Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Eikä siinä kyllä, sillä venäläiset saivat apua idästä, ja silloin tahtoi Armfelt lähteä Pyhtäälle torjumaan pois tätä uutta apuväkeä, joka kyllä olisi onnistunutkin, mutta meitä vain yhä kiellettiin taistelemasta, ja venäläisjoukot pääsivät yhtymään. Siitä päivästä asti oli kaikki meillä nurin päin.
Sitten ilmestyi hän eräänä iltana koulun johtajan edessä. Tahdon ilmoittaa nimeni. Aatami Koiramäki? En ole enää mikään Koiramäki, olen sukuni esikoinen ja tahdon olla Armfelt. Armfelt! Koiramäestä Armfelt? Se on sopimaton. Sen olen kirjasta lukenut ja tahdon olla Armfelt Kehnosuon kylästä. Sopivampi on Kehnonen. Sellaista nimeä ei ole herroilla eikä kirjoissa Taikka Kehnonius tai Kehnolin?
Armfelt ensinnä keskeytti vaitiolon, sanoen: »Teidän ylhäisyytenne, te kutsuitte meitä.» »Niin kutsuin...» Siinä keskeytyi kenraalin puhe hänen nelijalkaisen suosikkinsa toimesta, se kun Personin nyäistessä vitjoista äkisti hyppäsi hänen armonsa syliin. Lybeckerin kasvot kirkastuivat huomattavasti; hän kumartui eteenpäin hyväillen silittelemään porsaan selkää. »Ah, nöyrin palvelija!
Kuormasto koottiin ja kaikki, mitä ei käynyt tuota pikaa mukaan ottaminen, poltettiin tahi turmeltiin. Armfelt raivosi. Hänen tuumansa oli ennen aikojaan tullut ilmi, mutta hän toivoi vielä sittenkin, että vihollinen koettaisi käyttää tätä näennäistä häiriötä hyväksensä. Mutta turhaan.
En vastaa näistä miehistä paraatirintamassa, mutta kun he ovat silmätysten vihollisen kanssa ja kun kymmenen askelen päässä laukaistaan, silloin käyn takuuseen heistä, vastasi urhoollinen Armfelt vähän närkästyen. Teidän ylhäisyytenne antakoon vain heille tilaisuutta siihen. Johan ne lurjukset Viipurin luona näyttivät, mihinkä kelpaavat, jatkoi Lybecker.
Minä olen menettelevä niinkuin velvollisuuteni ja omatuntoni vaativat. Hyvästi! Ja Armfelt poistui, jättäen Lybeckerin neuvottomuuden ja pelon valtaan. Kenraali alkoi jo hämärästi aavistaa, että hänen tehtävänsä oli lopussa, ja hänen aavistuksensa kävi toteen. Peräytyminen Porvoosta oli ratkaiseva tapaus.
Armfelt ratsasti ennen taistelua pitkin rintamaa väkeänsä tarkastaen ja rohkaisi miehiään, jotka paleltuneissa sormissaan tuskin voivat kiväärejään pidellä, lyhyellä puheella ja rukouksella. He olivat, sanoi hän, "maan viimeinen sotajoukko ja heihin perustui maan viimeinen toivo."
Vähää myöhemmin toimitti Wellink pojalle täydellisen varustuksen, hevosen ja 100 riksin palkan sekä 1683 korpraalinpaikan erääseen rykmenttiin. Kolmen vuoden kuluttua läksi Armfelt asianomaisten luvalla Ranskaan ja rupesi palvelukseen ruhtinas Ferdinand Fyrstenbergin rykmenttiin.
Sotaväen ylipäällikkönä oli Armfelt ja häntä lähinnä kenraalimajuri De la Barre ratsuväkeä johtamassa. 16 päivänä helmikuuta olivat vahtitalonpojat tuoneet Ilmajoelta sanan, että venäläiset olivat tulossa, ja sentähden tahtoi Armfelt pitää sotaneuvottelua. Neuvottelussa ilmaantui eri mieliä.
»Vai sinä, Antero! Senkö näköinen se kavaltaja on?» kysyi kenraali suruisesti tarkastellen syytettyä. »Ei häneen ole luottamista!» huusi moni ääni. »Sotakumppanit!» jatkoi Armfelt. »Se mies, joka nyt teidän päällikkönänne puhuu teille, ei ole aina ollut kenraali.
Päivän Sana
Muut Etsivät