Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Ikkunaan ilmaantuu jotain valkoista, joka vetäytyy äkkiä pois. Paljas käsivarsi kurkottaa tuolilta leningin liivin, ja uudin putoaa eteen. Minulla on vaikea, pitkä, epätietoinen puolen tunnin iankaikkisuus. Jos hän luulee minun asettuneen katsomaan... Vasta sitten rauhoitun minä, kun kuulen ensin hyräilyä ja sitten raikasta laulua. Nousen kävelemään edestakaisin verannalla.
Mutta jos olisin sen tiedon saanut, olisiko mikään minua hillinnyt, olisiko taivas, olisiko maa, olisiko iankaikkisuus, olisiko kadotus? Sinun elämäsi minä olisin mustentanut, ja itseni riiheen hirttänyt. Ja kuitenkin minä sitä tietoa väijyin, väijyin kuin pakenevaa pyytä, kuin metsän arkaa otusta minä sitä käsiini tavoitin.
Miksi hän oli levoton oikeastaan? Pelkäsikö hän Liisaa? Rakastiko hän ehkä vielä tuota naista vai vihasiko hän niin sanomattomasti? Hassutusta! ajatteli hän itse. Minä en yksinkertaisesti halua nähdä häntä. Onhan se aivan luonnollista. Se voisi vaikuttaa kiusallisesti minuun. Näin oli yö kulunut. Yö pitkä kuin iankaikkisuus. Aamunkoitossa heräsi rouva Rabbing ja kysyi, mitä Johannes mietiskeli.
Aatos pienin, salaisinkin tuodaan julki, tuomitaan, tutkitahan töiden synnyt, syytkin: voiton seppelen saa, ken ollut elämässä enimmän on ihminen. Onpa vakaa taiteen valta, on sen säädöt ankarat: ihmiskunnan parhaat henget tuomareina istuvat, auki sydänten on laki, vakavanha, aina uus, toinen todistaja aika, toinen iankaikkisuus. Eessä taiteen jumaloiden niinpä nöyrry, ihminen!
Mutta luuletko että koskaan voimme tyhjentää toisillemme rajattoman rakkautemme ja riutumuksemme? Tuntui kummastakin kuin ei iankaikkisuus riittäisi siihen. Tuota samaa he olivat taukoamatta toisilleen kolme vuotta vakuuttaneet. Eivätkä he vieläkään olleet saaneet siitä kylläkseen. Kukaan ei heidän mielestään koskaan ollut ollut niin onnellinen kuin he.
Mutta teillä ei ole kyllin terästä tahdossanne käydäksenne omaa tietänne ja seurataksenne omaa vakaumustanne, huolimatta siitä, mitä siitä sanotaan. Semmoinen puhe kenties kerran rikkoo rauhanne. Ei koskaan! Mikä on ihmisten ei koskaan! Hetkinen, joka luulee olevansa iankaikkisuus ei sen enempää!
Sinä juhannusyönä ei Sakris nukkunut oikeastaan yhtään ... ja kuitenkin oli hän kotonaan, kamarissaan Krokelbyssä ... mutta yksin. Yksin oli hän soutanut Kyläsaaresta takaisin. Hän oli koettanut paneutua nukkumaan. Ei siitä tullut mitään. Yö oli kuuma. Vain tuokioksi laskeutui hämärä maailmaan ... mutta se tuokio tuntui pitkältä: oi, se oli kuin iankaikkisuus. Ja minkälainen iankaikkisuus!
Huoneessa, jossa ei ollut muita kuin hän ja Liisa, ei kuulunut minkäänlaista ääntä. Kello seinällä oli vaiennut vedon puutteessa. Tätä haudan hiljaisuutta kesti kauan, se tuntui Liisasta jo pitkältä kuin iankaikkisuus ja että mitään loppua siitä ei tule.
Parooni Manfeltista tuntui kuin olisi hänet äkkiä temmaistu irti koko ihmiskunnasta ja asetettu yksin seisomaan silmä silmää vastaan jonkin suuren ja tuntemattoman maailmanmahdin kanssa. Oliko aika loppunut? Oliko iankaikkisuus alkamassa? Hän avasi ikkunan. Kolkko syystuuli puhalsi ohi hänen valkean päänsä huoneesen. Talot nukkuivat pimeässä. Näytti siltä kuin olisi koko maailma mennyt levolle.
Ja hän luuli, ettei hän kauan sellaista kestä. Ensimäinen päivä oli pitkä kuin vuosi ja tämä viikko oli kuin iankaikkisuus. Aivan mahdotonta oli jaksaa kuukausia, jotka Jori oli viipyvä. Hän rukoilee hartaasti Jumalaa, että Jori tulisi pikemmin takaisin. Tämä sunnuntai oli ensimäinen Jorin mentyä, ja oli aivan kuin pimeä arkipäivä, jolloin mieluinen työ on kesken loppunut eikä tiedä mitä tehdä.
Päivän Sana
Muut Etsivät