Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Matami Engebretsen'illä oli myöskin mies. Hänen nimensä oli luonnollisesti Engebretsen ja hän eli siitä, että oli vaimonsa kanssa naimisissa. Oli aika, jolloin matami Engebretsen'illä oli ainoastaan maustinkauppa, mutta ei Engebretsen'iä. Siihen aikaan oli hänen nimensä neitsy Simonsen.
"Nyt on hän minun, eikä yksikään ihminen maailmassa saa soimata häntä, paitsi minä itse. Tule Engebretsen," lisäsi hän, "seuraa minua heti, sinä et saa olla silmänräpäystäkään enää tuon papukaijan luona." Sitten hyppäsi Engebretsen pöydän yli ja seurasi sydämensä armasta. Päivällä tuli isäntä hakemaan häntä. "Tarvitsetteko jotain?" kysyi neitsy, joka oli itse puodissa.
Tämä kumartui sivulle päin ja hän lankesi sen sijaan kaula maitokehloon ja jalat pullokoppaan. "Sinä olet juovuksissa, Engebretsen." "Niin," huokasi tämä autuaallisesti hymyillen. "Mene maata." "Minä makaan jo," sanoi tämä väsyneesti ja painoi kehloa rintaansa vasten. Matami otti hänen käsivarsillensa kuin lapsen ja pani hänen vuoteellensa.
Sitten suuteli hän heitä kiivaasti useampia kertoja, antoi heille kuivat vaatteet ja illalla antoi hän Mallalle karamelleja ja Engebretsenille totilasin. "Tosin sinä, Engebretsen, olet raukka," sanoi hän, "eikä sinusta ole mihinkään, mutta olisi kuitenkin vaikeata kadottaa sinut." Sitten suuteli hän taasen häntä ja Engebretsen itki liikutettuna ja tunsi itsensä äärettömän onnelliseksi.
"Tuosta saat kahvia, ja tuosta saat sokuria, ja tuosta saat kermaa, ja tuosta saat lämmintä leipää kahvin kanssa" klatsih, klatsih, klatsih ja matami Engebretsen siveli puolisonsa korvia ja poskia, niin että ne punottivat kilpaa hänen käsiensä kanssa. "Koeppas vielä kerran juoda itsesi juovuksiin, niin saat samallaisen löylyn."
Tiedätte missä asun." Mutta rihkamakauppias ei tullut takasin. Kolme viikkoa sen jälkeen oli neitsyeen nimenä matami Engebretsen. Engebretsen piti, kuten sanottiin, väkevistä. Eräänä iltana tuli hän kotiin ylenmäärin hurmaantuneessa tilassa. Hän astui lattian yli yhdellä pitkällä askeleella ja tahtoi rientää vaimonsa syliin.
Siitä päivästä alkaen ei Engebretsen milloinkaan huolinut muusta väkevästä, kuin mausneilikoista ja vaimostaan. Vuoden kuluttua hääpäivästä sai matami Engebretsen pienen tyttären, ja aina sen mukaan kuin Amalia tai Malla, kuten häntä jokapäiväisesti nimitettiin kasvoi, oppi hän rakastamaan isäänsä ja pelkäämään äitiänsä.
He elivät onnellisesti yhdessä ja kun silloin tällöin sattui pieni eripuraisuus syttymään, katkasi matami Engebretsen aina sen parilla voimakkaalla sanalla.
"Kenen luona tuo nuori Wangel täällä juoksee joka ikinen päivä?" kysyi hän. "Hän ostaa sikaareja," änkytti Engebretsen. "Sano yhtä hyvin, että hän ostaa koleraleipiä," sanoi matami. "Et kai tahdo luulotella minulle, että joku sievä ihminen saattaa polttaa niitä sikaareja, joita me myymme." "Kyllä hän ostaa sikaareja." "Nyt valehtelet, Engebretsen. Tässä on jotain salattua."
Mutta eräänä päivänä hänen istuessaan suuri punainen kätensä suurella punaisella poskellaan, huomasi hän, ettei ihmisen ole hyvä yksin olla maitokaupassa ja senvuoksi meni hän kadun ylitse. Siellä seisoi Engebretsen rihkamapuodissa. Hän oli pieni ja hoikka, sekä käveli hiukset veden avulla sileäksi kammattuina, pieni vaalea poskiparta poskilla ja pureskeli mausneilikoita.
Päivän Sana
Muut Etsivät