Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. elokuuta 2024
Mutta nyt kieltäytyi hän äkkiä sitä täst'edes tekemästä, kun hän oli varma siitä, että veden haltija oli syyttävä meitä konnuudesta. "Mutta, Heintz, tämähän oli aivan pelkkää pilapuhetta", lausuin minä katuvaisesti. "
Mieke, Spits ja siipikarja pysyivät ometassa ja katselivat avatusta ovesta hirviön elämöimistä. Mutta se toi jo mukanansa lämpöä ja minä luulin huomaavani hienon kukkasen tuoksun leviävän sen siivistä. Heintz viipyi yöt Dierkhofissa, Ilse ei sallinut hänen lähteä semmoisessa rajuilmassa mökkiinsä. Ah, kuinka kaikki oli muuttunut! Minä en enää lukenut heille, istuessamme luuvassa.
Kuinka ne kahisivat, kun ne vedettiin syrjään, ja kuinka pelottavat olivatkaan siniset kasvot ja sulkeutuneet silmät synkän, tummanviheriäisen värin ympäröiminä! Heintz oli pettynyt. Mummo ei ollut kuollut.
"Ole vaiti!" käski Ilse puoliääneen. "Kas niin, käytä voimiasi eteenpäin!" Ja hän tarttui mummoon käsivarsien alle ja nosti hänet ylen-inhimillisellä voimalla maasta, ja Heintz kantoi jaloista.
Vasta Heintzin lähestyessä nosti hän päätänsä eipä Heintz syyttä pelännytkään hänen teräviä silmiänsä; ne katselivat musertavalla tavalla hänen kauhistuneita kasvojansa. "Sinäpä vasta olet oiva poika, Heintz!" lausui hän.
Kun Heintz muutama viikko sitte toi sen mukanansa ja antoi sen Ilselle, katselin minä ohitse mennen päällekirjoitusta ja menin välinpitämättä tieheni, huolimatta sen sisällyksestä. Aron toisella puolella oleva maailma ei minua vähintäkään viehättänyt.
Kun oli niistä puhetta, oli hän aina avuton ja neuvoton kuin kaksivuotias lapsi tässäkin tilaisuudessa saatin minä hänet mielelläni semmoiseen pulaan. "Sinä veitikka! et tahdo toivottaa minulle onnea", nauroin minä. "Mutta niin vähällä et pääse... Hyvä, rakas Heintz kultani, tänään on syntymäpäiväni". Ilon ja liikutuksen vilahdus lensi hänen leveitten kasvojensa yli.
Siinä mietiskelin minä ihmisiä ja seikkoja, jotka eivät ensinkään kuuluneet minuun ja Heintz työskenteli vielä ulkona pihalla, vaikka jo oli pilkkopimeä. Kun hän muuten työskenteli tavallista työaikaa myöhemmin, löin minä häntä sormillani, tartuin hänen käsivarteensa ja vedin hänet sisälle luoksemme paksun ja paljaan puutuolin, hänen kiistämättömän istuinpaikkansa, luokse.
"Tämänkö prinsessan?" kysyi hän minua osoittaen. Minä pudotin hopearahat ruohoon ja pakenin... Paha, ilkeä Heintz!... Mutta minkä tähden olinkaan kertonut hänelle sadun ihmeen kauniista ja arasta herneen päällä makaavasta prinsessasta, ja miksi olin sallinut hänen sen jälkeen kutsua minua "prinsessaksi", syystä että hän uskoi, ett'ei hienompaa ja sievempää olentoa löytyisikään kuin se keveä-jalkainen lapsukainen, joka hänen rinnallansa hyppeli aron yli.
Jos tietäisitte, missä tilassa se oli viimein palatessani!" sanoi hän hieman äreästi. Heintz repi ujosti korvaansa ja katseli pelokkaasti ankaraa sisartansa. Mutta minä juoksin hänen luoksensa ja otin häntä kädestä. "Heintz, häijy Heintz, etkö minua onnittele?" "Kyllä, kyllä, prinsessani; mutta minua surettaa myöskin; aroa ei siellä kuitenkaan ole."
Päivän Sana
Muut Etsivät