Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Jospa se voisi kaikkia turvattomia ja onnettomia hoivata! Mutta jos minun sydämeni oikein puhuu, niin pian minä saan sinut jälleen, lapseni. Minun taloni on pian Ionenkin ja sinä asut yhdessä meidän kanssamme.» Kauhun ele värähti sokean tytön kasvoilla, mutta hän ei itkenyt enää hän oli tyyntynyt. »Mene siis, Nydiani, Ionen taloon annan sinulle näyttää tien.
Näin mutisten Kalenus, sillä hän se oli, kietoi vaipan ympärilleen ja hiipi miettiväisenä tiehensä. Klassillinen isäntä, kokki ja keittiö. Apekides kohtaa Ionen. Heidän keskustelunsa. Oli koittanut päivä, jolloin Diomedes oli kutsunut valikoiduimmat ystävänsä juhlaan luokseen.
Oli luonnollista, että hän halusi yhdistää kohtalonsa enää muuttamattomaan elämänrataan. Egyptiläisen voimakas ja tutkimaton henki oli täydellisesti vallannut hänen kokemattoman mielikuvituksensa, se antoi hänen aavistaa vielä kätkettyjä salaisuuksia ja kietoi hänet toivon ja pelon sekaisiin mielialoihin. Arbakes jatkoi hidasta, ryhdikästä käyntiään Ionen taloon.
»En voi vielä sanoa», sokea tyttö vastasi. »En ole tuntenut häntä vielä kyllin kauan voidakseni löytää hänelle sopivaa vertauskohtaa.» »Minä sanon sen sinulle», Glaukus virkkoi innoissaan. »Hän on kuin aurinko, joka lämmittää kuin aalto, joka virkistää.» »Aurinko polttaa joskus ja aaltoon toisinaan hukkuu», Nydia vastasi. »Ota nämä ruusut», Glaukus sanoi, »niiden tuoksusta sinä tunnet Ionen.»
Kädet ristissä ja alasluoduin silmin hän siinä seisoi ylvään ja komean Ionen edessä ehkä yhtä ylväänä kaikessa nöyryydessäänkin. Ione viittasi kädellään, ja palvelijat poistuivat. Hän katsahti vielä kerran nuoreen orjattareen ihmetellen ja säälien; sitten hän vetäytyi hiukan syrjemmälle avasi kirjeen ja luki seuraavat sanat: »Glaukus lähettää tämän mukana enemmän kuin hän tohtii sanoa.
Tessalitar pani kukat pois, painoi päänsä käsiinsä ja itki hiljaa. Sillä välin Glaukus ehti napolittaren asunnolle. Hän tapasi Ionen istumassa palvelijattariensa joukossa, jotka olivat täydessä työn touhussa. Harppu oli hänen vieressään, sillä Ione oli tänään tavallista toimettomampi, ehkä myöskin tavallista miettivämpi.
Hän seisoi paikallaan, katse tuijotti maahan; kerran parin hän hymyili iloisesti ja jättäessään tornin hakeakseen vuodetta hän mutisi: »Jos kuolema on niin lähellä, täytyy minun ainakin voida sanoa, että olen rakastanut Ionen täytyy tulla omakseni.» Arbakeen luonne oli niin monisotkuista kudosta, että siinä asuva henkikin usein sekaantui ja hämmentyi.
Siitä asti, jolloin hän aamulla tapasi Ionen ja kuuli hänen kovalla äänellä syyttävän häntä hän oli ollut varma, että häntä uhkasi vielä toinenkin vaara. Hän riemuitsi nyt, sillä hänen pyrkimyksensä olivat onnistuneet, sillä hänen intohimonsa ja pelkonsa esine oli nyt hänen vallassaan. Hän uskoi nyt enemmän kuin koskaan tähtien lupaaviin ennustuksiin.
Yön synkimpinä hetkinä, kun katujen häly oli vaijennut ja vain kuunsäteet loistivat, hän hiipi sydämensä temppelin Ionen talon edustalle ja kunnioitti lemmittyään maansa ihanaan tapaan. Hänen ovensa hän koristi rikkain kukkakiehkuroin, joissa jokainen kukka huokui suloista intohimoa.
Mitä antaisinkaan, kun saisin kuulla sinun panssaroidun rintasi tarinan saisin nähdä sinun heikot halusi toiminnassa tarkata niitä pikkuseikkoja, jotka sinulle tuottavat iloa ja surua. Mutta luulenpa, että varmastikin tuntisit Ionen läsnäolon! Hänen mukanaan ilma ikäänkuin lämpenisi ympärilläsi, aurinko helakammin paistaisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät