Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Onhan itsekullakin omat kummalliset oikkunsa, selitti itselleen neiti Smarin. Ja kuta oikkuisemmaksi ja kummallisemmaksi Esteri kävi, sitä nöyremmin hän palveli. Ja viimein joutui neiti Smarin siihen, että oikein kaipasi Esterin vihoja, sillä niistä hän sai häneltä sitten korvaukseksi jonkun ystävällisen katseen sanan tai hyväilynkin. Muuta ei Esteriltä enää riittänyt hänelle.
Kaikki, mitä oli ollut suloista heidän entisessä elämässään, kääntyi nyt katkeraksi sen vuoksi, että kaikki oli kadonnut, ja jokainen mieluisa muisto vaan viilsi sitä sydäntä, joka vielä kaipasi entisyyttä ja ikävöitsi sen autio-maille.
Silmä haki jotain hapuillen, mutta se näki vain kuvan entisestä. Väristen kaipasi kotoista liettä. Kahdestoista luku. Pilvinen jouluaattoilta oli pimennyt pimeimmilleen aivan sysimustaksi yöksi. Mutta Kentän sali oli valaistu monilla kymmenillä puujaloissaan seisovilla kynttilöillä.
Mutta tällöin hän juuri kaipasi hellyyttä ja lempeyttä; mietiskelyn tahtoi hän työntää pois luotaan, hän tahtoi istua Mirjamin vieressä, kuunnella hänen ääntään sillä vaikka se oli nuhteleva, oli siinä kuitenkin rakkauden vieno sointu ja muutaman silmänräpäyksen levätä ... levätä... Sillä välin oli Mirjamin asuma talo tullut Sauluksen näkyviin.
Ja siinä hän tuli niin kipeäksi, että hän tuskin muistaa, kun hänen tyttönsä tuli maailmaan. Tyttö se oli: hän kysyi sitä myöhemmin. Sanottiin ensin, että se oli jossakin tuolla toisella puolella ... ja että se tuotaisiin hänelle. Ei tuotu. Viimein se ilmoitettiin viedyksi kunnalliskotiin. Nelma kaipasi sitä... Siinä hän alkoi selvitä. Mietti keinoja, kuinka hän pääsisi täältä pois.
Syvä rauha ja hartaus käy joka kukkulan saartain, meren yllekin laskeutuin sekä laaksoihin. Hedelmöittävä on jo sen siunaus hiljaisin. Tätä onnea kaipasi helteen hetkinä maa, joka taivasta päin ilouhrina suitsuttaa nyt kaste-rukouksia parahiltaan. Näin tuntenut et sinä ennen milloinkaan, miten rauha ja hartaus käy yli kaiken maan.
Tuo kaunis pajarin poika kulki suurihin sotihin, tasapäihin tappeloihin; tuo impi ihalan illan kulki kaihoten kotihin, kultaristi rinnallansa. Tuo kaunis pajarin poika vihdoin miekkansa veristi oman veljensä veressä; tuli portille pyhälle, munkiksi monasterihin. Tuo impi ihalan illan kauan kaipasi urosta, kesän-mennyttä murehti; meni miehelle hyvälle, vaikk'ei varsin mieluisalle.
Kuten sanottu, Unkuri oli ahkeruudella ja säästäväisyydellä hankkinut eli luonut itselleen hyvän kodin. Hänen vaimonsa oli kaunis nainen ja heillä oli useita terveitä lapsia. Parempi sanoi hän olevan asua täällä kuin Suomessa, ja kun hänellä oli kotinsa täällä, niin ei hän sanonut ikävöivänsäkään täältä. Ainoastaan vanhempiansa kaipasi hän.
Kun he katsoivat ympärillensä kaikkiin näihin, heidän mieleensä muistui Kristuksen sanat, joita tämä oli lausunut, kun hän itki Jerusalemia. Jerusalem! hyvinpä se kaipasi kyyneliä; myöskin jumalallisen olennon kyyneliä. Niin kristityt palasivat kerta vielä elämään entisillä asuntopaikoillansa ja vielä kerta etsimään noita seutuja, jotka olivat heille niin kalliit.
Keskellä seuraa näki hän ryöstetyt vaatteensa ja sai käskyn ottaa ne takaisin. Häneltä kysyttiin, mitä muuta hän kaipasi, ja sitä myöten kuin hän luetteli, annettiin jokainen kalu takaisin. Paria pientä turkkilaista hopearahaa tietysti ei kuitenkaan löydetty; ne olivat muka luultavasti ensihäiriössä pudonneet maahan ja hävinneet hietikkoon.
Päivän Sana
Muut Etsivät