Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. syyskuuta 2025
Antin tyynesti totiset kasvot hieman värähtivät, mutta hyppäsi seisalleen, kaivoi povitaskustaan esille nimismiehen antaman paperin. Se neljäksi taitettu paperiarkki kädessään siirtyi Antti valliaidan portille. Soitti ovikelloa. Ei kuulunut hiiskaustakaan enempi kuin haudasta. Soitti kovemmin ja rupesi odottamaan. Silloin alkoi kuulua likeneviä voimakkaita askelia.
Harvat osaavat nimeänsä kirjoittaa, kaikki eivät taida piirtää puumerkkiäänkään, mutta sen sijaan he panevat »kaksi sormea kirjan päälle» kuin valaa tehdessään tuomarin pöydän ääressä ja pitävät niitä siinä sen aikaa, kun opettaja heidän puolestaan kirjoittaa. Se on juhlallinen toimitus, eikä kuulu hiiskaustakaan syrjäisten suusta sill'aikaa kun sitä kestää.
Voimakkaasti se vieläkin vettä viilti ja näytti suurenevan jättiläisen kokoiseksi sitä mukaa kuin tuli likemmä. Ei kuulunut hiiskaustakaan rannalta. Tuhannet silmät vain tuijottivat tulijata vastaan, huomaten sen pienimmänkin liikkeen. Kokassa ja perässä odottivat laivamiehet, köysikääryt käsissä, valmiina heittämään, niin pian kuin kapteeni antaa merkin.
Tuolla luettelossa on kymmenittäin semmoisia myytävänä. Kukaan ei siellä tunne, kukaan ei tiedä mitään, siellä se selviytyy Uutelankin kanssa kuin itsestään, kun ei ole ketään, joka korvaan huutelisi. Eikä tänne kuulu hiiskaustakaan, ei lapsesta eikä muusta. Ja lapsi voipi siellä kuolla, kaikki voipi painua umpeen.» Emäntää värisytti. »Voi voi, mitä sinä Kustaa nyt aattelet!
Mutta uunin viereisen vuoteen luokse on keräytynyt talonväki. Ei kuulu hiiskaustakaan. Kaikki katselevat kookasta miestä, joka siinä lepää, raskaasti hengittäen. Jakkaralla vuoteen pääpuolessa istuu äiti, pelastettu lapsi sylissä, ja nukkujaan ovat heidänkin katseensa kiinitetyt.
Myrsky kiihtyi yhä yöllä ja raivosi kauheasti vapisevan mökin ympärillä, summattoman suuret luminietokset irtautuivat maasta ja pyryelivät myrskyssä, niin että taivas ja maa katosi äärettömään sumuun. Mutta Kari ei siitä välittänyt, hän vaan veisasi, ja hänen äänensä oli ihmeellisen sointuvaa, vaikka huoneessa ei kuulunut hiiskaustakaan, se tuntui vaan niin Karin omasta mielestä.
Mutta rouva jatkoi hiljaa ja tyvenesti niinkuin ennenkin: "Sillä lailla sinä sanoit, vierasten kuullen... Muistatko sinä entisiä aikoja, Antti? Muistatko koskaan luvanneesi minulle ikuista rakkautta ja uskollisuutta?" Ei vaan kuulunut hiiskaustakaan vastaukseksi. "Muistatko sinä sitä kallista hetkeä, kun meidät vihittiin pyhään kristilliseen avioliittoon? Mitenkä sinä silloin sanoit?
»Näittekö mitä täällä tapahtui?» kuului tiukka ääni. »Emme ... emme me mitään tiedä», hätäili joku. »Valehtelet!» helähti permannolta. »Minä näin päitä ikkunassa. Ja minä sanon että jos tästä asiasta kuuluu hiiskaustakaan näiden seinien ulkopuolelle, niin minä pehmitän teidät jokainoan samalla hihnalla!»
Kaikki kannukset, suuri ja pienet, pomahtivat pärryttimien yhteisestä iskusta ja vaikenivat siihen, kun tietäjä, niinkuin lennosta ammuttu lintu, kaatui suulleen maahan ja jäi siinä kädet hajallaan liikkumatonna lepäämään. Syntyi hiljaisuus, ei kuulunut hiiskaustakaan, koski vain seinän takana kohisi, se oli niinkuin olisi haltija haastellut. Nyt se on Tuonelassa ... nyt se sitä neuvoo.
"Ei, kyllähän se on oikein", sanoi vaimo, vaan sanat saattoivat hänen hämille. Nyt olivat he kadulla, jossa ei ketään näkynyt ja josta alkoi lyhyt syrjäkatu, jonka päässä oli muutamia portaita ja leveä portti. Vaimo katsoi levottomasti syrjäkadulle päin. Siellä oli pimeää ja hiljaista eikä hiiskaustakaan kuulunut. "Tuolla on paikka, jossa menneenä yönä makasimme", sanoi vaimo.
Päivän Sana
Muut Etsivät