Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Tuokiossa olivat ryntääjien joukot jälleen kokountuneet talon ympärille, ja nyt ei enää ollut mahdollista päästä heistä vapaaksi ilman veristä taistelua. Emmerich ja Herkules luulivat vihollisen kohta ryntäävän ja ottivat aseet käteensä, puolustaaksensa edes omaa henkeänsä.
Ja runosepät eivät kumminkaan ole aatteen keksijöitä. Jalkamatkain seikkailut ovat tunnetut satu-ajasta asti. Herkules esimerkiksi jalkasin matkustajana hän tuli taivaasen. Kuinka hiljainen ja autio maailma nyt on! Eikö se ole sentähden, että tämä on päivän ihanin hetki?" Hän pysähtyi ja katseli ympärilleen ja ylöspäin. Oli juhannuksen aika.
"Valkoinen herra minun ystäväni," lausui Herkules, "lahjoitti minulle vapauden ja maata, niin paljon kuin halusin, ja pelasti minut voudin piiskasta. Joka hänet tappaa, pitää ensin tappaa Herkuleen! Herkules ei jätä ystäväänsä; menee hänen kanssansa taikka kuolee hänen kanssansa."
Herkules kohotti hartioitansa. "Hukassa sekin on, joka lähtee ulos tästä. Vihollisia on monta ja heillä on tarkka näkö. Emme voi hiipiä heidän sivutsen. Odottakaa huomiseksi; kenties Maronit lähtevät pois, kun näkevät talossa olevan urhoollisia miehiä. Jos ei niin tehkäämme ryntäys ja koettakaamme hajottaa heidän rivinsä, onnistukoon sitte tahi ei.
Herkules seurasi häntä ja juoksi neekerien mökkilöihin, varustamaan heitä aseilla ja kehoittamaan heitä urhoolliseen taisteluun, jos ei isännän omaisuudenkaan, niin ainakin oman henkensä puolesta. Emmerich kiirehti puutarhan kautta lähellä olevalle ulkopihalle, missä herra Vanderstratenin aarteet olivat lujassa holvissa, lukon ja pönkän takana.
»Kelpo, vanha Burbo!» gladiaattorit hyväksyvästi huudahtivat. »Tunnet maan jälleen jalkojesi alla! Tarjoo hänelle kätesi, Lydon!» »Oh, varsin mielelläni», gladiaattori sanoi. »Mutta kun olen veren nähnyt vuotavan, niin tekisi mieleni.» »Herkules vie», vastasi isäntä aivan tyyntyneenä, »siinäpä on oikeata gladiaattorimielialaa! Polluks avita!
Ei, suojella teitä minä tahdon ja mieluummin kuolla kuin sallia, että hiuskarvakaan teiltä notkistetaan, jos olette syyttömät. Minuun, Herkules, ystävääsi, voit toki luottaa." Neekeri taisteli itsensä kanssa. Näkyi aivan selvästi, että hän mielellään olisi puhunut, vaan epäilemättä joku vala taikka muu tärkeä seikka sitoi hänen kielensä.
Mutta jo kahdenkymmenen askeleen päässä jäi hän seisomaan. Koira rupesi haukkumaan, toinen vastasi siihen, ja kohta sen jälkeen Herkules seisoi hänen edessään. "Mitä herra tekee?" huudahti hän. "Miks' ei odota Herkulesta?"
Vaan olkoon miten hyvänsä, niin kuolkaamme kuin miehet." "Sepä ei laisinkaan hyödytä minua", huokaili herra Vanderstraten. "Tahdon mieluummin elää niin kauan kuin mahdollista. Oi, Nikolao, miksi saatoit hyvän isäntäsi näin tuskalliseen tilaan?" "Herkules ei ymmärrä miten elää ruuatta, taikka päästä tästä pois ilman taistelutta", virkkoi neekeri.
Mutta kun Herkules on parantunut, hän kyllä jälleen saattaa tehdä työtä myllyssä, ja minä olen pitävä huolen siitä, ettei hän enää toista kertaa raajojansa muserra." Näin sanoen orjavouti pudisti hihnapiiskaansa ja hänen tuima katsantonsa todisti aivan selvästi, ettei hän suinkaan aikonut säästää onnettoman Herkuleen selkää, joka juuri tätä nykyä kärsi äärettömiä tuskia majassaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät