United States or French Polynesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja koko tuo iloinen joukko, luutnantti etunenässä, riensivät sinne. Siellä istui John-parka suloisesti nukkuen ja näytti kaikelta muulta vaan ei kauniin näköiseltä. Alfhild'in täytyi vasten tahtoansakin verrata häntä luutnanttiin ja hän alkoi halveksia itseänsä siitä syystä, että hän koskaan oli voinut lempiä senlaista ihmistä.
Hän oli varakkaasta talonpoikais-perhseestä, hänellä oli rakastavainen sydän sekä kaksi vankkaa nyrkkiä ja, jos ei Alfhild'in vaatimukset olisi liian suuret, tulisi hän puuhamaan valmistamisessa tälle onnellista kotia. Kumminkin joutuisi hän paremmille päiville kuin ansaitsemalla leipäänsä kotiopettajattarena. Alfhild tähysteli häntä kiireestä kantapäihin ja purskahti ääneensä nauramaan.
Alfhild'in istuessa ja odottaessa, että luutnantti ilmaiseisi hänelle rakkautensa ja jo ajatuksissansa kirjoittaessaan kauniin erokirjan John Hellebylle, tuli joukko nuoria naisia ylioppilaiden ja kadettien seuraamina syöksyen kamariin. "Oletteko nähneet nuorta herraa Hellebytä? Hän on nukkunut tuolille ruokasaliin. Tulkaatte, niin mennään hiukan ilveilemään hänen kanssansa!"
Kun hän nousi vaunusta, seisoi pehtoori pihassa paidanhihaisillansa. Vilahdus hänen mustista silmistänsä ja valkoisista sukistansa oli kylläksi saattamaan hänet päästä pyörälle. Hän meni epätoivoissaan huoneesensa, pesi kasvonsa ja otti juhlavaatteet yllensä. Patroona Helleby vaimoinensa ja molempine lapsinensa, jotka olivat Alfhild'in oppilaita, seisoivat ovella häntä vastaanottamassa.
Hän ei kylvänyt, eikä kyntänyt, ei ko'onnut latoihin ja kuitenkaan ei ollut kuningas Salomo kaikessa komeudessansa niin onnellinen kuin hän. Hän oli onnellinen saamalla olla Alfhild'in läheisyydessä, onnellinen saamalla kuulla tätä lempeätä ääntä, onnellinen saamalla katsoa näihin syviin silmiin. Mutta voi, tämä onni ei kestänytkään kuin kolme viikkoa.
Ylioppilas nukkui makeasti. Luutnantti oli vetänyt kädestänsä hansikkaan voidaksensa polttaa korkkia. Kun Alfhild'in piti antaa sen hänelle takaisin, näki hän tämän kantavan kihlasormusta. Hän vavahti hiukan. "Oletteko te kihloissa? Toivotan onnea!" "Kiitoksia?" "Miksi ette ole ennen kantanut sormustanne?" "Senlaisia pikkukaluja ei kanneta aina kesälomilla, kun tahdotaan pitää hauskaa."
Hän luuli heidän nauravan sen vuoksi, että hän oli nukkunut ja meni huolimatta naurusta suorastaan Alfhild'in luokse, jonka luutnantti juuri oli vienyt paikallensa istumaan. "Sallikaa, neiti, minun puhua pari sanaa teidän kanssanne." "Onko se niin tärkeätä?" "On, se on sangen tärkeätä," sanoi hän ja tarttui morsiamensa käsivarteen. Hän johti hänet etehiseen.
Alfhild'in isä oli ollut epäkelpo; hän kuoli, ja äiti, joka nyt oli leski, oli erinomaisen säädyllinen, kumminkin sanoi hän itse olevansa se.