Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Rouva Wagnerin heti sen jälkeen lähdettyä löi kanslianeuvos, jäätyään yksin huoneesen, nyrkillään otsaansa ja sanat: minä hullu, kurja, mieletön! kuuluivat ehdottomasti hänen huuliltansa. Mitä hän niillä tarkoitti, ei kukaan tietysti voinut tietää. Kaikissa tapauksissa oli selvä, että keskustelu rouva Wagnerin kanssa oli elävästi liikuttanut häntä ja saattanut hänet erinomaisen levottomaksi.
"Mikä kauhea putoaminen!" huudahti kanslianeuvos väristen. "On melkein ihme, ett'ette paikalla kuollut." "Sitä ei Herra laupeudessaan sallinut", vastasi Wagner ja hänen silmänsä säihkyivät hänen hellästi katsellessaan vaimoansa. "Jumala osoitti minulle armon, että vielä kerran saan nähdä hyvän vaimoni ja poikani ja siunata heitä molempia."
Kanslianeuvos huomasi, ett'ei hänellä ollut enää mitään siellä voitettavaa, vaan läksi pois vallan masentuneena, kuolema sydämessä. Hän riensi ulos kaupungista ja kulki kuin hullu ristiin rastiin, mitä minnekin. Sanomaton tuska ahdisti hänen sydäntänsä ja mitä katkerin katumus kidutti häntä. "Liian myöhään! Liian myöhään!" oihki hän vähäväliä ahdistuneesta sydämestänsä. "Miten kurja olen!
Muutaman minuutin kuluttua, mitkä tuntuivat odottajasta ijankaikkisen pitkiltä, palasivat molemmat herrat takaisin, mutta sangen totisen näköisinä. "Minua pahoittaa, herra kanslianeuvos", virkkoi asiamies, "ett'ei yhtiö ole tilaisuudessa pitämään lukua vakuutustarjoumuksestanne."
En ole velvollinen tekemään teille tiliä, mutta olen sitä vastoin velvoitettu ilmoittamaan yhtiölle, jonka palkkalainen olen, omantuntoni ja valani mukaan mielipiteeni yhtiöön osalliseksi pyrkijöitten terveyden tilasta." "Siis ei mitään toivoa minulle? Eikö yhtäkään?" kysyi kanslianeuvos. Asiamies vastasi surkutellen kohottamalla olkapäitään.
"Mitä tahdot, lapsi kultani?" vastasi hän. "Nykyinen asemani, kanslianeuvoksena, vaatii minulta suurempaa menekkiä, varsinkin alussa, kuin ennen. Halvasta sisäänkirjoittajasta ei pidetä lukua ja hän voi elää niin yksinkertaisesti kuin häntä suinkin haluttaa. Ei kukaan huoli hänestä. Mutta kanslianeuvos! Hänen laitansa on vallan toisin.
"Niin, herra kanslianeuvos", sanoi hän niin pontevasti kuin suinkin voi, "on sanomattoman suloista tietää, että olen pitänyt huolta omistani, kun vielä oli aikaa. Laupias Jumala, kuinka vaikea minun olisi kuolla, jos minun tarvitsisi nuhdella itseäni siitä, että vaimoni ja lapseni täytyisi minun huolimattomuuteni tähden kärsiä kuolemani jälkeen puutetta!
Pyydän teitä siis, kertokaa ja kuulethan sinäkin sitä mielelläsi mies kultani!" Kanslianeuvos Heimberger nauroi vähän epäilevästi, mutta ilmoitti kuitenkin mieltymyksensä kohteliaalla kumarruksella. "No, minä koetan kertoa kaikki lyhyesti", sanoi herra Kluge myöntyväisesti, vaikka selvästi voi huomata ilon, millä hän rupesi puhelemaan mieliaineestansa.
Kunniallinen kanslianeuvos on varmaan yhtä arvokas kuin rahakauppias, vaikka hänellä olisikin kultaa ja hopeaa kasottain!" "Joutavia, Edward kulta!" vastasi herra Heimberger nauraen. "Jokainen ihminen on samanarvoinen kuin toinenkin, jos vaan jokainen kohdassansa täyttää velvollisuutensa. Lopuksi kiitän sinua onnentoivotuksestasi."
Jos ukkonen olisi iskenyt alas, ei kanslianeuvos raukka olisi voinut säikähtyä siitä enemmän kuin noista asiamiehen sanoista, jotka kerrassaan masensivat kaikki hänen toiveensa ja samassa virittivät eloon kaikki hänen pahan omantuntonsa aaveet. "Liian myöhään!" huudahti hänelle sisällinen ääni.
Päivän Sana
Muut Etsivät