Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
UNTAMO. Pienestä pitäen poika Vihoja imi emosta. Sen osoitti kolmiöisnä, Kun kapalovyönsä katkoi, Liekun lehmuspuisen rikkoi, Nosti nyrkkiä rajusti. Se vihani vimmastutti.
Se veti jo kaukaa sitä luokseen, kuta likemmäksi tultiin, sitä ahnaammin imi vuori rautaista alusta. Kaikki liitokset natisivat. Vihdoin tempasi magneetin vetovoima sen kokonaan itsehensä, paiskasi vuoren rintaa vastaan ja laiva särkyi säpäleiksi. Tuo satu muistui mieleeni, kun alkoi Pariisi lähestyä. Jo kauas tuntui suuren kaupungin samean kiihkoinen ilma.
Useita viikkoja se oli minua houkutellut, mutta en tullut lähteneeksi liikkeelle. Mutta lopulta kävi sen vetovoima niin suureksi, että täytyi sitoani naulapohjakengät jalkaan, heittää reppu selkään ja tarttua alppisauvaan. Ahornin ainainen näkeminen kiehtoi silmää, imi rintaa, puristi sydäntä.
Tytöt supattivat omiaan, Kalle istui eteensä tuijottaen, Söderling ohjasi ja imi sikariaan ja sytytti sen tuontuostakin, kun se sammui. Söderlingska vaipui omiinsa. Tuli mieleen, mitä Korsut sanovat, kun saavat tietää.... »Niinhän toki ... mitenkäs toki muuten ... mekin aina ilmoitetaan tulliin».... Ulkokullatut, sopii mennä nyt ja tehdä samoin.
Kipu oli koko voimallaan takertunut maksaan ja imi armotta kaiken elinvoiman. Eräänä iltapäivänä noin kuusi viikkoa Yrjön sairastumisen jälkeen istui Lovisa, niinkuin tavallisesti, valvoen vuoteen vieressä. Vielä hämärsi sen verran, että hän selvään eroitti kellervän kalvakat kasvot, jotka lepäsivät päänalusella.
Tuolla vaaran alla seisahti hän vielä kerran, ikäänkuin epäillen, jatkaisiko matkaansa vai kääntyisikö takaisin. Sisällisen tuskan valtaamana heittihe onneton Iska maahan, ja karkea hiekka imi ahneesti hänen kyyneliänsä. Tuokion kuluttua hän nousi ylös ja ripein askelin riensi poispäin, ikäänkuin paeten jotakin hirveää kummitusta, joka häntä tuntui ajavan takaa.
Koko pää oli kipeä, koko sydän oli nääntynyt. Sydämeen yhtyneenä valtion ruumis imi turmiota, joka levisi sen hienoimpiin suoniin. Yhteiskunta oli hajoamaisillaan ja ainoastaan yksi asia voi maailman pelastaa. Tämän pelastuskeinon toi se mies, jota olemme kuvailleet.
Sentähden ne mehut, joita puolankukka imi, olivatkin paljasta terveyttä ja raitista elonvoimaa; sentähden voikin hän kestää yli talven ja vihertää silloinkin, kun jo toiset kukkaset kuoloon nukkuivat. Olipa eräs Syyskuun aamu. Luonto oli juuri herännyt ja heittänyt öisen sumuverhonsa yltään. Yö oli ollut kylmä ja tuulinen; aamu oli selvä ja kolea.
"Voi sitä Juhanaa, miten hän muistaa minua joka kerran, kun käy kaupungissa!" sanoi mummo itsekseen, imi kakkua ja unhotti koko vihtrillin. Kuitenkin johtui hänelle maalaus mieleen, kun Jannen tuomiset loppuivat, ja hän kysyi: "Tiedätkö, miksikä isäsi maalaa kaikki huoneet yli ympäri ja portit ja aidat? Mutta tämä hökkeli, jossa asumme, on huonoin kaikista, eikä hän tätä maalaa."
Tunnin toisensa perästä hän istui ommellen pieniä vaatteita, loihtien esiin toisen kauniin vaateparren toisensa jälkeen tilkuista, jotka oli saanut eräältä rikkaalta ystävättäreltä. Illallista hän ei syönyt; hän laittoi sen ainoastaan Vivalle ja pojille, ja kun nämä olivat paneutuneet nukkumaan ja kello oli kymmenen, joi hän lasillisen vettä ja imi sokeripalasta, laimentaakseen nälkäänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät