Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Se oli kerrassaan ihmisrääkkäystä, sanoi Rantalan Ville ja siltä se juuri tuntui toisistakin. Ja eläs kelpo asiasta sitten! Joku hulivili oli aivan piloillaan ja mitään pahaa tarkottamatta mustan taulun selkäpuolelle sattunut kirjottamaan: maisteri Alasen tunnilla saa tehdä mitä vain tahtoo ja ilkeää!
Olipa sitten latinan tunti tullut ja Alasen maisteri ruvennut oikein taululla näyttämään mitenkä latinaksi rakastetaan, on rakastettu ja vastakin aiotaan rakastaa, ja kun taulun toinen puoli ei rakastelemiselle riittänytkään, yritti maisteri jatkaa selitystänsä ja rupesi kääntämään taulua, mutta voi kauhistus! Siellähän seisoivat nuo turmiota ennustavat sanat.
Ei nukuttanut sinä yönä Alasen Kallea eikä näkynyt miestä kumppaniston kokouksessa seuraavan päivänkään iltana. Ulos kun sitten kuitenkin meni, tuntui siltä, kun olisi ihmiset kadulla häneen katsoneet ja arvelleet, että tuossa se nyt on se, jota sanomissa niin pilkattiin. Tuommonen otusko se nyt on, pahanen pojan naskali, kaikkipas tässä sitten tyrskyilemään!
Ylösalasin ne tosin olivat siinä, mutta siinä ne kuitenkin olivat ja Alasen maisteri olikin semmoinen maisteri, joka nurinkurisetkin asiat selville sai. Ja sai hän ne nytkin.
Kehuivatpa toverit häntä lahjakkaaksikin. Ja sitä paitse oli hän jo varhain, pienestä pahasta alkain, osottanut taipumusta runonsommitteluun. Alasen rouva, nykysen maisterin äitivainaja, oli ollutkin niin ylpeä pojastaan, kun tämä syntymäpäiväksi tai muuksi merkilliseksi hetkeksi kirjotti runonpätkän ja vieraiden läsnäollessa sen lausui. Ja olikinhan se todella erinomaista!
Kymmenen vuotta sitten oli se entistään tummemmaksi käynyt, kun toinen oli hänen tähtösensä taivaalta todellisuuden jokapäiväsiin oloihin temmannut, ja nyt, nyt oli viimeinenkin kipuna sammunut, tähtösen kajastus kadonnut ja maisteri Alasen elämä loppunut, jos näet elämällä toivoa ja luottamusta käsitetään. Ja sitähän sillä käsitettävä lienee.
Elämäkerrallisia tietoja ja vuosilukuja niissä ei ollut, olipahan vain satakunta runosepustusta, jotka arvostelia olisi katsonut pyhimmäksi velvollisuudekseen tuleen viskata, ja sen lisäksi pari täpläkästä kirjettä, siinä kaikki. Mutta siihenpä se Alasen maisterin elämän historia toki mahtuikin! Nuorena oli hän ylioppilaaksi tullut ja hyvänpuoleisilla arvosanoilla.
Syyttömiä he kyllä tiesivät olevansa, mutta pelotti se kuitenkin, miksikähän lie pelottanutkin, ehkäpä siksi, kun itsekukin tunsi omat ajatuksensa tuohon taululle kirjotetuksi ja arveli, että nythän lukee maisteri hänen sydämmensä mietteet kun kirjasta ikään! Alasen maisteri tällä välin vain jatkoi tutkisteluaan, joka äänettömyytensä kautta juuri enin kauhistutti.
En laula olven halulla, Enkä taarin tarpehella Laulan hoikka huolissani, Ikävissäni iloitsen, Panen pakkopäivissäni. Luotu on lintu lentämähän, Humalainen huutamahan, Vaivainen vaeltamahan, Huolellinen laulamahan. Mistä tunnen huolellisen, Arvoan alasen mielen? Tuosta tunnen huolellisen, Arvoan alasen mielen: Huolellinen laulelevi, Huoleton huhuelevi.
Ei suinkaan pruustinna ollut kuullut eikä vallesmanninkaan rouva sinä ilmossa ikänä ja kylläpä Alasen rouvakin sen hyvin uskoi, että eivät ne olleet... Niinpä oli tuosta kullan-nuppulasta vihdoin lyyrylakki tullut. Se oli riemun herttanen aika Alasen herrasväelle tuo kesä, jolloin rakas Kalle herra valkolakkineen kyläläisten silmät huikasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät