Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Glaucus ei todellakaan tietänyt, minne tyttö oli paennut, mutta hän vakuutti, että vanhimmat pitävät hänestä hellää huolta. Kerran oli Vinitiuksen suru liikuttanut häntä niin, että hän oli kertonut apostoli Pietarin nuhdelleen Crispusta, kun tämä oli tuominnut Lygian maallisen rakkauden rikolliseksi. Kun nuori patricio sen kuuli, teki mielenliikutus hänet kalman kalpeaksi.
Siinä oli ollut luettavana, kuinka sulopuheisen kaunis vuorisaarna oli, kuinka taivaallisen kauniit neitsyt Maarian kasvot, kuinka jumalallisen kaunis kirkastetun Vapahtajan muoto, kuinka kuninkaallisen kaunis ankara apostoli Pietari, kuinka juhlallisen kaunis tulo Jerusalemiin, niin, itse Judas Iskariotissakin oli kaunis Amos löytänyt jotain kaunista, nimittäin hänen punainen partansa.
Vinitius ei ymmärtänyt, ketä "häntä" Chilon tarkoitti, mutta sen hän varsin hyvin tajusi, että oli menossa pyhäkköä ryöstämään ja pelkäsi suuresti. Mutta kun hän pääsi ristikolle, joka ympäröi tornin huippua, seisoi hopeapartainen apostoli äkkiä Lygian rinnalla ja huusi: "älä satuta kättäsi häneen, sillä hän on minun!"
Näin sanoen laski apostoli molemmat kätensä tytön päälaelle, nosti silmänsä taivasta kohti ja siunasi hänet. Hänen kasvoistaan paistoi taivaallinen hyvyys. Mutta Crispuksen mieli oli murtunut ja nöyränä hän alkoi selittää: "Olen rikkonut laupeutta vastaan, mutta minä luulin, että hän asettuisi Kristusta vastaan, päästämällä sydämeensä maallisen rakkauden..."
Jos Vinitius olisi tahtonut ottaa mukaansa yksin Lygian, olisi tyttö varmaan voittanut kiusauksen, sillä ei hän olisi suostunut heittämään apostoli Pietaria ja Linusta, mutta olihan Vinitius sanonut: »Lähtekää mukaani! Minun maani ovat teidän maitanne, minun taloni teidän talojanne!»
Itse Vinitius kaikin voimin ui heidän perässään, mutta kipeä käsivarsi esti häntä saavuttamasta heitä. Myrsky rupesi heittämään laineita hänen kasvoilleen, ja hän oli uppoamaisillaan. Rukoillen huusi hän pelastusta. Silloin Lygia heittäytyi polvilleen apostolin eteen, apostoli Käänsi veneen ja ojensi hukkuvalle airon. Siihen Vinitius tarttui, pääsi sen avulla veneeseen ja kaatui veneen pohjalle.
Samana hetkenä, jolloin kristityt tulivat arenalle, oli Vinitius lupauksensa mukaan noussut ja kääntänyt kasvonsa sinnepäin, missä apostoli istui Petroniuksen väen joukossa, jotta kivenhakkaaja hänet löytäisi. Sitten Vinitius istuutui paikoilleen ja katseli hirveätä näytelmää lasittunein silmin, kasvot valkeina kuin kuolleella ihmisellä.
Mutta kaikkien läsnäolevien kasvot olivat iloiset ja hyväntahtoiset, ja apostoli tuli Lygian luo ja kysyi: "Lygia, vieläkö häntä rakastat?" Hetkisen ajan vaikenivat kaikki. Lygian huulet rupesivat vapisemaan niinkuin lapsen, joka taistelee itkua vastaan ja jonka täytyy tunnustaa paha tekonsa. "Vastaa!" lausui apostoli.
Ursus palasi nyt huoneeseen ja kertoi saattaneensa Chilonin kadulle asti sekä pyytäneensä häneltä anteeksi, jos oli pidellyt häntä liian kovakouraisesti. Apostoli siunasi häntäkin, ja Crispus todisti, että tämä päivä oli ollut suuri voiton päivä. Kun Vinitius kuuli mainittavan voittoja, menivät hänen ajatuksensa aivan sekaisin.
"Vai Ostrianumissa?" kysyi Chilon. "Siis kaupunginporttien ulkopuolella. Ja tulevatko sinne kaikki veljet ja sisaret? Yöllä? Kaupunginporttien ulkopuolella, Ostrianumissa..." "Niin, isä. Siellä on meidän hautausmaamme Via Salarian ja Nomentanan välillä. Etkö sinä tietänyt, että suuri apostoli tulee sinne opettamaan?" "En ole kahteen päivään ollut kotona enkä siten ole saanut hänen kirjettään.
Päivän Sana
Muut Etsivät