United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuultuansa että minä iloisten ystävien parissa joskus saatoin tulla vähän "tiprakkaan", antoi hän minulle semmoisen ripityksen siveydettömästä elämästäni, kuten hän sanoi, että hiukseni nousivat päässäni pystöön ja kaikki jäseneni vapisivat.
Ei hän ilmahkaan olisi saanut erinomaisen korkeata käsitystä elämästäni ja kotioloistani, niinkuin hän tuntui halveksivan kaikkea porvarillisuutta ja jokapäiväisyyttä, mitä sitten nyt! Ja Antin tyytymätön katse pani harmini nousemaan kukkuroilleen. Katsopa tuonne, Lyyli, katso koiraa kadulla!
Kah. Jo syyskuun 30 p. kirjoittaa Esteri. Minun pitäisi siis kirjoittaa elämästäni ja niistä ihmisistä, joista Kustaan muistelmissa puhutaan. Kenestä muusta alkasin kuin äidistäni? Ihmiset kyllä pitivät häntä hessahtaneena; ja tosi on, että hänen henkensä oli nukkumuksen tilassa, mutta kuitenkin oli hän hyvä-sydäminen ihminen.
Tähän pyyntöön muutkin liittyivät, ja lyhyesti sitten kerroin heille pääpiirteet elämästäni. Kertomukseni näytti heitä ihmeellisesti huvittavan, samassa kuin heidän kunnioituksensa kasvoi minua kohtaan, kun kuulivat, että olin syntyisin herrasperheestä. Illallisella, johon sitten mentiin, tyhjennettiin useita maljoja sekä minun että kotini ja vielä isänmaanikin kunniaksi.
En ole koskaan hetkeäkään epäillyt teidän mielenne puhtautta, lausui Albert. Minulla ei tosin ole vielä paljoa elämänkokemusta, mutta ainakin niin paljon tiedän, että voi olla seikkoja, joiden vuoksi viattominkin olento joutuu maailman silmissä huonoon ja epäilyttävään valoon ... olen sen huomannut omasta elämästäni, joka sekään ei ole kulunut merkillisyyksittä.
Ja alkoi mieleeni pujottautua yhtä ja toista elämästäni. Niin että piti lähteä kävelemään. Pihalla tapasin Marttilan isännän, joka oli hevosen hakuun menossa. Se oli työnsä teolla rikastunut niinkuin minäkin, ja sentähden oli minusta hänen kanssaan mieluista tuumia lopikoida, sillä hänhän oli paraita miehiä maailmassa. Kotvasen tuumimme maan hoidosta ja minkä mistään.
Myöhemmin, kun Maija oli palannut, ja Viljo hiljaisena leikitteli huoneen lattialla, viittasi Eevi Heikkiä luokseen. »Olen tässä ajatellut», sanoi hän hiljaa, tuskin kuuluvasti, »että, jos ei elämästäni, muuta hyötyä olekaan, voi se ehken olla varoitukseksi. Muista sitä, kun kasvatat Viljoa. Hän on poika, olen siitä nyt iloinen, vaikka ennen sitä välistä surin.
Jos vaan sallii itsellensä kohdella ihmisiä rakkaudettomasti niinkuin sinä eilen kohtelit lankoa, niin ei enää ole rajoja olemassa julmuudella ja eläimellisyydelle toisia ihmisiä vastaan, kuten näin tänäpäivänä, eikä ole myöskään rajoja omille kärsimyksille, kuten olen havainnut koko omasta elämästäni.
Vihdoin olin melkein myöntyä omantuntoni ja vaimoni vaatimuksiin, mutta nyt oli toinen este. Rangaistukseksi siitä että olin teeskennellyt tautiseksi, tulin nyt todellakin tautiin, tähän tautiin, joka kohta tekee lopun minun onnettomasta elämästäni. Yhteen aikaan olin parempi taas, ja arvelin silloin mitä piti tehdä.
Minä huokasin, niin että hän sen kuuli. "Vai kuinka?" kysäsi hän hetken kuluttua. Surullisena venytin minä siihen: "Mitäs minun elämästäni on väliä... Me naiset olemme luodut vain kärsimään." Teeskennelty surumielisyyteni oli jo muuttua todelliseksi. Keskustelu kallistui jo elämän suurta kysymystä: rakkautta kohti. Lähestyimme sitä tosin muiden asioiden kautta kierrellen: Puhuimme naisasiasta.