Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Félicité torjui joka kerta yhtä taitavasti heidän petkutusyrityksensä, ja poistuessaan tunsivat he syvää kunnioitusta häntä kohtaan. Silloin tällöin, varsin säännöttömin ajoin, kävi rouva Aubainia tervehtimässä markiisi de Gremanville, eräs hänen enoistaan, joka juopottelullaan oli joutunut vararikkoon ja joka nyt asui Falaisessa viimeisellä maatilkullaan.
Herra Bourais auttoi häntä valitsemaan koulun. Caenin poikakoulua pidettiin parhaana. Paul lähetettiin sinne, ja hän hyvästeli omaisiaan rohkein mielin, iloisena siitä, että pääsi taloon, jossa oli tovereita. Rouva Aubain mukautui lopulta poikansa poissaoloon, se kun oli välttämätön. Virginie ajatteli sitä aikaa voittaen yhä vähemmin. Félicité kaipasi pojan meluavia leikkejä.
Hän pesi ruumiin, verhosi sen käärinliinoihin, laski sen arkkuun, pani seppeleen sen päähän, levitti sen hiukset. Ne olivat tavattoman pitkät hänen ikäisekseen. Félicité leikkasi niistä itselleen ison tukon, josta puolet kätki povelleen, päättäen olla niitä koskaan hukkaamatta.
Poika toimitti heidän vaatteitaan korjattavaksi; ja Félicité suostui tähän tehtävään, iloisena siitä, että toisen piti siis tulla uudestaan. Elokuulla Victorin isä otti pojan mukaansa rannikko-purjehdukseen. Oli koululoman aika. Lasten paluu kotia lohdutti häntä.
Mutta muuan toimi tuotti hänelle viihdykettä; joulusta alkain hän joka päivä saattoi nuorta tyttöä rippikouluun. Polvistuttuaan ovella Félicité astui kirkkoon korkean keskikaton kohdalla kulkevan kaksinkertaisen istuinrivin välitse, avasi rouva Aubainin penkin, istuutui ja katseli ympärilleen. Pojat oikealla, tytöt vasemmalla täyttivät kuoripenkit. Kirkkoherra seisoi kuorikorokkeen ääressä.
Hän ehdoitti, että Félicité kävisi Trouvillessa katsomassa sisartaan. Félicité vastasi eleellä, ettei se ollut tarpeellista. Seurasi hiljaisuus. Kelpo Liébard katsoi soveliaaksi vetäytyä pois. Silloin sanoi Félicité: Ei se heille merkitse mitään! Hänen päänsä retkahti alas; ja vaistomaisesti hän silloin tällöin nosti työpöydällä olevia pitkiä sukkapuikkoja.
Félicité vastasi: Niin kyllä, rouva ja hän etsi jotain ympäriltään. Hänen ajatustensa ennestäänkin ahdas piiri supistui supistumistaan, eikä kirkonkellojen soittoa eikä härkien mylvintää enää ollut olemassa. Kaikki olennot toimivat ääneti kuin aaveet. Yksi ainoa ääni vielä saapui hänen korvaansa, nimittäin papukaijan ääni.
Tyttö ei vastustanut. Félicité huokaili, pitäen rouvaa taipumattomana. Sitten hän ajatteli, että hänen emäntänsä kenties oli oikeassa. Nämä asiat kävivät yli hänen käsityskykynsä. Eräänä päivänä pysähtyivät vanhat katetut vaunut oven eteen; ja niistä astui alas nunna, joka tuli noutamaan nuorta neitiä.
Purje oli kääntynyt, ei enää voinut nähdä ainoatakaan matkustajaa ja kuun hopeoimalla merellä se näytti mustalta pilkulta, joka vaalenemistaan vaaleni ja lopulta katosi. Kulkiessaan hautuumaan ohi Félicité päätti sulkea Jumalan huomaan sen olennon, joka oli hänelle rakkainta maailmassa; ja hän rukoili kauan seisoallaan, kasvot kyynelten kostuttamina, silmät tuijottaen pilviä kohti.
Samassa hänen mieleensä juolahti: ovi oli jäänyt sulkematta; varkaita vielä sattuisi tulemaan. Ja hän laskeutui alas ajoneuvoilta. Seuraavana aamuna, jo päivän valjetessa, hän meni lääkärin luo. Tämä oli saapunut kotia ja taas lähtenyt maalle. Sitten Félicité jäi majataloon, luullen, että joku outo ihminen toisi kirjeen. Viimein hän päivännousun aikana kyytivaunuilla matkusti Lisieuxiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät