Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Erik punnitsi asiaa hyvän aikaa itsekseen, käveli edes takaisin huoneessa ja sytytti papyrossin. Viimein kääntyi hän vanhuksen puoleen, joka oli koko ajan katsellut häntä, ja sanoi: Jos minulla olisi mitään toivoa siitä paikasta, niin tiedät kyllä, että minun vakaa aikomukseni on astua vanhan Gripenstedtin jälkiä. Mutta tuo kaikkihan on vain unelmia ja...
»Erik XIV» onkin mieltäkiinnittävä ja vaikuttava näytelmä, ei vähimmin siksi, että Strindberg on voinut siihen mahduttaa niin paljon omituista, aina intohimoista itseään.
Sieltä tehtiin vielä retkiä ympäristöön ja saatiin kokea sen seitsemän seikkailusta. Niinpä tapahtui kerran että Karlsefni miehineen näki muutaman kimaltelevan pilkun liikkuvan avonaisella paikalla metsässä. Tämä pilkku oli yksijalkainen ihminen. Kummitus ampui Thorvaldin, Erik Röden pojan, sisälmyksiin nuolen, jonka saattamasta haavasta tämä pian heitti henkensä. Yksijalka katosi meren syvyyteen.
Uuden vuoden alussa sai Erik isältään näin kuuluvan kirjeen: "Rakas poikani Erik!
Erik moneen kertaan pyyhki kädellään Helenan kaunista, irtaallaan olevaa tukkaa pois hänen otsaltansa ja katsoi häneen hellästi, vaan samalla vähän hämillään, ja sanoi hitaasti: Kuulehan, Helena, oletko tullut tarkanneeksi kirjeitäsi, mikä nimi niissä esiytyy useimmin? Erik Horn, sanoi hän vähääkään arvelematta. Ei, ei suinkaan. Joka sivulla tapaat toisen nimen ehtimiseen.
Milloin vain ajatus johtui kaikkiin noihin kiihkeihin ihailijoihin, jotka olivat puhuneet kenties mitä kaikkea Helenasta, niin se jo työnsi hänelle veriaallon ylös päähän. Mutta nyt hänen ei tarvinnut enää koskaan nähdä nuoren Petrovin rakastuneita silmiä, ei koskaan pikku Novosiltzovia eikä tuota muuta ihailijajoukkoa. Vaikka Erik olikin hyvin iloinen, niin yhtä iloinen oli myöskin Helena.
Erik nousi ja läksi etsimään Hannaa. Hän oli mennyt ulos. Tämä oli viimeinen kerta elämässä, kuin sisarukset puhelivat siitä, joka heillä oli lähimmin mielessä. Sittemmin ei enää koskaan tullut vaihdetaksi siitä asiasta sanaakaan, He olivat erossa ainiaaksi.
Ah, jospa jo päivälliset päättyisivät, jospa jo noustaisiin pois pöydästä, ajatteli hän itsekseen ja töin tuskin sai niellyksi kyyneleensä. Viimein noustiinkin atrialta. Erik puristi rohkaisevasti vaimonsa kättä. Mentiin pihan puoliselle kuistille juomaan kahvia.
Täällä hänen näköalaansa eivät supistaneet tummat havumetsät, ei kallioiset vuoret eikä paljaat kalliot. Hän veti syvään henkeä. Ilmaa, ilmaa ja valoa, sanoi hän, ja vieno ilon punastus nousi hänen kasvoillensa. Hänen silmänsä loistivat kevään nuoresta onnesta. Ah, jospa Erik olisi täällä!
Kuinka neiti voi? kysyi Erik levottomana ja vähän tyytymättömänä itseensä, että oli jättänyt sisarensa niin kauaksi yksikseen. Hänen korkeasukuisuutensa ei voi hyvin, hän ei ole syönyt mitään, vastasi palvelija. Hän kirjoitti myös kirjeen, se on pöydällä salissa. Onko hän sairas? Ei, teidän korkeasukuisuutenne. Hän on pannut tavaransa kokoon ja käskenyt herättämään aikaisin.
Päivän Sana
Muut Etsivät