Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. toukokuuta 2025
Me läksimme pimeän porstuan halki ja saavuimme toiseen matalaan ja helteiseen suojaan, jossa oli pitkä, seinästä toiseen ulottuva pöytä, minkä perällä kipeältä näyttävä nainen jo söi illallistaan sillaikaa kuin hän myöskin imetti potevaa kapalolasta. Koska hän ei pyytänyt vähintäkään tietoa minusta eikä kukaan edes aikonut esitystä toimittaa, istuuduin minä huoletta, häntä häiritsemättä.
"En suinkaan," sanoi nuorukainen, vallan varmana siitä että sitä hän ei millonkaan ollut aikonut. "Niin, kunpa se olisi tehty," huokasi tyttö ja kädet vaipuivat voimattomina alas. "Eihän sinun mieleesi milloinkaan ole sellainen ajatus tullut?" kysyi nuorukainen, mutta samassa hän sulki hänet syliinsä, sillä hän näytti siltä kuin vaipuisi hän maahan. "Oh, en tiedä," vastasi tyttö.
Ei hän iki maailmassa aikonut sallia oman pikku Prissensä haukkua kujilla ja porttikäytävissä, jossa koko kaupungin Prisset haukkuivat. Ei ikinä! Sillä vallan yhtä tärkeä, melkeinpä tärkeämpi tädin mielestä kuin se kuinka haukkui ja kuka haukkui, oli se, missä haukkui.
"Ei siltä... Ei siltä ... Mutta se tulee maksamaan. Kuka sen maksaa, kun ei eukolta itseltään liene jäänyt varoja. Kyllä minä sen voisin tehdä puolestani ilman maksuttakin, vaan siinä tarvitaan muillekin." "Kyllä minä olen aikonut ne kaikki maksaa." "No sitten se on vallan eri asia." "Kannetaanko koulu kahdella papilla?..." "Niin." "Ruumissaarna ja, vai miten?" "Niin."
Kun sitte saatiin asia oikeaan käyntiinsä kahvit naisväelle ja samaa ainetta "kahvilisien" kanssa miesväelle huomattiin, että kaikki meni ihan niinkuin kukin oli ajatellut. Joel ei koskaan ollut ketään muita aikonut saada kuin Marin, ja Jojakim sen sydämensä pohjasta soi hänelle, kun itse sai Annan pitää. Vanhemmat siunasivat nuorten "aiottua edesottamista."
Mutta hän oli nyt Pietarissa kuitenkin pitänyt velvollisuutenaan täyttää kaikki mitä oli aikonut, ja päätti käydä huomenna Bogatirjofin luona ja lähteä hänen neuvonsa mukaan sen henkilön puheille, josta lahkolaisten asia riippui.
Odotusaikaa lyhentääkseen palautteli Erkki mieleensä kaikki kauniit, sisältörikkaat muistot yhdessäolosta Aunen kanssa. Jo ensi käynnillään Tähtiniemellä oli hän viipynyt siellä paljoa kauemmin kuin oli aikonut.
Hän muisti varsin hyvin, että pari poikaa seisoi nauramassa hänelle kun hän näppärästi hyppäsi porraskiven yli Egeland veljesten ryytipuodin edustalla, ja että hän täydellä todella oli aikonut käydä polisimestarin luona ilmoittamassa mitä pojat olivat tehneet; sitten hän selvästi muisti viinakarahvin, joka hävisi erääsen kaappiin; vaan sen jälkeen oli hänellä vaan epäselvä, vaaleanpunainen muisto turskan mähnästä.
»Kestikievarihuoneet ovat rakennuksen toisessa päässä», sanoi Seppälä, »jahka minä tulen näyttämään». Hän aikoi juuri lähteä, mutta samassa nuorukainen huomasi rovastin ja huudahti: »Kas, rovasti Nurmi! Joko Ahto on lähtenyt Helsinkiin?» »Nuori Aateli Ihalasta vai niin! Enhän aikonut tuntea. Ahto lähti jo viikko takaperin, luennot yliopistossa ovat alkaneet. Menette kai Helsinkiin tekin?»
Lord Winter'iä ei siellä näkynyt, ja mylady tällä kertaa yksinään piti huolta vieraan kohtelemisesta. Hän näytti olevan hyvin huvitettu d'Artagnan'ista, kyseli mistä hän oli, ketä ystäviä hänellä oli, ja eikö hän koskaan ollut aikonut ruveta kardinaalin palvelukseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät