Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. toukokuuta 2025
Tullinhoitaja H eli sitten kivuloisena kaks vuotta ja kuoli, epäilemättä siitä ateriasta, minkä "maalaishuone oli hänelle voinut tarjota". Toisetkin tulliherrat, itse sekin, joka sittemmin viralta pantiin pois, tunsivat kuolinpäiväänsä saakka, ettei Rytilän illallinen ollut ylönkatsottava. Pahimmasti kumminkin kävi Anteron.
Sen pureskeltuaan nousi pöydästä, leikkasi ison palasen leivästä ja sanoi: »Nyt minä lähden talon ruishalmetta katsomaan ja sillä tielläni näen talon parhaat hevoset. Otan leipäpalan ottosiksi.» Sen sanottuaan hän otti hattunsa ja sanoi: »Kiittele sinä ateriasta minunkin puolestani.» Mutta jos minäkin lähtisin sinne. Ennen näkemätön kumma se on minullekin ruishalme.
Hän nousi ylös ja veti kukkaronsa esille. Mitäs olen velkaa? Vaimo tuli tarkastamaan, minkä verran ruoka oli kulunut, voidakseen muka määrätä kohtuullisen hinnan; vaikka hän oikeastaan koko ajan oli sielussaan laskenut, kuinka paljon tuosta ateriasta mahdollisesti voisi kiskoa. Lopo oli aukaissut kukkaronsa ja odotti; vaimo siinä vielä aprikoitsi.
"Minä kiitän" sanoi toinen Helsingin herroista "vieraanvaraisuudestanne! Semmoisia viiniä kuin nämä on, ei tarjota joka päivä. Minä olen varmaan vakuutettu, että anteeksi-pyynnöllänne ateriasta, jolla hyväntahtoisuuttanne lisäätte, on samaa arvoa kuin äskeisellä anteeksi-pyynnöllänne viineistänne, jommoisia en ennen, sen tunnustan, koskaan ole juonut". Kapteeni kumarsi ja kulki ylikertaan.
Kalevala kertookin, kuinka Väinämöinen katselee ateriasta jääneitä kalanluita kalliolla ja tuumiskelee, mitä niistäkin voisi tehdä, Ja sitten seuraa molemmissa toisinnoissa ihana ja tuttu esitys kanteleen soitosta. Ensin uutta konetta koettavat käsitellä muut, saamatta kuitenkaan aikaan oikeata soittoa.
Jooseppi ukko kulki surullisena ulos ja sisälle jälleen, ja ruoka seisoi usein liikuttamatta toisesta ateriasta toiseen. Kaikki oli hiljaista tässä matalassa majassa, jossa odotettiin korkeinta käskyä, mikä pian tulikin. Kun rouva Bergendahl ja Helka sekä Meeri eräänä päivänä astuivat mökkiin, näyttivät Leenan kasvot tavallista kalpeammilta ja ikäänkuin kirkastetuilta.
Mustilaistavoin olivat merilappalaisten joukkiot asettainneet kullekin kadulle ja jokaiselle rantasillalle, jo etäämmältä tunsi heidät peuranvuotainsa hajusta. He nauraa hohottelivat ja purpattain pakinoivat, kingotuita kuivia kalojansa kastoivat hylkeen-rasvaan ja kiittivät Jumalaa "hyvälle maistuvasta" ateriasta. Mikä harvinainen, kirjava olelma!
"Minä luotan täydellisesti herra rovastin kykyyn ja tiedän teidän muistavan, että Jumala ei ole ainoastaan armias, vaan myös vanhurskas", sanoi Yrjö. "Hyvin lausuttu!" virkkoi rovasti, jatkaen sitten: "Nyt ei mitään muuta kuin kiitos olkoon Herralle tästäkin ateriasta! Osoittakoon Hän vastedeskin meille anteliaisuuttaan ja armoaan. Amen."
Päivän Sana
Muut Etsivät