Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
Nuorukainen täytti uudestaan vanhan merisissin pikarin. Säälikää häntä, sanoi Aadolf katsahtaen Ruysiin, joka oli lyyhistynyt kokoon ja yhä ääneti tuijotti eteensä. Hän näyttää jo saaneen kylliksi. Vielä mitä, sanoi Feliks. Minä tunnen hänet. Hän on meren kaltainen, joka ei tule koskaan täyteen, vaikka siihen kuinka monta virtaa purkaisi vetensä. Juo, äijä, ja ole iloinen!
Mutta, sanoi Emma eräänä iltana miehellensä, sittenkuin Feliks nyt kaksitoista vuotias poika oli jättänyt heidät mutta älä naura minua Frans mutta meidän Feliks'istämme ei suinkaan koskaan tule oikeaa amerikalaista. Minä epäilen sitä enkä minä sitä tahdokaan, minä panen arvoa kauppaan ja käytäntöön mutta myödä kaikkea ei niin suurta kauppamiestä ei minusta koskaan tule. Eikä Feliks'istäkään.
Tunnin jälkeen hän jotenkin kaukaa näki suuren rakennuksen hämärät piirteet eikä epäillyt olevansa yöllisen matkansa perillä. Eikä hän tuossa luulossa pettynytkään. Neljännes tunnin jälkeen hän seisoi ruhtinas Voronzovin linnan edessä ja kolkutti porttia. Akkuna avattiin alikerroksessa ja kysyttiin puolan kielellä, jota Feliks jo oli oppinut ymmärtämään: Kuka näin myöhään kolkuttaa?
Felicia, tuo hyvä tyttö, näkyi hyvin iloiselta ja toivoi tulevaisuutta. Hän kirjoitti muun muassa: Kas tässä, Feliks, on sinulle pieni noitakirja, minä olen itse virkannut sen, ja luonnollisesti "nuoren kreivin kunniaksi," ja se ei ole voinut löytää kauniimpaa kuin Olivesköldiläis-vaakuna, joka näyttää niin rauhaisalta, ja se on kuitenkin oleva sankarivaakuna.
Palvelukseksenne, armollinen nuori herra, vastasi hän, nöyrästi kumartaen pienen pojan edessä melkein maahan asti. Surkea vaan, minun täytyy sanoa, että kamelini on ollut sairas ja tämän onnettomuuden tähden en ole tilaisuudessa sopivalla tavalla teille eläimiä näyttää. Ei se mitään tee, Feliks vastasi. Jos vaan saisin niitä nähdä, etenkin karhua! Onko se suuri ja kesyttämätön?
Herra nyt sinä lasket minun rauhaan menemään! huudahti vanha Stein, purskahtaen ilmi itkuun. Niin, hän se on! Se on Feliks, meidän Feliks'imme! Mikä armo Jumalalta jalolle, surumieliselle herrallemme. Tule Feliks, minun täytyy viedä sinua isäsi luokse, muuttaakseni suurta suruansa taivaalliseksi autuudeksi!
Muuten voi hän hyvin ja "lähettää ahkerasti kertoen terveisiä"; sillä, sanoo hän, Feliks on riivatun toujouro poika; ja siinä on hänellä oikein. Tule sinä vaan tänne, niin me juottaisimme sinulle koko Lethe'n rakuuna-punssia. No, vielä surullinen uutinen. Pieni Leopoldine sinä muistat kai hänet? Niin, tietysti!
Nimitykselle, eivätkö kirjeet olleet Amerikasta? oletteko te kongressin asiamies? En. Mutta, olihan se Amerikasta? Oli, ja me tuomme viinipullon, toveri, niin saatte kuulla. Ja viinipullo vihreällä vallilla, puoleksi sapeeliinsa nojaten, kertoi Feliks koko tapauksen.
Epätoivossa olevan isän ja uskollisen hovimestarin johdolla tarkimmat ja laajimmat tiedustelemiset tehtiin myöhään yöhön, vaan, surkea kyllä, löytämättä Feliks'iä. Seuraavinakin päivinä sadat ihmiset kulkivat linnan ympäristöissä, vaan Feliks oli ja pysyi kadonneena.
Aivan mielelläni, sydämestäni nuori herra, vastasi Ivan Ivanovitsch teeskennellen. Tulkaa tänne, niin usein kuin herra kreivi, teidän isänne, sen sallii. Pets ja minä aina iloitsemme, kun meillä on kunnia teitä nähdä. Hyvä, niin tulen huomenna tähän aikaan päivästä, sanoi Feliks. Mies, ota ensi aluksi nämät taalerit kiitollisuuteni osoitteeksi. Ja nyt, Hyvästi!
Päivän Sana
Muut Etsivät