Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Vilun tähden häll' oli yllä Sudennahkat ja vuotikkaat. Kun näin hän pakkassäässä Etumaisena riens tulehen, Ja jok' ainoan askelen päässä Vajos pohjahan nietosten, Hiki äijän jo otsasta juoksi, Kovin raskas virka on tää; Välin kauhean painonsa vuoksi Hänen täytyvi viivähtää. Mut »Eespäin!» vaan tulisella Hän innolla huudahtaa, »Jos en jaksa ma astuskella, Pojat, hoi, mua kannelkaa!»
Minä olen niin kiukkuinen ja minulla on niin kauhean häijy luonto. HELKA. Ja minkä tähden sinä häntä vihasit, Kerttu? HOMSANTUU. Minkätähden häntä vihasin? Niin, minkätähden! Kaiketi vain sentähden, että häntä ennen niin äärettömästi rakastin. HELKA. Oliko hän sinut pettänyt? HOMSANTUU.
"Miten kauhean tulista mahtaneekaan helvetissä olla", ajatteli hän itsekseen, "kun täällä uunissakin jo on näin kuuma!" Tuore leivän haju, joka alusta tuoksusi niin suloiselta, tuntui hetken kuluttua jo aivan tukehuttavalta.
Kapealla vuoripolulla, jota myöten isä ja tytär kävivät, ei puuta löytynyt viheriöivää, eikä lintukaan ollut pesäänsä rakentanut sinne. Vuosituhansien kuluessa olivat luonnon voimat siellä riehuneet kauhistavassa hurjuudessa ja niin kauas kuin silmä näki, näkyi ainoastaan pirstaleita kauhean mullistuksen jälkeen.
Kaiketi arvelee hän niinkuin minäkin, että sinä olet kauhean laiha pojan nassikka. Mutta jos hän tahtoo minua lihottaa, niin ei hän sitä sinun hyväksesi tee; olkoon se sinun yhtä luja uskosi, Hanna! Ilkeä keittäjätär! Ettei hän häpeä!... Kuuletko, Pekka, jos sinä oikein vakavin mielin... Vakavin mielin, Hanna! Minä en koko elämässäni ole ollut niin vakavalla mielellä kuin nyt.
Roosa syleili isänsä polvia kyynelissä nyyhkyttäen. Vanhus oihki ääneensä kuin kauhean tuskan vaivaamana; mutta hän oli jo kerran ennen nähnyt nuo vapisevat kiharat, tuon tärisevän ruumiin sinä iltana, kuin kreivi oli heiltä lähtenyt ja hän työnsi itkeväisen luotansa. "Kuka oli se hämärä muoto, jonka kanssa sinä puoli tuntia sitte tulit puistosta, Roosa?" kysyi hän kovalla äänellä.
Se mies! Kuka mies? Tuo kirottu mies, minun vainohenkeni, jonka minä aina olen nähnyt silloinkuin minua on uhannut joku onnettomuus; sama, joka oli sen kauhean naisen seurassa, silloinkuin hänet ensi kerran kohtasin; sama, jota minä ha'in silloinkuin vaadin sinut kaksintaisteluun, Athos; sama, jonka näin sen päivän aamuna, jolloin rouva Bonacieux ryöstettiin pois. Minä näin hänet, se oli hän.
Häiriö, joka tästä veneessä syntyi, kun toverit kokivat veneesen pyrkivää reipasta Sam Kilygania pelastaa, toi mukanaan kauhean, sydäntä särkevän onnettomuuden, joka melkein vei meiltä viimeisenkin toivon kipinän.
Tuon viimeisen, kauhean ajatuksen rinnalla oli kaikki rakkaus, onni, ihmisten juorut ja moitteet, hänen oman sydämmensä vastarinta kokonaan kadottanut merkityksensä. Vielä ei ollut liian myöhäistä, vielä saattoi kaikki tulla peruutetuksi ja Gabrielle saada vapautensa. Kun hän, kiivaasta käynnistä hengästyneenä, soitti etehisen kelloa kysyäkseen neiti Barnekeniä, avasi Gabrielle itse heti oven.
Suru kävi suloiseksi ja aavistuksena hiipi hänen sieluunsa ajatus, että kaiketi tämän kauhean onnettomuuden takana täytyi löytyä jotain, löytyä tuota rakkautta, josta äiti niin usein puhui...
Päivän Sana
Muut Etsivät