Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Nämä pienet, kimakasti helähtelevät naurut murtautuivat esille tummissa kasvoissa niinkuin salamat ja vaikenivat yhtä pian. Vaikka vaaleat itsessään, olivat nämä poikaiskasvot kuitenkin tummat. Näissä äkillisissä salamoissa loisti jotakin kesytöntä. Pitkä ja notkea kasvulleen oli, hyppeli hän kiveltä kivelle kuni vuorivuohi.
Myödä on sama kuin kalastaa koukulla: ostajaa pitää houkutella ja mairitella, kunnes hän viimein, tuskastuneena ja häikäistynä, ei voi enää vastustaa. Leikitellä rukousnauhalla, tarjota kahvia tahi piippua, puhua vähäpätöisistä asioista, varoa ettei ainoakaan jäntäre kasvoissa värähdä, mutta yhtäkaikki sytyttää halua ostajan mielessä, se on vaikea konsti jota ei ensi päivänä opitakaan.
Kyllä ei ollut niillä pojilla aavistustakaan kohteliaisuudesta, ei edes yksinkertaisimmista ihmistavoista. Miehet olivat tanakkaa tekoa, lurjusmainen ilme kasvoissa.
Helposti saattoi hän huomata, että Elviran kasvoissa kuvautui suru ja tuska sekä että hän, vaikka huonolla menestyksellä, koki salata alakuloisuuttansa teeskennellyllä hymyllä. Jumala tietää mitä nuori sotilas morsianta katsellessansa ajatteli, varma on, että hän uudestaan joutui entiseen uneksivaan mielentilaansa.
Jään tyytyväiseksi kohtalooni. Oma rakas Tapanisi." Kirjeen viimeistä sanaa Maria suuteli moneen kertaan ja tuli mielihyvästä levottomaksi, että käveli sinne ja tänne huoneessaan, ja kasvoissa näkyi mieluinen hymy. Yhä uudelleen luki hän kirjeen alusta loppuun ja päästyään loppuun suuteli aina viimeistä sanaa.
"Tahtoisinpa minäkin, että voisit seurata kanssani", sanoin liikutettuna osaksi tuolta luonnolliselta viehkeydeltä, joka valtaa nuoren miehen, hänen lähtiessänsä pois kotoisen lieden luota ulos maailman myrskyyn ja osaksi tuolta harvinaiselta hohteelta, joka ilmaui Karolinan kasvoissa hänen puhuessansa; ja liikutettuna lisäsin minä, hellästi suudellen hänen kättänsä: "oi Karolina, miksi emme tätä ennen ajatelleet!"
Nuoruuden mehua ja voiton iloa uhkuvin kasvoin astui Pekka ja Loviisa Korpilammin kukkaisvihkoilla kaunistettuun pirttiin, jossa iloisen nuorison onnittelemana istuivat pöydän sivulla venyvälle pitkälle lavitsalle. Loviisan viattomantyyneistä kasvoista loisti puhdas ilo, ja turvallinen tyytyväisyys lepäsi Pekan rauhallisissa muhkeissa kasvoissa.
Tuon runsasvaraisen pöydän säkenöivine kristallikarahvinensa, ruokahuoneen, joka loisti hopea-astioista ja hän itse, ruhtinas, istuihan hänkin siinä valkoisessa nutussansa kauniine sinisine silkkinauhoinensa. Hän tunsi jälleen jokaisen juonteen noissa hienoissa, kalpeissa kasvoissa. Hän oli niin usein nähnyt ne unissansa.
Jaloon otsaan oli ruumiillinen kipu tai raskasmielinen alistuvaisuus piirtänyt syvät vaot, jotka näyttivät niin vierailta näissä nuorekkaissa kasvoissa. Marmorinvalkoinen kalpeus ja heleä puna vaihtelivat nopeasti läpinäkyvillä poskilla. Pitkä, mutta veltto vartalo tuntui tuskin pysyvän liitoksissaan ja vain erinäisissä tapauksissa se hämmästyttävän nopeasti ponnahti täyteen pituuteensa.
Niilo katsoi häntä suoraan silmiin ja aikoi sanoa jotakin, mutta Knutin kasvoissa oli jotain, joka esti häntä sitä tekemästä, ja hän oli ääneti, he puristivat toinen toistensa käsiä, ja nuorukainen lähti. Jo päivän koittaessa oli Niilo ylhäällä ja hankki lähtöä.
Päivän Sana
Muut Etsivät