Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
"Minä olen valmis," sanoi Akselinpoika liikutettuna; "sillä se käsi, jonka sinä ojennat minulle, on Herralta siunattu, ja hänen pyhät enkelinsä ohjatkoon askeleitasi!" "Seuratkaa minua luottaen!" sanoi Petter, ojensi vangille molemmat kätensä ja auttoi häntä astumaan ulos. Hän vei häntä nyt monia käytäviä ja kammioita myöten abbotin makuukammariin.
Ne yhdeksän pitkää päivää loppuivat vihdoin, mutta eivät olleet muuttaneet Signen päätöstä pysyä puhtaana ja Valdemarille uskollisena. Hänellä oli ollut aikaa antautua kohtalonsa nojaan, ja sillä rauhallisuudella, jolla ei ole enää mitään pelkäämistä eikä toivomista, odotteli hän abbotin tuloa. Hän näki hänen sentähden ilman rauhattomuutta astuvan sisälle, lyhty kädessänsä.
Ainoa, joka mahdollisesti tietäisi hänen olopaikkansa, oli italialainen pyöveli; mutta hän oli paennut, peläten joutuvansa edesvastaukseen abbotin kuolemasta. Onnettoman pelastus näytti siis mahdottomalta, ja Valdemar vaipui syvimpään epätoivoon.
Abbotti ja monta munkkia asuu sen huoneen ympärillä, jossa minä oleskelen, ja joka on Teidän vankihuoneenne päällä. Nyt täytyy minun keskeyttää, sillä kello kutsuu minua abbotin luoksi."
Hän oli kyllä vannonut kuolla kunniaansa säilyttääksensä, mutta hän uskoi tekevänsä synnin, jos hän kuoleman kautta pelastaisi itsensä ruumiillisista tuskista, ja mitkä kauheat tuskat hänen edessänsä olikaan? Eikö ollut abbotin viimeiset epäselvät sanat, ennenkun hän huoneesta lähti, hyvin kauhistavaiset?
Petter vastusteli vähän näön vuoksi ja puolusteli itseänsä abbotin vihan pelolla. "Vastustatko sinä, sen kananpoika!" huusi Markus ja heitti tyhjän pikarin hänen päähänsä. "Minä menen, minä menen," huusi Petter; "ja annan teille niin paljon viiniä kuin haluttaa, kun vaan ette lyö minua." Nyt otti hän tyhjät kannut ja kiiruhti ulos.
Mutta pojan tuuma ei ollut, että heidän piti pysähtymän kellariin, joka oli luostarin esikartanolla, lähellä Akselinpojan vankihuonetta; hän meni sentähden kyökkiin Appellonan luoksi, jota hän luuloitti abbotin käskeneen, että illallispöytään piti laitettaman, mitä kyökissä ja kellarissa saattoi löytyä, niinkun oli tapana paastopäiväin edellisenä iltana.
Hän meni nyt Signeä askeleen lähemmäksi ja tavoitti hänen kättänsä. Signe ei voinut olla ehdottomasti kauhistumatta abbotin kovaa huutoa; hän pakeni häntä sentähden niin kauas kun taisi, tavoitti veistä, jota hän kantoi sydämellänsä ja huusi: "Haa! tahdotteko tehdä väkivaltaa!" Sigismundin kotkansilmät seurasivat sitä liikettä, jonka Signe teki kädellänsä.
Signe laskeusi polvilleen kuoleman kautta pelastetun tytön viereen, jonka Pietro, abbotin vihellyksellä sinne kutsuttua, kuletti pois. Hänen perästänsä meni Sigismundikin sieltä ja vankihuoneen rautaovi narahti jälleen paikalleen. "Minä olen nyt kuollut koko maailmalle! En koskaan enää näe Jumalan kaunista aurinkoa!" vaikeroitsi Signe ja haparoitsi synkässä pimeydessä.
Niinä viitenä vuotena, jotka Petter oli ollut luostarissa, oli abbotin emännöitsiä, Berta, kolmasti ollut raskaana, mutta ei kukaan ole nähnyt yhtään lasta, ja inkvisitionin tultua katosi hän itsekin." "Hirveätä!" huusi Signe. "Mutta mihin joutui siis vihdoin hän ja lapset?"
Päivän Sana
Muut Etsivät