United States or Malawi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, ruoka on jo valmis ... herrat ovat hyvät ja käyvät pihaan. Elli tunsi saavansa itseluottamusta suuret määrät, kun sai sanotuksi sen aivan huolettomalla äänellä. Herrat jatkoivat matkaansa. Isä ei jättänyt ylioppilasta. Selitti kesäkylvöistä ja syyskylvöistä. Mutta maisteri kääntyi heti kohta Ellin puoleen ja alkoi puhella. Onko neiti huvitettu taloudesta? kysyi hän hyvin suurella painolla.
Mutta äkkiä tunsivat he hyytyvänsä ytimiä ja luita myöten, sillä etäältä kuului laukkaavan hevosen kavioiden kopse, ja sitten riensi musta tamma valkoisen vaahdon tahraamana hurjassa laukassa heidän ohitseen riippuvin suitsin ja tyhjin satuloin. Vaikka pelon valtaamina, jatkoivat he ratsastustaan; kukin heistä olisi kumminkin, jos olisi yksin ollut, mieluimmin kääntynyt takasin.
Kreivittäret jatkoivat kuitenkin aamunkoittoon saakka ääneti matkaansa tai keskustelivat ainakin semmoisista asioista, joita ei maksa vaivaa kertoa; ja koska nyt oli oltu niin monta tuntia yhtä mittaa hevosen selässä, alkoi Qventin pelätä, että heitä rupeaisi jo väsyttämään. Hän tahtoi siis saada tietää kuinka pitkä matka oli vielä lähimpään lepopaikkaan.
V. 1762 pakoitettiin portugalilaiset, jotka partiomatkoilla ja pienillä meriretkeilyillä jatkoivat levottomuuksiaan Buenos-Ayres'issa, jättämään virran varrella olevan varustetun asemansa, Colonia de San Sacramento'n.
Putouksien yläpuolella jatkoivat matkustajat kulkuansa taas venheillä ja tulivat viimein Seshekeen, jossa Makololojen päällikkö Sekeletu vastaanotti heidät niinkuin vanhat ystävät ainakin. Sekeletu oli Livingstonen poissa ollessa sairastunut spitalintapaiseen ihotautiin, josta Livingstone paransi hänet helvetinkivellä.
"Ja kumminkin ovat he niitä," sanoi edellinen lopuksi. "Niinpä ovatkin," päätti Guttormkin. Miehet lähenivät lähenemistään, vanhempi seisahtui ja katsoi taaksensa, nuorempi teki samoin, sitten taas he jatkoivat kulkuansa.
Vinitius vaikeni, ja he jatkoivat matkaansa. "Herra," virkkoi Chilon hetkisen perästä, "ilman minua et olisi löytänyt neittä. Jos nyt siis löydämme hänet, niin ethän unohda köyhää tietäjää?" "Sinä saat talon viinitarhoineen likellä Ameriolaa," vastasi Vinitius. "Kiitän sinua, Herkules! Sanoitko: viinitarhoineen?... Kiitän sinua! Oi, kiitän! Viinitarhoineen!"
Oi Herra Jumala! minä kyllä tiedän, mikä sopii, minä; oi en, ... "joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa", kuuluu. Täten jatkoivat nuo kolme ystävää keskustelua illan pimeyteen asti, ja kuta enemmän he puhuivat, sitä enemmän heitä akka uskoi. Mutta, sanoi hän viimeksi, luutnantti ei saa tulla tänne muulloin kuin pyhä-iltoina, sillä silloin olen minä kotona.
Mutta aivojen kuvasarjat jatkoivat kulkuaan. Vuorten huiput muuttuivat tanssiviksi, kömpelöiksi lumitontuiksi, joulu-ukoiksi, jotka täällä talvisen tähtitaivaan alla pitivät pitojaan. Taikka täyttyi tunturinrinne pienillä, mustilla pisteillä, joiden loppumattomat sarjat näyttivät väkipakolla pyrkivän etelään. Ahaa, Hannibalin sotajoukkoja ne olivat!
Satamarkkasia oli hänellä rutistettuna kukkaro täyteen, ja liivien taskuissa helisi hopea- ja kuparirahoja irtaallaan. Antilla olivat rahat lompakossa, joka oli ommeltuna povitaskun vuoriin kiinni. Ja vähitellen kasvoi Kalle hänen silmissään vapaan miehen perikuvaksi, semmoisen, joksi hänenkin määränsä oli pyrkiä. Kaikki kolme terästivät he lasejaan, joivat ja jatkoivat samaan suuntaan.