Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Rouva Stork oli oikein ihastunut kun noin sai aivan ahmimalla luulotella onnettomuuden kohtauksia, ja väitti kuulleensa, että Bernfelt oli koonnut sotajoukkonsa sillan korvaan, alkaakseen ampua kansaa, jollei se mielisuosiolla lähtisi työhön.
"Voin kyllä!" vastasi Robert, väkinäisesti hymyillen, "olethan aivan näköisesi, Erland Bernfelt, mutta siitä taitaa jo olla viisitoista vuotta, kuin viimeksi tapasimme toisemme, ja sen lisäksi olet kyllä tullut vähän ... vähän..." "Vähän entistä arvokkaammaksi", lisäsi Bernfelt, ojentaessaan itseään ja kädellään pyyhkäisten napitettua turkkiaan, "luulenpa sen kyllä.
Illemmalla, kun Bernfelt oli käynyt sahanhoitajan luona ja saanut asemasta ja olosuhteista Ryforsissa pitkän selvityksen, jonka tuon tuostakin keskeyttivät ankarat väittelyt, lähti hän pastorin asunnolle saadakseen hetkisen puhella kahden kesken Robertin kanssa.
Sano terveisiä rouvallesi, toivon huomenna saavani tulla teille vieraisille. Hyvästi!" Herrat kättelivät toisiaan ja vaihtoivat vielä jonkun sanan keskustelemastaan aineesta; sitten Bernfelt, sanottuaan vielä ystävällisen hyvästin, lähti Robertin luota. Sydämmensä tuntui jotenkin keventyneeltä, kun hän pimeässä pyrki sahanhoitajan talolle, jossa hän otti asuntoa Ryforsissa olonsa ajan.
Hän löi nyrkkinsä pöytään, nousi äkkiä ja kävi kerran poikki lattian. Bernfelt seurasi hänen liikkeitään osittain pilkallisella, osittain hämmentyneellä katseella. "Niin. voithan mahdollisesti olla oikeassa", sanoi hän, kun Robert jälleen oli istunut tuolille. "Kun meistä tulee täydellisiä, silloin muuttuu kaikki hyväksi, siitä olen yhtä vakuutettu kuin sinä.
Bernfelt oli, kuohuksissa kuin hänen mielensä muuten olikin koko lailla mielissään, seisoessaan siinä sankarillisessa asennossaan, käsi veräjällä. Tuossa mieli-alassa oli jotain draamallista, joka vaikutti häneen ja herätti aikaa sitten haihtuneet tunnelmat siitä ajasta, jolloin hän nuorena upseerina kunnosti itseään juhlakuluissa ja kenttä-harjoituksissa.
"Niin, olipa oikeen onnen potkaus, että nyt kohtasin sinut", sanoi Bernfelt, kun he olivat uudistaneet vanhoja muistojaan ja tehneet toisilleen selkoa viimeksi kuluneista vuosista, "olin muuten aikonut jonakin päivänä käydä luonasi..."
Vaan mitäpä hyötyä olisi ollutkaan tuolle järkähtämättömälle lapselliselle itsekkyydelle saarnaamisesta?... "Niin, velikulta", jatkoi Bernfelt nousten seisaalleen, "me työnantajat emme tosiaankaan ole sellaisia veren imijöitä kuin luulet meidän olevan. Vakuutan sinulle, että korkein toivomukseni on se, että työmieheni tulisivat hyvin toimeen ja olisivat tyytyväiset.
Robert ymmärsi syyn Bernfeltin vaitioloon; tämä tiesi, minkä turmion työ ja sielun taistelut olivat tehneet hänen ulkomuotoonsa. Mutta hänelle kävi kiusaksi oleminen sääliväisten kysymysten ja hämmästyneiden katseiden esineenä, ja hän tuli kärsimättömäksi, kun Bernfelt ei puhunut mitään.
Ainoa, minkä voin toivoa, on, että hän olisi sinun kaltaisesi muussakin kuin ijässä", sanoi Bernfelt nauraen. Molemmat herrat heittivät nyt toisilleen jäähyväiset. Bernfelt lähetti terveisensä Robertin rouvalle, hänen käyntiaikansa määrättiin vielä kerran, sitten he erkanivat. Robert meni kotiinsa ja Bernfelt kiiruhti iloisena ja tyytyväisenä alas Drottning-katua.
Päivän Sana
Muut Etsivät