Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. marraskuuta 2025
Kun vanha Taavi eräänä lämpöisenä kevätpäivänä hitaasti lähti kompuroimaan takaisin kyliin, selässään melko kantamus tumppuja, sukkia ja sääryksiä, joita Mirandan nopeat sormet olivat kutoneet, niin hän huomasi, että pari kettua kulki hänen perässään. Ne eivät tulleet aivan lähelle, eivätkä osottaneet hänelle erikoista huomiota. Ne vain näyttivät suosivan hänen seuraansa, kuten hän itse sanoi.
Dora ei sanonut mitään, hän pani vain kätensä Eugenin kaulaan ja hyväili häntä hiljaa. Eugen katsahti äkkiä ylös; Doran hyväilyssä oli jotain erikoista, jotain hellää ja sääliväistä, jonka hän heti tajusi. Ja kun hän näki hänen kasvonsa, ymmärsi hän heti, mitä tämä hyväily merkitsi. "Miten Mai voi?" kysäisi hän äkkiä. "Hän ei voi hyvin." "Mikä hänen on?" jatkoi Eugen ja nousi kiivaasti tuolilta.
Kehrätessään teki hän kaikenlaisia älykkäitä kysymyksiä, vastasi jokaiseen kysymykseen sattuvasti ja lausui joka sanan verrattoman lempeästi, selvästi ja järkevästi. Ken hänet näki, virkkoi hämmästyneenä, että siitä lapsesta varmaan vielä tulisi jotain erikoista.
Harhailtuaan vähän aikaa ikäänkuin määrätönnä kautta näyttelyn lukemattomien käytävien, huomaa kuitenkin vähitellen, tarkastaessaan syitä matkansa suuntaan, että askeleita sentään on puoleksi salaisesti johtamassa jonkinlainen tarkoitus. On jotakin erikoista, jota hakee ja joka määrää sen, mihin menee.
Vaikka poika olikin niin huonoilla oloilla, oli hänellä kuitenkin, niinkuin kaikilla muillakin sen ikäisillä poikasilla tavallisesti on haluna, että heilläkin pitäisi olla jotakin erikoista omaisuutta. Semmoista hänellä jo olikin. Hän nimittäin oli tehdä jukertanut itselleen pahanpäiväiset suksikölisköt ja niistä piti hän erinomaista huolta.
Niin se nyt yhä vain kuvaili paholaistensa erilaisia muotoja: toisilla oli häntä ... toisilla ei sitä ollut, eräillä oli sorkat ja sarvetkin: jokainen sarvi edusti erikoista pahetta. Ja muutamalla pirulla oli seitsemänkin sarvea: kun se puski jollakin sarvellaan, tarttui ihmiseen juuri siinä sarvessa piilevä paha. Näitä sarvia nimitti Sakris pahuuden runsaudensarviksi.
Kun tulin toisen luokan makuuhuoneeseen, en ensiksi huomannut mitään erikoista. Suuri, korkea sali, jonka kattoa kannattavat useat pilarit, kaksi kaakeliuunia, useita isoja ikkunoita ja pitkin seinävieriä makuusijoja, joista toiset ovat tyhjiä, toisissa lepää jo yövieraita. Minulla kun on sattumalta tyyny ja villapeite mukana, niin lasken vuoteelle, jossa niitä ei ennestään ole ja alan riisuutua.
Heti sisään astuessani ymmärsin, että siinä mahtoi olla jotakin erikoista. Luentosali oli varsin suuri ja se oli täynnä viimeistä paikkaa myöten. Sen etuseinä oli sileäksi pingoitetun, lumivalkeaksi maalatun kankaan peittämä, ja vastaisella seinällä oli skioptikonkone sitävarten laitetulla telineellä. Ikkunoissa riippui pikimustat verkaiset verhot.
Kun kuulin kerrottavan, että joku oli kompastunut liukkaalla kadulla, särkenyt pääkallonsa ja kuollut siihen paikkaan, oli se minusta jotakin erikoista, joka ei koskaan voisi minulle tapahtua. Kaikki muut saattoivat olla tuommoisen sattumuksen oikun alaisia, vaan en minä. Minun tulevaisuuteni ja aikeeni tuntuivat olevan ylempänä sattumusta.
Kun hän oli tyhjentänyt kaljakannun, jatkoi hän: Mikset sinä ole itsestäsi mitään ilmoittanut? Tule nyt meille, sinun täytyy tulla meille! Muuten kaikki menee hiiteen. Mitä sinä täällä oikeastaan sitten toimitat? Yhä selvemmin huomasi Antero, että Laurilla oli jotain erikoista sydämellään. Mitä nyt sitten oikeastaan on tapahtunut? Mikä se nyt on päin mäntyyn? Kaikki!
Päivän Sana
Muut Etsivät