Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Hän ei voinut olla tiellä käydessään hymyilemättä, muistellessaan kuinka Hanna, morsiamen nuorempi sisar, oli arvellut että sulhasmiehenkin pitäisi ostaa itselleen hattu, niinkuin isällä ja muillakin oli. »Lapsettaa, lapsettaa», oli hän hymyillyt. »Lakissa minä olen laskenut koko ikäni.» Aamiaisen hän söi Keskitalon väen kanssa.
Provasti ja asessori olivat sillä välin sytyttäneet sikarinsa sekä istuneet nurkassa olevaan sälesohvaan, ja nuoret asettuivat portaille istumaan, kuten aina oli tapana pappilassa. Elmalla oli kaikenmoista kerrottavaa, hänen pieni suunsa liikkui lakkaamatta, niin ettei Helka saattanut olla hymyilemättä; mutta sitähän Elma juuri tahtoikin, sillä hänestä oli hauska, kun ihmiset näyttivät iloisilta.
Hän tunsi olevansa onnellinen, oikein lumottu, sillä niin rakastunut hän oli; mutta kun hän muisteli unelmia ja aikeita, joita hänellä oli neljä vuotta sitte, ei hän voinut olla hymyilemättä, puolittain surumielistä, puolittain onnellista hymyä. Ja samalla tunsi hän jonkinlaista kiihkeää, miellyttävää uteliaisuutta, mitäkähän hän tästä kihlauksesta ajatteli.
"Niin tosiaankin," sanoi Theodor, joka ei voinut olla hymyilemättä, "mutta tiedättehän, että myöskin sanotaan: 'Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna kuolemme. Päälle päätteeksi olemme vasta tiellä turmiotamme kohti ja vielä viipyy vähän aikaa ennenkuin joudumme haaksirikkoon.
Tällaista oli meidän ensimmäinen sananvaihtomme. En voinut olla hymyilemättä. Sitte myönsin, että taitaahan niin olla. Kai se vain on huonoutta, ettei henki kykene herruuttaan osoittamaan, vaan saa ruumisrukkaa totella. Huomautus teki häneen nähtävästi kummallisen vaikutuksen. Hän keikautti päätään ja silmissä välähti omituisesti. Se on taas toinen asia.
Ester ei voinut olla hymyilemättä istuessaan salissa ja kuunnellessaan eri puhujia. Se oli hänestä samalla sekä ylevää että liikuttavan hullunkurista.
Tuskin hän oli kadonnut väkijoukkoon, kun nuoruus ja kevytmielisyys taas astuivat keskilattialle. Nuoret naiset ja keikailevat nuorukaiset eivät malttaneet olla hymyilemättä veitikkamaisesti ja tekemättä pisteliäitä muistutuksia. Milloin he katsoivat vahalla kiilloitettua lattiaa, milloin taas toisiinsa, koettaen salata nauruaan, joka siitä vain kävi hillittömämmäksi. Syy oli selvä.
Vähitellen oppi hän puhumaan ruotsinkieltä taikka, oikeammin sanoen, jemtlannin kieltä, mutta hyvin huonosti, se on selvää; mutta kuitenkin ukko Lauri ja hänen vaimonsa ymmärsivät häntä hyvin, ja itse Annakaan, huolimatta vaaleudestaan ja noista katkeran surun piirteistä, jotka kuvautuivat hänen riutuneissa, mutta vielä sittenkin kauniissa kasvoissaan, ei voinut olla vähän hymyilemättä noille jotenkin kummallisille kieliharjoituksille.
Suoraan sanoen: millä esim. sinä tulet toimeen siellä? Johannes oli odottanut kysymystä. Olihan se itse asiassa aivan luonnollinen. Eikä hän kuitenkaan voinut olla hymyilemättä Muttilan vilpittömälle mielenkiinnolle, joka kuvastui hänen jokaisessa kasvonjuonteessaan. Työllä, hän virkahti keveästi. Minä kirjoitan. Ai, se on totta! oli Muttilakin vasta muistavinaan.
Nyt minä otan miehen ja otan hyvän. Minä en voinut olla hymyilemättä, vaikka pelkäsin loukkaavani häntä. Mutta vielä mitä. Naurakaa vain, naurakaa vain, hyvä neiti, vakuutteli hän. Suora puhe on niin harvinaista, sentähden se naurattaa. Mutta minä en osaa mitään mielessäni hautoa. Sanoa poksautan, kun sana kielelle pyrkii. En minä kuitenkaan kaikille, selitti hän sitte kohteliaasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät