Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Nälkä on ilkeimmillään juuri silloin kuin ei tiedä, millä sen tyydyttäisi, elämä suloisimmillaan silloin kuin ei tiedä, millä sen säilyttäisi. Tähän suuntaan lienevät kaiketi minun ajatukseni pyörineet tuossa humisevassa männikössä. Laahasin väsyneitä jalkojani yhä eteenpäin, uteliaana näkemään, mitä minusta lopultikin tulee, ja minne kohtalo minut viimeinkin vie.
Niin hupsu on vanha ihminen. Minäkö menisin sotaan, vaikka näen niin huonosti, ett'en voisi eroittaa vihollista hyvästä ystävästä? Naurakaat vaan, hyvät ystäväni, naurakaat vaan tälle vanhalle, hupsulle miehelle. Oh, jalkojani!" Kovasti ähkyen astua hoiperteli hän taas edelleen. Tiellä tapasi hän Manlion. "Oletko mitään tietoja saanut?" kysyi Manlius. "Huomenna tunkeudun väkivallalla Carinon luo.
Paikan laidat housuni polvissa repottivat kuin kukon heltat, parin tuuman pitusia puikkonappia votkotti ikänsä eläneen sarkatakkini rinnassa, vuosikymmenisen palvellut sarkapäällinen, lammasnahka lakki hallitsi melkein hartioille yltyviä tukkiani. Vääräkantaset, kurttuun rytistyneet pieksurontsat suojelivat jalkojani. Semmoisessa asussa tulla sulotin ukolta tyttöä tahtomaan.
Tällaisia onnellisia hetkiä hänellä kuuluu joskus olevan elämässään. Mene saliin ilmoittamaan asia heti. VARJAKKA. Sen teen, niin pääsen sitä pikemmin selvälle selälle omaan rauhaani. Ja käske heidän lopettaa lystinsä ja mennä yöpuulle, kun lähtö on niin varhainen. Parasta, että lähden minäkin sinne varmuudeksi. Oih, minun jalkojani. Tuntuu kuin ne olisivat yläpäästään irti ja alapäästään kiinni.
"Minä olen vanha mies," sanoi hän, "enkä jaksa enää leväyttää jalkojani kivilavitsoilla, ja nuot nuoskeat seinät tarvitsevat peitettä."
Vainoojiltani olin nyt toistaiseksi varmasti turvassa, sillä jäljessäni eivät he voineet tulla yhtä vähän kuin ampumallakaan minuun ulottua. Mutta pakkanen oli nyt sen sijaan sitä vaarallisempi viholliseni. Oitis onkaloon päästyäni väänsinkin vaatteeni ja sukkani niin kuiviksi kuin suinkin jaksoin. Jalkojani paleli armottomasti ja niitä täytyi hieroa yhtä mittaa.
Yhdessä talossa kävin pikipäin syömässä, ja siitä vielä oli puheitten mukaan 6 virstaa siihen taloon, jossa ajattelin yötä olla. Pimeä alkoi tulla, pakastumaan rupesi vielä kovemmasti ilma. Läpi tähtien Iisakin siidettä sataa tihuutti. Kenkäni alkoivat kylmettyä, jalkojani puristi ja paleli kipeästi, sauvani entistä kipakammin huusivat. Paransin kulkua, että loppuisi taival.
Olen seisonut tuskin viittä minuuttia rantakivellä, kun vesi jo kastelee jalkojani ja pakottaa väistymään. Se pauhaa aivan vimmatusti ja vähän väliä kuuluu kuohujen sisästä kuin kumeita laukauksia, jolloin maa vavahtaa. Ne ovat veden mukanansa kiidättämät kivet, jotka iskevät toisia kiviä vastaan ja laskevat kolinkolia alas. Se on komeaa minusta!
Vaan minä siksi kuuluvasti, että hän kuuli, jaksoin sanoa, että en voi liikuttaa jalkojani. Hän kun näki minun olevan niin surkeassa tilassa, tulla kahmerehti veneensä perään, otti minut kuin pienen lapsen veneesen ja saattoi maalle, talutti sitten kuumaan saunaan. Siellä hän sanoi, että
Varmaan olisin menehtynyt, jollen olisi saanut kiinni rannalla kasvavan puun oksasta. Tartuin kaikin voimin siihen kiinni ja suurella ponnistuksella pääsin kiipeämään ylös puuhun ja sieltä laskeuduin itse saarelle. "Kun tarkastelin jalkojani, niin näin, että kalat olivat syöneet lihan varpaistani, vaikka ponnistellessani en ollut sitä huomannut.
Päivän Sana
Muut Etsivät