Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Klaus herran äkillinen kuolema, hetkellä, jolloin yleinen mieli ei ollut wielä ehtinyt walita ketään otollista hänen sijaansa täyttämään, jolloin kansallinen puolue Ruotsissa wallanhoitajan Kaarle herttuan personassa oli juuri hajalleen repäisemässä heikon Sigismund kuninkaan liian suurta waltakuntaa, se kaikki waikutti, että Suomen aatelisto hämmästyi ja tunsi entisen lujan asemansa rupeewan horjumaan.
On nimittäin yleisenä sääntönä pidettävä, että taiteellisten suuntien, samoin kuin kaikkien henkisten liikkeiden ja virtauksien, aina täytyy mennä äärimmäisimpään yksipuolisuuteensa, ennenkuin niiden vastavaikutus, reaktsio, on odotettavissa. Realismin vastavaikutus meillä tuli olemaan kansallinen uusromantiikka.
Kansallinen sivistys yhä perusteellisemmaksi vaurastuessaan on palkitseva sen, minkä pintapuolinen sivistys on hävittänyt. Kirjallisuuden tehtävä on niin ylhäisissä kuin alhaisissakin elvyttää rakkautta oman kansan henkisen tuottelijaisuuden hedelmiin.
Ei näkynyt sitä kytevää, lämmittävää tulta, jota tarvitaan, ennenkuin suuri teos jaksaa valmistua. Ei hän koskaan samaa aihetta käsitellyt. Milloin oli historiallinen taide hänen ihanteensa, milloin oli kotimainen, kansallinen taide kaikista korkeinta j.n.e.
Hän on kansallinen ja ihanteellinen kuin konsanaan »vanha» Suomi, hän on vapaamielinen ja kansanvaltainen kuin konsanaan »nuori» Suomi hänen ympärillään, ja hän on lopuksi kansainvälinen ja yhteiskunnallinen kuin konsanaan se sosialistinen Suomi, jonka hän niin kauniina näkee taivaanrannalla kangastavan. Mikään uusi ei enää pelota häntä.
Minun luullakseni se, jolle ensiksi ehdoitamme tätä ratkaisukeinoa, on siihen halukkaasti tarttuva kiinni; ja toista sitten varmaan hävettää kieltää, kun ehdoitettu on että riita ratkaistaan heidän urhoollisimpien miestensä miekoilla. Kansallinen ylpeys sekä puolueellinen keskinäinen viha ovat estävät heidät huomaamasta, mitä meillä, tämmöistä ratkaisua ehdoittaessa, on silmämääränä.
Vieläkin kysyn: mitä olisimme me, jos ei meillä olisi oppineita kansallismielisiä miehiä, ja mitä meillä olisi silloin odotettavana? Eipä, hyvät ystävät, muuta kuin lopullinen, vaikka sitkeä kansallinen kuolema.
Me ihmisyyden valtaa nostatamme, Sen alttarilla Suomen viiri liehuu, Sen voitoks Suomen voimaa kasvatamme, Siks into kansallinen täällä kiehuu. Oi, terve, suuri Kustav Aadolfimme! Sua muistossakin maamme sylin sulkee. Me rinnan suurist' aatteist' ottelimme, Nyt viittomaasi tietä Suomi kulkee. Vaan vait!
Itse kansallinen romantiikka, jota hän äsken oli Panussa ihannoinut, esiintyy hänelle nyt sangen köykäisenä niiden vieläkin harvaviivaisempien, ankarien ja niin sanoaksemme talonpoikais-realistisien elämän-arvojen rinnalla, joita nuo vakavat, hartaat körttiläiset Suomen sydänmailla omikseen tunnustavat.
Sillä samassa määrässä kuin työväenliike laajenee, leviää yhteistunnekin ja käsitys yhteisistä asioista, samalla kuin kansallinen kokonaisuutemme vahvistuu jollei näitä voimia tylyllä ynseydellä katkeroiteta ja tehdä yhteiskunnan vihollisiksi. Mutta siitä varjelkoon meitä isänmaanrakkaus.
Päivän Sana
Muut Etsivät