Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Hän läksi kruunuineen kuninkaan linnaan, ja tuskin kuningas ja kuningatar ehtivät nähdä kalliin koristuksen, niin he jo huudahtivat molemmat: "Adalminan helmi! Adalminan helmi! Oi, missä hän itse on, missä on kaunis, pieni prinsessamme?" Nyt kuningas laski, että prinsessa, jos hän eläisi, olisi kahdeksantoista vuoden vanha.
Kruunu pantiin nyt Adalminan päähän, ja hän piti sitä sitten alituisesti sekä maatessaan kullatussa kehdossaan että valveilla ollessaan. Mutta koska hänen vanhempansa, kuningas ja kuningatar, niin suuresti pelkäsivät helmen katoavan, niin oli jyrkästi kielletty päästämästä prinsessaa kauemmaksi kuin sille portille, joka oli kuninkaan kartanon ja puiston välillä.
"Voi, kuinka kaunis minä olen!" sanoi hän itseksensä ja kallisti päätään yhä lähemmäksi vedenpintaa, paremmin nähdäksensä omaa kuvaansa, kunnes loiskis, siinä nyt koko kultakruunu helminensä putosi Adalminan päästä ja katosi kuin nuoli lähteen värähtelevään kuvastimeen. Adalmina sitä tuskin huomasikaan, niin hurmaantunut hän oli omaan kauneuteensa. Mutta mitenkäs kävi?
Sitten paimentyttö vietiin kruunu päässä kuninkaan saliin, jossa loisti tuhansittain vahakynttilöitä. Mutta kaikkien tuhansien kynttilöiden loiston voitti Adalminan ihmeteltävä kauneus, kun hän kultaiseen pukuunsa puettuna seisoi äkkiä kaikkien keskellä. Sillä saadessaan takaisin helmensä, sai hän myös samalla jälleen punaisen haltiattaren lahjat.
Kun prinsessa oli viisitoista-vuotias, meni hän eräänä päivänä kävelemään kuninkaan kartanon pihalle. Hän tuli portille ja yritti puistoon, mutta portti oli lukossa, eikä kukaan uskaltanut sitä avata vastoin kuninkaan ankaraa kieltoa. Neljä kamarineitsyttä ja neljä kamaripalvelijaa oli Adalminan seurassa; ensi kerran he kieltäytyivät noudattamasta prinsessan käskyä.
"Voi, miten olen kaunis!" sanoi hän itsekseen, ja niin sanoen kallisti hän päätänsä yhä lähemmäksi lähteen kalvoa, paremmin nähdäksensä kuvaansa, kunnes loiskis, siinä nyt koko kultakruunu helminensä putosi Adalminan päästä ja katosi yht'äkkiä lähteen värähtelevään helmaan. Tuskinpa Adalmina sitä huomasikaan, niin hänen oma kauneutensa hurmasi häntä. Vaan kuinka kävi?
"Lukukirjassa on häneltä kaksi kaunista satua: 'Koivu ja tähti' ja 'Adalminan helmi'. Sitten on hän kirjoittanut 'Luonnonkirjan' ja 'Maamme-kirjan'." "Kyllä niin. Mutta hän on kirjoittanut paljon muutakin. Ensinnäkin suuren joukon kauniita satuja lapsille. Vielä on hän kirjoittanut paljon ihania runoja, sellaisia kuin tuo äsken laulamasi, sekä suuren joukon kertomuksia Suomen entisiltä ajoilta.
Nyt joutui hänen mieleensä eräs seikka. Entä jos se olisi Adalminan helmi! Sitte hän lähti kruunuineen kuninkaan linnaan, ja tuskin kuningas ja kuningatar ehtivät nähdä kalliin koristuksen, kuin jo molemmat huusivat yht'aikaa: "Adalminan helmi! Adalminan helmi! Voi, missä on hän itse, missä on kaunis, rakas, pieni prinsessamme?"
Kruunu nyt pantiin Adalminan päähän, ja sitte hän alati sitä piti, sekä maatessaan pienessä kullatussa kehdossansa että valveilla juoksennellessansa kaikkialla linnassa.
Ne olivat aika hyvät löytäjäiset, ja monella kuninkaan pojalla ja ritarilla oli halu ansaita niitä. Kolme pitkää vuotta peräkkäin, suvet ja talvet, ratsastivat he halki avaran maailman ja etsivät etsimistään, mutta eivät vain löytäneet, eivät edes Adalminan kultaista kengän korkoakaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät