Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Maa karu, kallioinen, pellot pienet, ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!» Mut Herra hiljakseen vain hymyili: »Voi olla, maa on karu, kylmäki, ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin, mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin.» Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen. Ja katso! Kumma hohde peitti veen, suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes, ja vainiolta roudan valta raukes. Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Tuolla ja täällä näkyi sammaltuneita kallion-kieluja, muodoltaan jättiläisten hautakumpujen näköisiä, joiden ympärillä matalat, juurevat männyt humisivat. Kovin ravisteli rattaita ja vanhan Valkon lapoja kallioinen tie, jossa silmä paikoin tuskin taisi eroittaa entistä raition rataa. Yli mäen kulki tie; sillä pohjattomia rämeitä levisi sen molemmilla puolilla.
He vihittäisiin tuota pikaa ja tuo rikas herra veisi hänet kauvas pois. Eivätköhän silloin oman kaupungin herrat kuitenkin hieman nolostuisi? Heidän kesä-asuntonsa lähellä oli eräs kallioinen niemeke, jonka ohitse laivat etelästäpäin kulkivat. Sinne hän meni joka päivä valkoisessa puvussa, hiukset pitkillä kiharoilla, pieni sirokas kesähattu päässä.
Korkein huippu oli kallioinen ja paljas, ja sen keskeltä kohosi yksinäisenä tupsuna tuuhea koivu, haltijan pyhä puu, rusottaen mailleen menevän auringon valossa. Ei hiiskaustakaan kuulunut, ei muuta kuin vaaran toisella puolella olevan kosken kohina, joka tuntui tulevan kuin vuoren sisästä, olevan niinkuin sen sisässä olevain haltijain hiljaista pidätettyä murinaa.
Viipymättä jatkoivat he retkeänsä, jälleen, kirmasivat pitkin nummen selkää, poikki Viertolan tien ja siitä halki avaran, humisevan hongiston. Mutta viimein läheni kallioinen Teerimäki, ja äkisti vaikeni susien monimelskainen ääni. Pian seisoivat he vuoren harjanteella ja antoivat hevosensa hengähtää; ratsastajat taasen astuivat seljästä alas ja kohta toista kaksi heidän sijaansa ylös.
Täällä vahva havumetsäinen saari; muutaman kyynärän päässä siitä pienempi, jolla jokunen hoikka, pieni koivu hiljalleen kasvelee, ja kohta sen vieressä kallioinen luoto, jonka rakoloissa ehkä muuan pieni puro lirisee ylhäällä kallion harjalla olevalta syvennykseltä, johon sade on vettä koonnut, kastellen muutamaa siellä täällä kasvavaa ohdaketta.
Mutta ennen kaikkea oli komea Puijo, jonne rouva Canth oli valmis kiipeilemään milloin vain seuraa sai ja jonka teiden varsille rakennetuissa huvimajoissa hänet useinkin voi tavata kesäpäivinä kirja kädessä istumassa. Hänen lemmityin lempipaikkansa oli kuitenkin Myhkyrin kallioinen saari.
Päivän Sana
Muut Etsivät