Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. lokakuuta 2025
Ilmarisen kuvaaminen sepäksi, joka puuhaa raudan ja tulen kanssa, todistaa sille, jolla on »silmät nähdä», että vanhat suomalaiset tietäjät tunsivat sekä asian oikean tilan että yleisiä sovinnaisia traditsioneja ja nimityksiä.
AJATAR. Sen kohta teen, mutta elköön pysäykö kostos siihen, vaan vanno minulle, ettäs Ilmarisen koko perheen hävität! KULLERVO. Vannoisinko sinulle, ämmä? Mutta totuus on, että sepän huoneen jo itse polttaa päätin. Sen tänä ehtoona teen, mutta verta en toki vielä laske. Ken tulee tuossa?
Jumalasta lähteneeksi, ja tämä on mahdollista ainoastaan rajotetun yksilöllisen tajunnan, toisin sanoen minuuden avulla. Kuten jo Väinämöisestä ja maailman luomisesta puhuessamme huomautimme, on ihmisminän synty ja kehitys niin tärkeä kohta maailmankehityksessä, että sitä kutsutaan »toiseksi luomiseksi». Tämä »toinen luominen» annetaan Kalevalassa Ilmarisen tehtäväksi.
Kalevala itse johtaa meitä etsimään Lemminkäisestä vastinetta Kristuksellekin. Juuri Lemminkäisen äidille elävänä ihmisenä omistettu tärkeä sija todistaa puolestaan, että Lemminkäinen jumalallisessa pelastustyössä vastaa kolminaisuuden toista personaa eli Poikaa. Väinämöisen äiti ei esiinny inhimillisenä olentona ollenkaan ja Ilmarisen äiti vain sivuhenkilönä Kalevalassa.
IV. Ilmarinen. Paljoa vähemmällä huolella, vähemmällä laveudella on runotar kuvannut Pohjolan neidon onnellisen kosijan, sitten puolison, seppä Ilmarisen. Sinne tänne piroitetuista piirteistä voimme kuitenkin myös hänestä saada jotenkin selvän kuvan.
Elämä itse etsii muotonsa ilman ihmisen koskematta. Ilmarinen itse säikähti: enhän minä osaakaan mitään tehdä tällä moitteettomalla personallisuudellani. Mitä, jumalani, minun on tehtävä? Ja viisas, jonka ääni on yhtä Ilmarisen oman sisimmän tunteen kanssa, sanoo: Ei tarvitse elämä eikä elämän Jumala ulkonaisesti täydellisiä personallisuuksia.
kuin vastatuksin Wäinämöisen kanssa ajettuansa joutui pahaan seikkaan ja sitä kostaaksensa ampui Wäinämöistä jousellansa ja tappoi hevoisen. Että Lappalainen on Joukahainen, osoittaa tämän runon 24:ns värsy. Kuin edellimäiset värsyt luettelevat osaavasti Kalevalan sisälläpidon Wäinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen puolelta, niin olisikos laulaja ollut väärässä Joukahaisen kohdassa?
Mutta orjalle ei häneltäkään tule muuta kuin armottomuutta, muuta kuin tylyyttä, muuta kuin ilkeätä ivaa osaksi. Ilmarisen emäntä lähettää Kullervon metsään karjansa paimeneksi. Tämä virka on vielä alentavaisempi, halvempi kaikkia, jotka orjalla oli Untamon kodissa. Tässä ei ole edes tilaisuutta väärinkäyttämisellä, turmelemisella näyttää suurta voimaansa.
Onhan ainakin se osa siitä, joka jo löytyy vanhassa Kalevalan laitoksessa välttämättömän tarpeellinen päätoiminnalle. Kullervon surmatyö Ilmarisen kodissa, sehän juuri on käännekohta, joka kerrassaan puhkaisee Pohjolan ja Kalevalan todellista mieli-alaa peittävän kuoren. Ilman tätä välitapausta ei olisi päätapauksen loppupuoli missään yhteydessä alkupuolensa kanssa.
Mutta Ilmarinen on kuullut, että asia on vaarallista laatua, että ihmisen voi käydä hullusti, jos hän tajuntansa salamaailmoihin yrittää. Sentähden hän ei tunne halua lähteä Pohjan neittä kosimaan, vaan vastaa melkein pilkallisesti Väinämöiselle: Mutta Väinämöinen ei hellitä. Sillä hänen kauttansa toimii Ilmarisen kohtalo.
Päivän Sana
Muut Etsivät