United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen pahempi turmeli Herbert koko näytelmän naivisuudellansa: ensin hän hämmästyi nähdessänsä Mérautin, mutta sitten ojensi hän tälle tuttavallisesti kätensä sanoen: »Hyvää päivää, mitäs kuuluu?» »Te tunnette siis ennestänsä hra Mérautin?» kysyi kuningatar häneltä hieman veitikkamaisesti hymyillen.
Hänen uteliaisuutensa kasvoi kaksinkertaiseksi, kun hän vihdoin näki molempain ilmestyvän salonkiin vilkkaina ja päättävin, loistavin silmin. »Minä lähden ulos armollisen herran kanssa», kuiskasi Herbert puolisollensa, »isäni saattaa teidät kotiin.» Kuningas lähestyi vuorostansa: »Ettehän pahastune siitä, ruhtinatar, se kuuluu hänen alkavan palveluksensa velvollisuuksiin.»
Kädenliikkeellä sai tämä kuninkaan vaikenemaan... Hymyillen kumarsi hän ja käännähti ajutanttiinsa de Roseniin päin: »Kas niin, Herbert, menkäämme tupakoimaan.» Molemmat hävisivät he sitten ulos balkongille. Ilta oli lämmin ja ihana eikä päivä ollut vielä aivan sammunutkaan sinertävien pilvien taa.
Suurella tarkkuudella oli äitini, Polly-tädin kanssa, lukenut sekä Buckle'n että Herbert Spencer'in kirjoituksia, mutta ei heidän vahva uskonnollinen vakuutuksensa siitä vähääkään heikontunut.
Juuri tästä heidän keskisestä tuttavallisuudestansa ja toisten kunnioittavasta loitommasta asennosta päättäen oli nainen nähtävästi ylhäinen henkilö. Kuningatar huudahti liikutettuna: »Maria!» »Frédérique!» Ja hellästi sulkivat he sitten toisensa syliinsä. Colette kysyi katseellansa Herbert de Rosenilta, kuka tuo nuori nainen oli. Palermon kuningatar, kuiskasi hän.
"Mahdotointa; Herbert sanoi että jo oli ollut kaksitoista hakijaa." "Etkö voisi hankkia hänelle neulomistyötä? onko hän käsistään tekevä?" "Hän on kyllä koettanut sitäkin, mutta hän ei siedä ompeluksen ääressä istua myötäänsä; hän saa pistoksia ja alkaa rykiä, ja sitäpaitsi on tohtori kieltänyt häntä siitä." "Onko hänellä kelvollinen käsiala?" "Vaan keskinkertainen?
»Kyllä, sire!» myönsi Herbert hirnahtaen tyytyväisenä ylpeydestä... »Klubilla, operassa ja kaikkialla kutsutaan minua kumikuninkaaksi.»
RICHMOND. Väsynyt aurinko jo kultiin laski Ja tulivaunujensa kirkkaat jäljet Lupaavat ihanata huomispäivää. Te lippuani kannatte, sir Brandon. Telttaani mustetta ja paperia! Ma kaavan laitan, suunnan tappelulle, Kullekin päällikölle määrään työnsä Ja tarkoin osittelen joukkosemme. Te, kreivi Oxford, te, sir William Brandon, Ja te, sir Walter Herbert, jäätte tänne.
Miellyttävää oli tuntea valtaansa niin suureen maaomaisuuteen, epämieluista taas se, että hän muisti nuoruutensa ensi aikoina olleensa innokas Herbert Spencerin seuraaja ja erittäinkin, vaikka oli itse suurtilallinen, ihailleensa hänen väitettään »Social statics» teoksessa, ettei yksityinen maanomistus ole sopusoinnussa oikeudenmukaisuuden kanssa.
Herttuaa, joka ei voinut lähteä mukaan, lohdutti tieto siitä, että hänen poikansa Herbert oli mukana samoin kuin muuten herttuan rahatkin, sillä majesteetit olivat armossa suvainneet hänen kustantaa tämän sotaretken.