Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. syyskuuta 2025
»Kyllä minä tiedän, kenen polvella tuo tyttö istuu!» sanoi Jaska ylpeästi, ja kaikki olivat ääneti, kuin olisi sen sanonut itse nimismies, jonka nyt tiedettiin olevan se, joka Esterin polvilleen istuttaa.
Jenni on kuin aurankukka viljass' ainiaan: on kosteana helma, sukka, viljast' tullessaan. Jos sun, kukka, kohtas Jukka, viljaan hiipien! Soi ehkä Jukka suuta, kukka, nähnyt ken? Jos sun, kukka, kohtas Jukka, tullen läpi haan! Soi ehkä Jukka suuta, kukka, käynkö kertomaan? Jenni on kuin aurankukka viljass' ainiaan: on kosteana helma, sukka, viljast' tullessaan. Jaska, sa siellä!
Kaksi silmää vierahalla, kolme komisariuksella. Jos komisarius olisi nyt luullut häntä sorsanpojaksi ja ampunut, olisi Jaska ainaiseksi lusikkansa heittänyt. Mutta eiväthän hurjan luut ensiksi mätäne. Ja Jaskan luut ehkä suorittavat vielä kerran hänen puolestaan sen osan kuritusta, jota hän ei ehdi itse suorittaa. Kuinka niin? En tiedä, liekö totta.
Kun Jaska veden alituisesta nousemisesta huomasi pian hukkuvansa, ellei hän pääse vankilastaan pois, oli hän sukeltanut ja onnistunut nousemaan tuon saman suppilon kautta yläpuolella olevaan lammikkoon. Hänen täytyi kuitenkin pian nousta pintaan ilmaa saadakseen, ja vaikkei hän näyttänyt paljon muuta kuin nenän vedenpinnan yläpuolella, oli komisarius hänet huomannut.
Jaska oli luvannut »kaplatsoonin» loputtua tulla laamannille kirjoituspalkkaa maksamaan, mutta laamanni oli vain nauranut ja sanonut saaneensa ennenkin monta samanlaista hyvää lupausta ja kuitenkin aina jääneensä palkatta. Isäntä kertoi kysyneensä, miksei Jaska ollut laamannin puheilla myöhemmin käynyt.
Ainakin, oli Jaska lisännyt, vanha laamanni tuntee, jos tulee itse käräjiä istumaan. Hän on minulle ennenkin vahvistanut kahdentoista vuoden sepelinhakkuusopimuksen Kakolan isännän kanssa. Ja oikein mahtoi kirjoittaa, koska sekä hovioikeus että senaatti hyväksyivät.
Ja kun Tolvasta ei kokoukseen kuulunut, sekottautui juhla yhä enemmän häikäilemättömän häliseväksi, jokaisessa eri pöydässä. Oskari Ananiasson alkoi keikkua ja harppailla lattialla kuin paraskin sirkusklovni, tehden käsillänsä ja jaloillansa jos jonkinlaisia hullunkurisia, tovereistansa mieltä ylentäviä liikkeitä. Jaska! minä aina huudan, hän sanoi, nuoremmalle oppipojistani. Jaska!
Sitä tietä Jaska ei tulisi hengissä pelastumaan. Sen uskoimme ainakin. Nyt meillä oli siis susi satimessa, mutta käsistämme se oli vielä kaukana. Jos luola olisi ollut ahtaampi, olisi ehkä käynyt päinsä savun avulla pakottaa asukas siitä ulos. Tässä tilaisuudessa se keino ei olisi tepsinyt.
Jos Jaskalla tässä tilaisuudessa olisi ollut suoraa ruutia, ei sinun olisi tarvinnut kuunnella tätä kertomusta. Mutta minulle onneksi meni hänen kuulansa kiveen, josta se kuitenkin lohkoi tämän palasen ja pirskotti poskeeni. Ville osoitti rumaa arpea poskessaan, jossa hän väitti kivensirpaleen vielä olevan. Jaska ampui vielä toisenkin kerran, mutta silloin oli minulla jo kallio suojana.
Jaska oli lisännyt, ettei hän oikeastaan ollutkaan laamanniin suuttunut. Täytyihän tämän niin tuomita kuin virkansa vaati. Setä nuhteli isäntää siitä, että hän oli ryhtynyt välipuheeseen roiston kanssa, ja selitti, ettei tämmöinen välipuhe ole mitenkään laillinen. En tiedä, sanoi isäntä, onko se niin laillinenkaan, mutta ainakin tähän asti on Jaska sen pitänyt kuin mies.
Päivän Sana
Muut Etsivät