United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sieltä oli apu tuleva ja sieltä he sitä odottivat, vaikka yhä heikkenevillä toiveilla. »Aurinko on maillensa menemäisillään,« sanoi don Estevan, »ja jos meidän ystävämme eivät saavu tänään, ei meille jää muuta jälelle kuin kalliisti myydä henkemme, sillä asemaamme emme enää voi kestää.
Maan lasten lemmen-jumala, Tuo Venus, meit' ei voita: Henkemme etsii korkeinta, Himoitsee auringoita. Kas sinne lempiviikot vaan Kun loppuu matkataan! Sä sanot: "Lentotähtiä!" Ei, nuot on enkeleitä. Kautt' ilman, Luojan käskystä, Noin kaitsevat he meitä. Oi riemua, kun astutaan Merkurion satamaan! Nyt lempi tuhatkertainen Vastaamme tulvaileepi, Ja kultahäitä tanssien Nyt sielu riemuitseepi.
Mielikuvitus, jonka luomme itsellemme, vaan jonka todellisuutta emme koskaan saavuta. Mikä on oikea onni sitten? Henkemme tyytyväinen työskentely; minä hupsu! Luulin saavani onnen työttömässä nautinnossa: Onni on työtä tekevässä uhrauksessa.
Sitä eivät täyttäneet ne pari tuhatta ihmistä, jotka repaleissa istua kyyröttivät temppelien ja muiden rakennusten portailla tai vaivoin pysyivät pystyssä keihäiden ja keppien varassa. "Mitä prefekti tahtoo?" "Mitäpä hän voisi enää meiltä saada?" "Meillä ei ole enää muuta kuin henkemme." "Niitä hän juuri tahtoo." "Joko olette kuulleet?
Siihen aikaan Rautakoron asiamiehet olivat kömpelöitä, heiltä puuttui tarpeellista harjaantumista ammatissaan. Ja meidän taistelujärjestömme kitki heitä niinkuin rikkaruohoa. Se oli julmaa ja veristä työtä, mutta mehän taistelimme henkemme ja kumouksen puolesta, ja meidän täytyi käyttää vihollista vastaan sen omia aseita. Mutta aina me noudatimme oikeutta.
»Herra kapteeni, olkaa armollinen minua onnetonta isää kohtaan. Olenhan teitä kerran kantanut käsivarsillani. Olitte silloin niin pieni, aivan pieni. Ja aina olette ollut minulle rakas... Eikö niin, rakkaat ihmiset, junkkarimme puolesta olisimme aina olleet valmiit uhraamaan henkemme?» Hän oli siksi hyvässä lihassa, ettei voinut langeta polvilleen Boleslavin eteen, muuten olisi hän sen tehnyt.
Se on totta kyllä, mutta me panimme silloin alttiiksi vaan rahamme; tällä kertaa panemme alttiiksi henkemme: pelata voi kenen kanssa tahansa, mutta kaksintaistelua taistelemaan ei ruveta muiden kuin vertaistensa kanssa. Aivan oikein, sanoi Athos, ja hän veti syrjään sen englantilaisen, jonka kanssa hänen tuli taistella ja ilmoitti hänelle hiljaa nimensä. Porthos ja Aramis tekivät samoin.
Eräs vanha porvari lausui: Jos parooni olisi ajatellut meidän parastamme, niin olisi hän käskenyt meitä pelastamaan henkemme ja tavaramme ja olisi kyllä itse täällä. Mutta hän ajaa ryssän eikä meidän asiata. Pelastakaa meidät! huusivat naiset itkien. Jumalan pyhässä nimessä, älkää jättäkö kaupunkia vihollisen käsiin! Olkaa armelias! Armahtakaa meitä.
Erittäinkin turmelevasti vaikuttaa tämmöinen elämä sotilashenkilöihin sen vuoksi, että silloin kuin joku tavallinen ihminen, näin eläissään, ei voi olla sydämmensä syvimmässä häpeämättä tällaista elämää, pitävät sotilaat sitä aivan luonnollisena, kehuvat ja ylpeilevät siitä, varsinkin sota-aikana, kuten nyt Nehljudof, astuttuaan sotapalvelukseen turkkilaissodan julistuksen jälkeen. »Olemme valmiit uhraamaan henkemme sodassa, ja sentähden on tämmöinen huoleton, iloinen elämä sekä anteeksi annettava että välttämätön meille.
Meidän henkemme on vaarassa, meidän matkustajain, me tahdomme pelastua, meidän täytyy pelastua. Ja me pelastumme. Me emme lähde suurelle Saimaalle. Me tahdomme maata jalkaimme alle, kovaa maata... Sellaisessa myrskyssä en luule monen merimiehen olleen.