Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Hän sai kävellä hyvän matkan ennenkuin sai erään talonpojan ajamaan itseänsä kaupunkiin. Koti-matkallaan vannoi hän itsekseen vihaa ja vainoa Ellenille. Illalla klubbissa kertoi hän hartaasti kuuntelevalle kuulijalaumalle, sipristäen silmiänsä ja vaieten hetkeksi silloin tällöin, käynnistänsä kartanossa ja että uusi linna oli yhtä vähän valloittamatoin kuin vanha oli ollut.
He aikoivat seisahtua ensimäiseen kauniisen paikkaan, mikä Ellenille oli mieleinen, ja viipyä siellä niin kauan kuin ihastusta kesti. Corsican lupasi antaa minulle tiedon oloista ja suhteista, ja hän toivoi, etten lähtisi pois ennenkuin syleiltyäni heitä kaikkia yht'aikaa.
Hän pyysi että lääkäri juhlallisesti esittelisi häntä kartanon "nuorelle kauniille haltijattarelle", sanoi Ellenille joukon kohteliaisuuksia ja lopetti sillä toivomuksella että saisi tavata Elleniä iltahuveissa kaupungissa talvella. Sitten kumarsi hän, sanoi hyvästi, kääntyi vielä pari kertaa ja katseli Elleniä puoleksi ihaellen, puoleksi uskaliaasti, ja siihen se 'ruumiin-tutkiminen, päättyi.
Hän tahtoi "merkin", tahtoi yhden ainoan merkin, oli hän sanonut Ellenille eräänä unettomana yönä, kun tämä tyynellä tavallansa oli koettanut hänelle osoittaa, kuinka vähän syytä hänellä oli levottomuuteen, häntä kun ympäröi rakkaus. Hän osoitti samalla nukkuvaa lasta vieressänsä ja näytti isälle kuinka terveenä ja rauhallisena se nukkui.
Ellen oli kaunis tyttö, eikä vähän innoitseva, Henrik myöskin pitkä, kaunis mies, joka ei ainoastaan pistänyt papintyttärien silmiin, vaan monen talon-omistajankin tyttären likeltä ja kaukaa. Mutta kun kaikki heidän ponnistuksensa menivät hukkaan, tarttuivat he tuohon vanhaan kelpoaseesen, jonka nimi on panetteleminen. Ellenille olivat jo kauan olleet velkaa jotakin samanlaista.
He hankkivat kiireesti itselleen kielioppia ja sanakirjoja, ja sitä aikaa, mikä Henrikiltä jäi työstä ja shakki-pelistä, pani hän vieraitten kielien opettamiseen Ellenille. Ellen oli ahkera ja edistyi nopeasti. Tällä tavalla aika kului säännöllisesti ja samalla nopeasti ja huomaamatta.
Andreas taittoi kohta suuren palasen leivästä ja antoi Ellenille. Ellen istui hänen viereensä syömään. Osaatko lukea? kysyi Ellen pojalta, suu täynnä ruokaa. Osaan jotensakin! Ja kirjoittaa? O-jaa käyhän se! Kuinka vanha olet oikeastaan? Mikonpäivänä täytän kolmetoista! Ellen vaikeni ja katseli eteensä. Kestikö oppiminen sinulta kauan? kysyi hän viimein.
Tärkeintä Ellenille tällä kertaa oli että se Jumala, jota hän näki, ei voinut olla suuttunut häneen sentähden että hän ripillepäästö-aamuna oli ratsastanut ulos luontoa ihailemaan. Olihan täällä paljo kauniimpi, kuin siellä sisällä. Hänen tällä lailla ilmaan katsoessaan, nousi aurinko nousemistaan. Kuiva tuoksuva kevät-ilma aaltoeli hänen ympärillänsä.
Oi kuinka nuo mustat viikset sinua pukevat! huudahtaa Agnes ihastuneena valkotukkaiselle Ellenille. Kuule, nosta housunlahkeitani vähän ylemmäs, ne vetävät maata, hyi ja minä kun olin luullut olevani ainakin yhtä pitkä kuin hän. Mutta miten kehtaamme koko huomispäivän olla yhdessä herra Freymannin kanssa? huomautti Bertta hiukan arasti. Minä ainakaan en voi olla punastumatta, kun hänet kohtaan.
Ikäänkuin poistaaksensa tuota vanhaa varjoa ja päästäksensä enemmän samalle kannalle kuin Ellen, osti hän eräänä päivänä kaupungissa kaksi siloista kultasormusta, joihin oli piirretty heidän nimensä ja tuon penkillä tarhassa vietetyn illan päivämäärä. Kun Henrik hieman juhlallisesti tarjosi toisen sormuksen Ellenille, vastasi tämä hymyten: Mitä hyötyä näistä narri-koristuksista?
Päivän Sana
Muut Etsivät