United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
En minä sillä taloa köyhdytä, että käytän ne näköni saamiseen, ja vaikka olisivat kuinka paljon tahansa toiseen tarpeeseen säästetyt, niin ei niitä ole pakko siihen panna. Navetan oven narahdus ilmaisi hänelle, missä hän oli; askeleen pari astuttuaan hän sai kepillään tuntua tuvan rappusista ja meni tupaan. Tupa oli tyhjä, hiillos hehkui liedessä ja lapsi hengitti kehdossaan.
Ja sitä mukaa kuin takkavalkean hiillos tummeni ja lakkasi valaisemasta pirtin periseinää ja karsinaloukon puoleista lakea, hiljenivät vuoteella olijatkin nukkumaan, vain sikeitä kuorsauksia enää kuului pirtistä. Kolmastoista luku. Kentässä olivat Reeta-Kustaavan ja Martan häät olleet jo viikko sitten ja he olivat menneet uusiin koteihinsa. Tammikuun pakkasilta oli jo pimennyt mustaksi yöksi.
SOFIA: Mutta sinä hankkisit oikeutta kansalle, niille, joiden »silmät ovat kuin sammuva hiillos». SAMUEL CR
ILMARI. Mikä on kestävä? kadotus: Hiillos ahjossa palava, Toista hiillosta paeten. Tulenruokia olemme Suursepon pajatulessa. ILVO. Mutta voimakas iloja Juopi virtojen valosta, Taitava takoja onnen Keksi ahjonsa tulesta. Heikot katkeran, kipeän, Mustan ja samean saavat. Niin opetti mulle äiti.
Olisivatpa muutkin ihmiset niinkin oppineita kuin hän..! Silloin voisi maailman varmaan jollakin tavalla järjestää. Opettaa pitäisi heitä ... neuvoa ystävällisesti ... ja vetää heidän paheellisuutensa esille! Silloin ... maailma... Siinäpä on Sakris lämmitellyt itselleen puuroa. Pienoinen hiillos lähettää häneen heikkoa, suloista hohdettaan.
Jotakin pahaa Hanna arveli olevan hänen mieltään painamassa. Sentähden hän nyt oli tuommoinen, mustien silmien palo kuin polttava hiillos, poskilihakset värähtelivät, ja hartiat vääntyivät vinoon... Vihasiko Juhani Anttia vai häntä? Mitähän jos koettaisi puhutella ja lepyttää! Ehkä siitä tasaantuisi ja alkaisi rauhoittua!
Hiillos kuorettui harmaalle karrelle, joka tummeni tummenemistaan, ja hiilet siellä täällä mustuivat. Muutamin paikoin oli vielä aukko, josta hiilien hehku punotti, vaan niihinkin kutoi jo harmajaa karsikuorta. »Mikä se olikaan sen teurastajan nimi?» kysyi emäntä yht'äkkiä. »No Rahikainen», vastasi Nikkilä yrmynä.
Ainoastaan tuon tuostakin lauseiden lomassa rätäjää piipun koppa ja tuikahtaa sen suusta tupakan hiillos. »Kerro vielä! Kerro vielä! Entäs sitten? mitenkäs sitten kävi?» Ei muisteta enää joulua, ei kuusta.
»Kyllä se oli somaa, että piti sen Pirilän Fiinan sattua siihen», puhui emäntä itsekseen ja hymyssä suu ja silmät räpättivät. Mustana oli hiillos uunin ammottavassa kidassa, ja Nikkilä nousi ja heittäytyi vuoteelleen, katseessa kylmä välinpitämättömyys, kylmempi kuin ennen. Auenneeseen reikään teki riittaa. Vaaralta oli vaellettu keskikaupungille, jossa oli liikettä.
Mutta kylläpä emäntä oli punaistakin punaisempi kotiin päästyään; ankaran kiivaan ponnistuksen tähden hän lehasti niinkuin ison sammuvan nuotion hiillos. Kun asiat oli saatu järjestykseen lähti emäntä jälleen pyydyksiään kokemaan ja oli niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Myöhemmällä kantoi hän kotiin ison kontillisen kaloja. Lampelan emäntä oli hyvin vierasvarainen.