Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. marraskuuta 2025
Minä en enää epäilekään sitä, että Anni ja hänen omaisensa pyysivät hänen minua silmällä pitämään, ennenkuin lähdimme matkalle, sillä minä olin muka ollut hullu; se on se kirottu valhe, jonka he minusta lausuivat. Hullu! Koko maailma on hullu, tahi on tulemaisillaan hulluksi!
Hän olisi kaivannut ystävällistä sanaa, mutta hän ei saanut sitä. Monta päivää häntä vaivasi ikäänkuin painajainen näiden juhlien jälkeen. Mutta sitten se äkkiä puhaltui pois, hävisi kuin öinen sumu kirkkaan päivän valossa. Anni, näet, saapui takaisin joululomalta. Yhtä iloisena kuin ennenkin, ei monta vertaa iloisempana vielä.
Minä en oikeastaan ole soitantoa säännöllisesti oppinut enkä minä taida soittaa viulua enkä klaveria, mutta kun minä nuotit näen, minä tarkoin kuulenkin, mitä soittoniekka on tahtonut sanoa. Minä en osaa musiikia puhua, mutta minä osaan musiikia kuulla". "Kas ne sanat olivat paikallansa!" riemahti Anni.
"No, Jumalan terveeksi, Lents!" kuului heleä nuori ääni äkkiä keskeyttävän Leijonan emäntää, ja uhka ympyriäinen käsi ojentui Lentsille, ja kasvot, joihin käsi kuului, olivat yhtä ympyriäiset. Se oli Leijonan Anni, joka tuli sisään kynttilä kädessä, ja siitä koko huone kohta valkeni, ja kääntyen äitinsä puoleen, sanoi hän: "
"En, mutta sen teen kotona. Paljon sitä vaan on, koska tuntuu niin raskaalta käsissäni. Se oli oikein hyvä asia, että isäsi lainasi minulle yhden tyhjistä rahapussistansa". "Tyhjistä, sanot! Hänellä on täysiäkin yllin kyllin", sanoi Anni kiivaasti. "Niitä minä en ole pyytänyt enkä ole ajatellut sinnepäinkään". Kotiin tultua Anni kehoitti Lentsiä hyvin pikaa lukemaan rahat.
Iikka ja Anni olivat parhaimmat sen vuotisista koululapsista sekä lukunsa että ymmärryksensä puolesta, eikä Anni enään tarvinnut rippikoulussa edustajaa, niinkuin ensimäisillä lukukinkereillä; sillä hän tiesi nyt jo Jumalastakin, vaikk'ei hänelle kotona siitä puhuttu, mutta sitä enemmän Lukulassa.
"Me olemme jo antaneet lupauksen toinen toisellemme, eikä muuta enää tarvita", sanoi Anni jäykästi.
Sen perästä Anni ei enää katsonut sinnepäinkään, mutta hänestä tuntui kuin miehensä hänen selkänsä takana pudistelisi päätänsä, ja tuosta hän oli suutuksissaan.
Olisikohan murheesta murrettu sydän sitä voinut kestää? Ei, ei se olisi jaksanut, se olisi epäilemättä katkaissut kulutetut, heikontuneet elimet ja niin olisi nuoli saattanut kärsivän ja katuvan sydämen ennen aikaansa hautaan. Mutta tuota uutista, tuota lisänuolta ei hän saanut tietää, sillä Iikka ja Anni hyvin käsittivät, minkä vaikutuksen se olisi tehnyt kärsimyksistä heikontuneessa sielussa.
Minä en kärsi kuulella ainoatakaan säveltä, en ainoatakaan. Paras olisi, jos joku musertaisi otsaluuni pirstaksi; minä en enää saa ainoatakaan selvää ajatusta kiini. Anni, eikö sinulla ole yhtäkään hyvää sanaa minulle sanottavaa?" "En tiedä yhtäkään". "Koitan minä sitte sanoa: Pitäkäämme rauhaa keskenämme, niin on kaikki kääntyvä parhain päin". "Se on minunkin mielestäni oikein".
Päivän Sana
Muut Etsivät