Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Palatsin likeiset kadut olivat aivan autiot, vain jokunen kulkija, lyhty kädessä, oli liikkeellä. Edempänä vallitsi harvinaisen vilkas liike. Sivukaduilta tulvi kansaa, astellen kolmen, neljän hengen suuruisissa ryhmissä, ilman tulisoihtuja ja kääriytyneinä tummiin viittoihin. Toiset liittyivät kulkueeseen ja astelivat rinnan orjien kanssa. Vastaan tuli yhä suurempia joukkoja.
Jaa, jaa, elämällä on surunsa, mutta sillä on ilonsakin. Pääasia on, että ihminen ainakin joskus koettaa nähdä kaikki kauniissa valossa. Tällaisena ihanana iltana se joskus onnistuukin. He olivat tulossa takaisin pappilan pihalle, astellen kuutamoista koivukujaa, jossa puut seisoivat suurina huurusta kuin kesällä lehdistä, mutta kuitenkin läpikuultavina kuin kristallikruunut.
Seuraavana päivänä lähenivät Jukolaiset kotoansa taas, astellen toinen toisensa jäljestä. Mutta viheliäinen oli heidän muotonsa: vaatteensa pahoin revityt, kasvonsa kirjavat mustelmista ja haavoista. Juhanilta, joka vaelsi edellä, oli vasen silmä isketty melkein umpeen, kovin olivat turpuneet Aapon huulet, Timon otsasta oli puhjennut ulos ankara sarvi, ja ontuen käyskeli Simeoni toisten perässä.
Suuri oli sentähden Kertun hämmästys, kun keskikaupungilla vallitsikin täysi ja pimeä tyhjyys. Siellä täällä kulki katuja myöten jotain henkilöitä rivissä, mutta sivilipuvussa, kalossit jaloissa, kuulumattomasti astellen. Niinkuin jokin näkymätön leijona olisi äkkiä tukahuttanut tassunsa alle koko kaupungin, sanoen: hiljaa nulikat!
Sillä hänen vaimonsa, Mertsin äiti, oli nyt sellainen, että hän tahtoi elää miten halusi. Hän piti hauskaa miesten kanssa, niin, keskellä kirkasta päivää hän oli kulkenut kylänsä valtatiellä juomilta höyrähdellen, astellen komeasti kirjavassa kretongissa, pöyhkeänä ja pystynä. Karvari sai hänestä nähden olla vaikka suolla. Kun karvari kuoli, veivät velkojat tehtaan.
Mutta viimeisenä vaelsi veli Eero, johdattaen nuorasta pientä, könttipäistä sonnia, joka oli määrätty pitämään talon karjan karttumisesta murhetta. Kernaastihan seurasi sonnimulli lehmiä, astellen heidän jäljessään vallan kopealla mörinällä. Iloisina hyppelivät myös Killi ja Kiiski, milloin edellä, milloin perässä, milloin loiskien kahdenpuolen matkuetta, iloisina, vaikka jo harmaapäisinä.
Minä huudan sinua, sillä sinä olet minulta kadonnut enkä minä tiedä, tokko sinut enää koskaan tavannen. Iloa lyöden me liikkeelle lähdimme, yhtä polkua kuljimme, milloin käsikkäin, milloin kaulakkain, milloin sinä edellä hypellen ja minä jäljessä astellen. Keveitä maita me kuljimme, järvien rantoja, aukeita ahoja, lehteviä rinteitä ja korkeita kankaita.
Tuolta lähestyy hän Pitkin pellonpientaretta astellen. KASPER. Olkam valmiit. Elinani, kuinka määräät Meidän kohtamme täs leikkinäytelmässä? ELINA. Minä tiedoks hälle annan haaksirikon, Jossa meri kohtuuns Leonardin temmas; Te, mun appeni, te hälle ilmoitatte Sotaretkenne pois etäisille maille, Jonne, ennen nousuu kolmen auringon, On jo teidän lähdettävä. KASPER. Hyvä hyvä! Sitten Conon tuossa.
He riensivät pois, astellen kiivaasti toinen-toisensa jäljestä, joutuivat pian santaiselle tielle ja teroittivat suuntansa kohden Tammiston taloa. Tulen iskussa ja jyrinässä, joka monialle kiiriskeli taivaan alla, he käyskelivät hetken, kunnes rupesi heitä valelemaan rankka sade.
Sillä samalla kun Mikonperän huomautukset talonkaupoista kohlivat kipeästi vanhoja, helposti avautuvia haavoja, samalla oli hänen epäselvissä viittauksissaan jotain, joka pyrki ikäänkuin uudestaan avaamaan niitä näköaloja, jotka häneltä olivat olleet useita viikkoja ummessa. Hän katsahti taakseen Mikonperään päin, joka näkyi menevän hitaasti astellen edelleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät