Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Sitäpä juuri tahdoin sinulta kysyä, vastasi lapsi, väkesi on vasten tahtoani tuonut minut haaremiisi. Mene matkoihisi, minä en tahdo nähdä sinua. Minä en mene täältä, jatkoi Kafur, ennenkuin annat emäntäni takaisin; minä olen Leilan orja; häntä tahdon palvella. Emäntäsi ei enää tarvitse palvelustasi. Minkätähden ei? kysyi neekerityttö.
Abdallah ei malttanut olla huudahtamatta: eikö tuo rubiininen rannerengas ollut sama, joka oli ollut Leilan kädessä sinä päivänä kun hän pelasti Leilan arnautien vallasta? Eikö Kafur ollut vastikään kaulastaan päästänyt tuota koralli-nauhaa. Abdallah tahtoi puhua, mutta ruumiinliikahus, jonka eno teki, käski hänen olla vaiti.
Kafur, palattuansa valtijattarensa luoksi, hämmästyi nähdessään hänet kalpeana ja kuihtuneena, kuume silmissä. Kuinka on laitasi? sanoi lapsi; sinä itket onnesi juuri alkaessa.
Että kävisi myöntäminen mitä hän anoo, sanoo hän, siihen tarvitaan rakkautta yhtä suurta kuin hänen on. Puhu siis! jatkoi sheriffi; muuten saatat minut kuolemaan malttamattomuudesta. No niin, sanoi Kafur, älä tuota hänelle kilpailijaksi muukalaista, joka on häväisty arnautien ja beduiinien silmäyksillä. Eikö muuta kuin se? vastasi oikeauskoisten vallitsija hymysuin.
Se on nainen, sanoi Kafur, suureen nauruun remahtaen; mies ei kosta herjauksilla. Tulepa tänne; naiset ovat luodut rakastamaan toisiansa. Sinä olet kaunis, minä olen myös, mutta valtijattareni on kauniin meistä kaikista kolmesta. Katsopa vaan! Silmä on ajatusta nopeampi.
Lähinnä Jumalata hän on se, jolle uskon teidät. Ja ottaen keihäänsä, lähti Abdallah matkaan, jalan muukalaisen kameelin sivulla. Niin kauan kuin haamoitusta näkyi molemmista matkustajista, seurasi Halima ja Leila heitä silmillänsä; sitten menivät he telttiinsä jälleen. Ainoastaan Kafur jäi ulos vapisevalla sydämellä katsoa tuijottamaan.
Ole vaiti ja nuku, keskeytti hänen nuori päällikkö, meillä on huomenna pitkä matka edessämme, ja sinä tarvitset levähtää. Vielä puhuissansa otti Abdallah lapsen polvilleen, kääri hänet mekkoonsa ja antoi hänen nojata päänsä hänen oikealle käsivarrelleen. Kafur nukkui kohta, mutta hänen unensa oli levoton ja hän puhui unissaan. Abdallah tunsi hänen sydämensä ankarasti tykyttävän.
Abdallah nosti silmänsä palankiiniin, Kafur vetäsi kiivaasti emäntänsä hunnun luoksensa, säikähtynyt Leila nakkasi päätään taapäin, huntu repesi kahtia, ja kaapu putosi hänen hartioiltaan. Leila kiljasi, pani toisen kätensä kasvoinsa eteen ja antoi toisella muutamia keveitä läpsäyksiä Kafurille, joka alkoi katkerasti itkeä nyyhkyttää. Kaikkityyni tapahtui silmänräpäyksessä.
Kuka siis oli se jonka nuot hurtat veivät muassaan? kysyi Hafiz. Se oli Kafur, sanoi Leila; se mieletön oli ottanut minun manttelini ja käärinyt minut hänen kaapuunsa. Olipa komea kepponen! sanoi nauraen eräs beduiini; nuot koirat ovat luulleet apinaa naiseksi.
Muuanna kuumana ja helteisenä aamuna, jommoinen tavallisesti käy myrskyn edellä, lepäsi Abdallah puutarhassaan sitruunipuiden varjossa. Kafur, tuo aina samainen vallaton lapsi, oli paneutunut isäntänsä jalkain vierelle, ja piti silmiänsä häneen luotuina, kuin koira, joka tiedustaa käskyä tahi silmänluontia.
Päivän Sana
Muut Etsivät