Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Yksinäisenä ja hiljaisena se kohosi korkealta sijaltaan kohottaen uhitellen päätänsä vastapainoksi sahan punakylkisille rakennuksille, jotka olivat alhaalla vesien tasalla. Ylpeä oli Vuorelan isäntä, ylpeä suvustaan ja maineestaan. Monet sukupolvet olivat häntä ennen askel askeleelta edistäneet Vuorelan viljelyksiä.
Hän ei koskaan ollut halunnut sekaantua yleisiin asioihin, ja jos hän joskus oli käyttänyt hyväkseen vaikutusvaltaansa nuoreen hallitsijaan, oli hän tehnyt sen rukoillakseen armoa jollekin. Hiljaisena ja nöyränä oli hän saanut osakseen paljon kiitollisuutta, eikä hänellä ollut yhtään vihamiehiä. Ei edes Octavia ollut saattanut kadehtia häntä.
Lyhyen hiljaisuuden perästä rupesi kokoontuneen joukon keskuudesta kuulumaan alussa hiljaisena, mutta vähitellen äänekkäämpänä ja lopuksi melkein huumaavana sekamelskana kysymyksiä, väittelyä ja napinaa. Kaikki olivat nimittäin jo sajonien saapuessa huomanneet, ettei heitä tavallisuuden mukaan johtanut kreivi, jolla oli tapana kuninkaan nimessä ja sijasta alkaa käräjät ja johtaa keskusteluja.
Sitten hän istui sohvallaan yhtä hiljaisena. John kävi hänen luonaan, milloin toimiltaan joutui. Hän puhui siitä, että heillä vielä oli kolme lasta jäljellä, että ne olivat terveitä, vilkkaita ja herttaisia. Niissä heille oli lohdutusta.
Ja Lauri makasi niin hiljaisena vuoteellaan ja kiitti kaikesta. Sellainen päivä oli tuleva Laurille, jolloin hän unohti Karhun-ottelun ja vastaanotti leivän omalta pöydältänsä lahjana. Täytyi tulla niin suuri onnettomuuden päivä hänelle, että hän vaipui polvilleen sen painosta, sillä seisoaltaan hän ei voinut Jumalan tykö tulla konttaaminen esiin kurjuudessa oli hänen ainoa tiensä.
Nähtävästi oli Martin Petrovitsh todellakin käynyt hiljaiseksi, arvelin minä, ja yhä enemmän rupesi mieleni tekemään, päästä Jeskovoon ja saada edes toisella silmällä nähdä tuota jättiläistä, jota en milloinkaan voinut ajatella ahdistettuna ja hiljaisena.
Lännessä ja luoteessa näkyi kuulakassa puolipäivänvalossa Antilibanonin vuorisarjanne ja Hermonin ikuisella lumella peitetyt huiput, ja kauvas näköpiirin rajalle levisi hiljaisena ja elottomana ääretön erämaa, ikäänkuin suuri, salaperäinen uni ijankaikkisuudesta...
Ne olivat herättäneet huomiota ja levottomuutta, joka yhä suureni, kun nuhdesaarna sunnuntai toisensa perään uudistui. Huomiota oli nuori saarnamies kaikkialla herättänyt, mutta itse ei hän sitä huomannut. Uutterana ja hiljaisena jatkoi hän työtään. Milloin hänellä vapaahetkiä oli, käytti hän ne tutustuakseen seurakuntalaisiinsa. Hän tahtoi tuntea niitä, joiden hyväksi teki työtä, kansaa etenkin.
Tämä katsoi häneen, ei sanonut mitään, vaan istahti hiljaisena. Antti istui hänen vierelleen. Uskotteko, että rakastan teitä? hän kysyi matalalla äänellä. Uskon, kun sanotte niin, vastasi rouva Sorvi häneen katsomatta. En näe mitään syytä, miksi ette puhuisi totta minulle. En minäkään, jatkoi Antti. Ja te...? Mitä tarkoitatte? kysyi rouva Sorvi hiljaa.
Niin eli hän hiljaisena ja väliäpitämättömänä, ja Bengt kävi hänelle lopuksi niin vieraaksi, että hän melkein säpsähti, jos tämä äkkiarvaamatta astui huoneeseen. Bengt puolestaan loukkaantui ja vetäytyi yhä kauvemmas hänestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät