Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
"Kyllä ne tarpeen olisivat. Ja monelta köyhältä lapselta puuttuu ruokaa ja vaatteita." "Hyvä, että muistit sen, Joonas", sanoi Valtteri. "Tuvan minä rakennan enkä lehmääkään unhota. Kaikkein köyhäin lasten pitää saaman ruokaa ja vaatteita." "Mutta sinulla ei ole rahoja vielä", virkkoi Joonas. "Eipä paljoa puutu", vastasi Valtteri. "Huomispäivänä menen torpparin luo.
Eipä ollut päivän pyöryläinen, eikä keträ kuun, ei taivon tähti, oli miekan kahva kankahassa, kultakahva, helmin huolieltu; mutta päältä paistoi päivän juova, reppänästä säde pieni pilkki, siinti taivas, kuulti kultapilvi.
Eipä minua, Jumalan kiitos, ole pantukaan sitä tuomitsemaan. Mitäpä hyötyä onkaan riitelemisestä?
Mutta nythän oli selvillä syyt tuohon äskeiseen hirmuiseen hämmästykseen ja päälliseksi oli synkkä hourailia, haaveksia, hääväen mielestä järkensä murheen tähden kadottanut setä Juhon leskikin poistunut näkymöltä; taivas oli nyt ainakin selinnyt ja ilma kaunistunut eipä siis ollut enään mitään syytä mihinkään pelkoon, eikä olla tanssimatta.
Johannes puolestaan oli jo kyllin kyynillinen, niin että asia oli muodostunut hänelle jo yksinomaan alhaisempien vaistojen kysymykseksi. Hän näki hyvin, ettei Liisa luottanut enää häneen. No niin, eipä hänkään enää juuri Liisaan luottanut! Hän tunsi hyvin, ettei mikään tosi onni voinut olla enää hänen ja Liisan välillä mahdollinen.
Vaan eipä auttanut; Kyparisso yhä itki ja vaikeasti valitti sekä rukoili korkeita jumalia, että he sen armon hänelle soisivat, että hän saisi iki-päivänsä surra ja itkeä.
Aina oli hän ollut ikäisilleen esimerkkinä. Niin hyvällä sanalla ohjatessaan kuin kuritettuaan pehmitellessään lastensa mieliä puhelivat vanhemmat hänestä, neuvoen heitä olemaan niinkuin Viion Elsa, joka oli kuuliainen äidilleen, nöyrä kaikille ja joka ei tehnyt koskaan mitään, mistä olisi voinut nuhdella eipä edes vähintäkään moitesanaa lausua.
»Kiitoksia, Heikki!» lausui Liisa nauraen ja rupesi nyplimään aliupseerin vyösolkea. Katri ajatteli myös kiittää, vaan eipä ilennyt, kainostutti niin häntä se aliupseeri. Pitihän sitä kuitenkin kiittää, kun Liisakin kiitti, vaan kun se niin ujostutti. Silmäsi ja silmäsi Katri aliupseeria ja aliupseeri katsoi häntä. Viimein niiasi Katri ja lausui: »kiitoksia!» ja kääntyi heti toisaalle katsomaan.
Taikka jos talon vieraat sattuivat olemaan tinttaamassa, niin eipä heistäkään ollut suurta tukea eikä lohdutusta apealle ja sorretulle poikarievulle. Eräänä kertana kävi niin, kun Jaakko meni kylälle; että hänen vanhat vainoojansa ottivat hänen taas käsiinsä. Jaakko tuskaantui nyt jo heti ensi ottosilla.
Saatteliko onnellinen kansa rakastamaansa ruhtinasta kuninkaan linnaan? Tai oliko joku sankari voittojensa jälkeen paluumatkalla pelastettuun kaupunkiin? Tämä olisi tosin ollutkin harvinaista, sillä eipä hyviä kuninkaita tai suuria sankareita ole milloinkaan kosolti ollut. Ei, kumpaakaan ei tämä juhliminen merkinnyt. Matkustiko sitten joku maailmankuulu taiteilija läpi kaupungin?
Päivän Sana
Muut Etsivät