Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Eihän täällä ole koskaan mitään uutta katselemista tahi kuulemista, eikä paljo koskaan saa tavata ihmisiä, joiden kanssa voisi seurustella." "Juuri tuota samaa sanoi Aino neitikin kerran, enkä tiedä, onko hänellä vielä sama mielipide.
"Niin, herrat eivät enään ole samallaisia kuin siihen aikaan", sanoi Aino. "Eivät, vaan nykyaikana ritarit käyvät hännystakissa ja ovat nyreän näköiset", vastasi ylioppilas. "Mutta jos minä olisin elänyt siihen aikaan, kuin" "Niin olisitte nähneet kaikkea tuota ihanaa ja kummallista, ajattelette varmaankin? Mutta sitä voitte vieläkin, neiti Aino."
"Mutta eikö täällä ole ketään, joka voisi olla teidän ystävänne?" "Ei muita kuin henkikirjurin tytär", vastasi Aino halveksivalla äänellä, "mutta hän ei voi puhua muusta kuin olueenpanosta ja leipomisesta." "Minä luulen, neiti, voivani ymmärtää, vaikka te olettekin nainen ja minä mies.
Heistä toinen arvatenkin on Kaisu ja toinen Liisu? Etpäs nyt arvannut oikein, nauroin minä, vaikka kyllä hoksasin pilkallisuuden hänen sanoissaan. Vanhempi tyttöni on Aino ja nuorempi Lyyli. Hän on vasta seitsemän kuukauden, mutta osaa jo sanoa "isä" ja "äiti" ei ihan selvään vielä, vaan sinne päin kumminkin: "itä", "äätä" siitä tulee mutta "pullaa" hän jo lausuu aivan puhtaasti.
Kerran saavutti hän kuitenkin Ainon, ja siihen olivat hänen kirjansa syypäänä. Hän oli kauan aikaa istunut ja ajatellut eikä kuitenkaan ymmärtänyt sitä mitä luki, sentähden viipyi hän tällä kävelymatkallaan kauemmin kuin hänen tapanaan oli. Aino hämmästyi suuresti nähdessään äkkiä ylioppilaan vieressään.
Erkki huomasi tämän, otti pitempiä askeleita ja saavuttikin pian hänet. Hänestä oli hauska nähdä miten Aino käyttäytyisi, sentähden kulki hän kauan aikaa hänen vieressään, mutta toisella puolella tietä puhumatta sanaakaan. Aino ei ollut häntä huomaavinaan, vaan peitti kasvonsa päivänvarjollaan. Vihdoinkin tervehti ylioppilas.
Nyt tahdomme me kahden rientää avaraan maailmaan ja sinä saat ihmetellä kaikkea ihanaa mitä nerokkaat ihmiset ovat keksineet maallisen elämän kaunistamiseksi ja jalostamiseksi. Aino riemuitsi: hänen isänsä oli sittekin parhain ja jaloin ihminen, ei löytynyt ketään hänen vertaistaan, ei ketään, joka olisi tehnyt niin paljon hänen hyväkseen.
Aino on syntynyt atlantilaiseen perheeseen ja atlantilaisiin oloihin, mutta hänen sielunsa kuuluu jo arjalaiseen aikaan ja arjalaiseen rotuun. Hän on jo ajatteleva yksilö. Mutta kuinka hienoa ja hentoa kaikki uusi vielä on hänessä! Hänen personallinen olemuksensa on sangen lujilla siteillä kiinni perheessä: liikuttava on hänen rakkautensa äitiin, isään, veljeen, sisareen ja kotiin yleensä.
"Miten kummallista, minä olen taas tullut lapseksi, aivan niinkuin entisinä aikoinani, ja se oli suloista, viehättävää ja hurmaavaa, ja hän, Aino, oli niin herttainen, niin lapsellisen viaton ja sydämmellinen, sen tunsin laulustakin.
"Olette oiva profeeta", vastasi Aino, laskien päivänvarjonsa melkein alas; "mutta ettehän tahdo, että minun talvellakin pitäisi kiivetä kallioille?" "Talvella, en tietysti." "Niin, ja mitä voisin tehdä koko pitkän taimen? Täällähän ei ole tanssijaisia, ei teaatteria, ei laulajaisia tahi soittajaisia, eikä mitään huvituksia". Aino näytti aivan epätoivoiselta.
Päivän Sana
Muut Etsivät