Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Mitä keksintöjä te tekisitte, rouva Canth, jos me miehet antaisimme teille luvan tehdä jotakin? Rouva Canthilla oli keksintönsä valmis. Minä keksisin esimerkiksi semmoisen koneen, jonka avulla voitaisiin muuttaa kaikki ruoka-aineet kaasun muotoon, niin että me naiset pääsisimme kyökissä seisomasta ja te miehet ruuan päältä riitelemästä.
Tätä tietä ei Minna Canth kuitenkaan enää voinut päästä pitemmälle. Hänen täytyi näytelmäkirjailijana siirtyä maalais-ympäristöstä kaupunkilais-ympäristöön, jos hänen mieli saada tilaa häntä kuohuttaville yhteiskunnallisille reformi-ajatuksilleen. Täällä olivat ristiriidat jo räikeämmät, ihmiset jo lähempänä toisiaan. Täällä oli jo maaperä suomalaisen yhteiskunta-näytelmän syntymiselle.
Hm ... se oli ainoa, mitä voin sanoa. Sillä minä näin, että rouva Canth oli niin varma päätöksessään, ettei hän olisi siitä luopunut, vaikka olisin häntä siihen kehoittanutkin. Kiitin häntä niistä hyväntahtoisista tiedonannoista, joita olin häneltä saanut, heitin hyvästini ja läksin.
Kun kaikki ovet ovat auki, menen ympärilleni katsellen salonkiin. Siellä ei näy ketään. Se on tavallisen kokoinen, vaatimattomasti sisustettu sali, jonka yhdellä seinällä riippuu niitä seppeleitä ja nauhoja, joita hän näyttämöllä on saanut vastaanottaa ihailevalta yleisöltä. Niitä käännellessäni tulee rouva Canth itse sisään. Istuttuamme käyn heti kohta kiinni asiaan.
Eikä iloamme mikään muu olisi häirinnyt kuin pelko siitä, että Liena kenties katuisi kauppaansa ja kääntyisi takaisin. Mutta koska hän ei vieläkään ole palannut, uskallan toivoa, että sille matkalle se Lienakulta jäi. Ja sentähden on minusta paikallaan kirjoittaa hänestä muutama muistosana. Hän ei ollut mikään Lotta Edgren eikä Minna Canth, vaan hän oli nainen, luotu toisen ihmisen akaksi.
Istuttiin siis Kanttilan salissa, rouva itse keinussaan, jonka hän poikkeuksetta tarjosi toisten istuttavaksi, mutta jonka toiset poikkeuksetta hänelle »luovuttivat», vieraat sohvassa ja nojatuoleissa ja, jos seura oli suurempi, puutuoleilla. Ja niin alkoi puhelu. Tavallisesti alkoi se niin, että rouva Canth merkitsevästi kysyi toisesta toiseen katsellen: N-n-no?
Kansallisen vapaus-vaatimuksen rinnalla käy yhtä voimakas yksilöllinen vapaus-vaatimus, jonka jo Minna Canth ja Päivälehden piiri aikoinaan oli kuin käärmeen korvessa kohottanut, ja joka siitä saakka, selvempänä taikka hämärämpänä, oli seisonut vastakkain vanhan, suomalaisen, kansalliskristillisen auktoriteettiuskon ja sille perustuvan kansanmoraalin kanssa.
J.H. Erkko ja Minna Canth pitävät siinä seuraa hänelle. Mutta siinä, missä J.H. Erkko tahtoo sytyttää, innostaa ja lämmittää, missä Minna Canth muuttaa, parantaa ja mullistaa, siinä kuvaa Ivalo objektivisesti ja kylmäverisesti, ranskalaisen koulun läpikäyneellä taiteella taiteen vuoksi.
Melkein kaiken aikansa vietti rouva Canth Kuopiossa, sinne kerran tultuaan. Kerran nuorena tyttönä lienee hän käynyt Pietarissa, mutta se onkin hänen ainoa ulkomaanmatkansa. Helsingissä hän silloin tällöin kävi, mutta sielläkin harvoin. Ja päävaikutuksenaan hän näiltä pääkaupunkimatkoiltaan kertoi koti-ikävänsä.
Se oli sama pikkukaupunkilais-ympäristö, josta on ollut edellä puhe Robert Kiljanderin yhteydessä. Mutta Minna Canth ei katsele enää sitä Kiljanderin lempeällä, sovinnollisella hymyllä, yhtä vähän kuin Pietari Päivärinta saattoi enää Aleksis Kiven aikaista maalais-ympäristöä siten tarkastella.
Päivän Sana
Muut Etsivät