Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Jälleennäkemisen riemu oli nyt kumminkin varsin sekava. Kreivi katseli sydämellisen mielihyvän tuntein kaunista nuorukaista, jonka kaikki piirteet, olletikin nuo mustat, loistavat silmät, muistuttivat hänen äitiänsä; mutta juuri tämä muisto täytti hänet kaiholla ja hämmästyksellä, jota hän turhaan koki salata.
Kun hän huomasi hengellisen hätäni, ei hän laisinkaan minua tuominnut, ei myöskään sulkenut Jumalaa ihmisiin, vaan osotti yksinkertaisesti, että Jumala ei ole hetkeksikään minua unhottanut, vaan ikävällä ja kaiholla odottanut minun palajamistani Hänen rakkaasen syliinsä.
Sinä siunattu syksyinen Hämärikkö, sinä ihana talvinen yö, sinä pohjolan pimeys, joka päästät tähdet taivaalla tuikkamaan, panet pohjan tulet palamaan, näytät tietä taivaitten perille, jota ilman ei joulukaan joululle tuntuisi, ei ihmiskunta Luojalle kiitoksensa uhritulia sytyttäisi, joka vapautat mieleni aineen aherruksista ja annat minut taas itselleni takaisin ilolla otan sinut taas vieraakseni ja kaiholla heitän sinulle hyvästini, kun pitenevä päivä ja kesäinen Koitar sinut karkoittaa.
Sydämmestänsä rukoillen kielsi tämä 15:nen päivän aamuna häntä sinä päivänä ulos menemästä, ja Caesar, joka siihen asti ei koskaan ollut huomannut taika-uskoa Kalpurniastansa, arveli lähettää konsuli Antoniukselle sanoman, että hän kokoukseen ei tule. Vaan Brutuksen orpana, kaiholla odottavien liittolaisten käskystä tullen, sai hänet kuitenkin lähtemään. "Vaan ei vielä mennyt!" vastasi ennustaja.
"Mutta hovin ahtaissa kultakammioissa siellä menehtyisin. "Jätä minut tänne kai tulen toimeen Calpurnius-naapurin kanssa. "Ja sinä sen kyllä tiedän ajattelet kuninkaan palatsissakin vaimoasi ja lastasi." "Ajattelen totisesti, Jumala sen tietää, ajattelen teitä kalvavalla kaiholla. Niinpä jää tänne ja Jumala sinua varjelkoon, rakas vaimoni."
Hän oli niin viehkeä varreltaan yli kunnahan korsien kulkeissaan. Sinikellot soi hänen silmistään, katinkullat kuulteli päällä pään. Ja kun hän kulki, niin, aatelkaas, hän viittas mulle ja viittas taas!» Näin kolmas se haasteli riemuiten. Ja kaiholla kuuli se verevä sen: »Ken miekkonen näkis hänet kerrankaan!» Se vaalea vaieten istui vaan. Se vaalea istui itkien. Hän oli jo nähnyt immen sen.
Matasuntaan vaikutti kuten olemme nähneet vähitellen tämän äänettömän, ylpeän kärsimisen, tämän mykän, avuttoman kohtaloonsa alistumisen alituinen näkeminen. Hän luuli sen ohessa huomanneensa, että Vitiges oli viime aikoina katsellut häntä lempeämmin kuin ennen, kaiholla, vieläpä mielihyvälläkin.
Ruusu kulta kiihtynynnä Höystehajus hajota, Vienoon sulos vajota! Vait, vait, vait! Vait! Hän nukkuu, Hymmi hellä, Ikävöitty ikuisella Kaiholla. Oi, levossa Nuku, rakas, rauhassa! Vait, vait, vait! Tässä istun ihastunna Tyynessä nyt tarhassani, Hajuisesti henkäellen, Ilmat hellii hekkumalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät