Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Mutta hän päätti kuitenkin vastata Bengtin kysymykseen äänekkään: "tahdon!", ojensi suunsa suudeltavaksi, ojensipa sen varmuuden vuoksi Esterillekin, ett'ei hänkin vain rupeaisi tekemään kummallisia anteeksiannonvaatimuksia, ja juoksi sitten tiehensä onnellisena päästessään irti ja takaisin läksyjensä ja kertomuskirjainsa ääreen.
Bengtin ensimmäinen ajatus oli repiä kappaleiksi valokuva, jonka hän oli kerjännyt itselleen ja jota hän aina kantoi povessaan, ja polkea rakkautensa kuoliaaksi. Mutta rakkaus oli voimakkaampi, se ei antanut polkea itseään, se nousi suurena ja valtavana ja masensi hänen pikkumaisen vihansa.
Eikö hän olisi voinut äsken puhua minulle, jos se muka on niin tärkeää?" Ester veti Bengtin sohvaan, hiipi lähelle häntä ja sydämen tykyttäessä niin rajusti, että hän luuli Bengtinkin sen lyönnin kuulevan, virkkoi: "Bengt ... eräs asia ... niin ... Bengt ... etkö ole mitään aavistanut?" Bengt näytti vieläkin ällistyneemmältä. "En", sanoi hän, "ei minun ole tapana 'aavistaa'."
Oli aikoja, jolloin Bengtin olento niin häntä painosti, että hänestä oli kiusallista sanoa sanaakaan. Silloin mietti Bengt, että Ester oli oikullinen ja huonosti kasvatettu, ja syvimmässä sydämessään hän ajatteli, että kiittämättömin olento on se nainen, jolle on kaikki uhrannut.
Mutta kuta paremmin Bengtin vaatimukset täytettiin, sitä suuremmaksi ne jonkun salaperäisen luonnonlain mukaan tuntuivat intohimoisen kiihkeästi kasvavan. Svenin pienimpiinkin virheisiin, vähäpätöisimpään laiminlyöntiin tartuttiin raudankovalla ankaruudella.
Viimeksi pyysi hän häntä palaamaan kohta kotiin hän oli odottanut jo kyllin kauan. Hän lopetti sanoilla: "tule, hellästi rakastettu, kaipaavan Bengtin luo!" Ja Ester tuli, tuli heti täynnä rakkautta, onnea ja riemua.
Hän menetti Bengtin itsevaltiuden sortamana itsensä siihen määrään, että hänestä joskus oli, kuin ei hän olisi tuntenut omaa ääntään. Välistä sattui, että hän istui kauan aikaa kysellen itseltään, tuliko hänen puhua vai olla ääneti ja mitä sanoja hänen tuli käyttää, ja kun hän viimein avasi suunsa, tuntui hänestä, kuin olisi joku toinen puhunut.
Olikohan hänkin tullut vanhaksi?... Omituinen pistävä tuskantunne soljahti hänen lävitseen... "Bengt", sanoi hän nousten, kietoen kätensä Bengtin kaulaan ja painautui häntä vasten pehmeällä, hellällä tavallaan, "sinä kätket jotain minulta näytät siltä, kuin et olisi terve?" Bengt säpsähti ja purasi kovasti huultaan. "Oho! Enkö muka ole kaunis?" ... kysyi hän, koettaen laskea leikkiä.
Sydämensä syvyydessä tuuditti hän mieltä hivelevää luuloa, että Svenillä oli loistavat lahjat, jotka kerran olivat tuottavat siunausta koko maalle, ja nyt sattui Bengtin arvostelu niin kylmänä ja kovana hänen äidinsydämeensä. "Minä luulen aivan päinvastoin", sanoi hän päättävästi, "minä uskon, että hän on tavattoman lahjakas." Bengt pudisti päätään.
Pormestarinna oli kuin olennoitu vastarinta; silmäin katse, värisevät sieramet, lujasti yhteenpuristetut huulet, kaikki hänessä näytti kuin ampuvan vastustuksen teräviä nuolia Bengtin mielipiteitä vastaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät