Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025


Kun ovi kerran oli auennut, astuimme me sitten Ibsenin draamallisten henkilöiden pylvästöön, tutustuen ensiksi niihin taideteoksiin, jotka hän aikaisemmin oli luonut, ja sitten niihin uudempiin, joita hän aina säännöllisten väliaikain kuluttua pystytti eteemme.

Aika, jona Gina Krog astui julkisuuteen ja rupesi siskojensa ihmisoikeuksien ajajaksi, oli mitä ihmeellisin Norjan historiassa. Silloin kaikuivat siellä Björnsonin, Ibsenin, Lien y. m. mahtavat herätyshuudot, silloin Norja oli ahjo, josta kipinät sinkoilivat ympäri Europaa.

Voidaksemme jälleen täysin käsittää norjalaisen kirjallisuuden, etenkin Henrik Ibsenin, vaikutusta Minna Canthiin, täytyy meidän mieliimme muistuttaa, mikä oli suomalaisen sivistys-elämän ja sen keralla suomenkielisen kirjallisuuden tila ennen häntä ja hänen aikalaisiaan. Se oli ollut todellakin joutumassa umpiveteen.

He saattavat kirjoissaan haaveilla yhtä toista mahdotonta, vaikka hyvin tietävät, että hukka olisi käsissä, jos heidän aatteitaan seurattaisiin: Tolstoi itse myöntää, että hänen oppinsa veisi ihmiskunnan häviöön, ja Ibsenin Rosmer niin, hän, ukko paha, on kuin puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. Ei käsitä tämän maailman meininkiä ollenkaan. HANNA. Pelkään, etten minäkään käsitä.

Ibsenin merkitys meillä on vielä siinäkin, että hän, kulkien loistavana pyrstötähtenä harmaalla kirjallisella taivaallamme, toi tullessaan koko sikermän muitakin tähtiä, jotka valaisivat meitä niinä väliaikoina, jolloin hän itse oli piilossa. Virinnyt myötätuntoisuutemme Ibseniin sai meidät tutustumaan Björnsoniin, Liehin, Kiellandiin ja Garborgiin.

Yhtäkkiä, hänen kanssaan keskustellessa, kun jokunen sana tai ajatus antoi aihetta siihen, saattoi hän toistaa kohtia Kalevalasta, Ibsenin Per Gyntistä, Holbergin tai Molière'in komedioista y. m., puhumattakaan saksalaisista kirjailijoista, joiden henkisten muistomerkkien ympäröimänä hän eli.

Eipä kuitenkaan Ibsen ole unhottanut että historia on toista kuin taide, ja ett'ei siis historiallinen todenperäisyys yksistään riitä suuren draaman aikaansaamiseen, vaan että henkilöitten täytyy osottaa vilkasta persoonallista sielunelämääkin. Niin onkin laita sekä tässä että Ibsenin edellisissä historiallisissa draamoissa.

Hän kertoi Olaville avonaisesti, että hän ennen aikaan, luettuaan Ibsenin »Noran», oli tuominnut häntä siitä, että hän jätti lapsensa, mutta että kun Olavi nyt selitti, ettei muuten ollut mahdollista ja että Noralla oli velvollisuuksia itseäänkin kohtaan, se alkoi tuntua Ellistäkin välttämättömältä.

Mutta sen lisäksi oli hänessä jotakin muutakin, oli ennakkoluuloista vapauttavaa voimaa, vastustusta ja vihaista mieltä olevia oloja vastaan, joka ei kenessäkään omista kirjailijoistamme ollut puhjennut ilmi niinkuin hänessä. Tietysti oli Ibsenin vaikutus samanlainen muissakin maissa, mutta muualla oli kuultu vapauttavia sanoja muiltakin huulilta, oli kuultu ruoskan vinkuvan muissakin käsissä.

Mutta toiselta puolen esiintyy juuri tässä kappaleessa se henkilö, joka selvemmin kuin kukaan muu Ibsenin luomista henkilöistä osottaa saavutettuna sen harmonian, joka muissa draamoissa enimmiten esitetään ainoastaan vaadittuna. Nähtävästi Ibsenin katsantotapa siis on ollut toisenkin vaikutuksen alaisena.

Päivän Sana

vaadittaessa

Muut Etsivät