United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siihen aikaan polvistuivat ihmiset enemmän Cagliostron kuin Jumalan edessä. Ei koskaan ole alkemiaa uutterammin harjoitettu kuin juuri siihen aikaan, jolloin Scheele ja Bergman kantoivat kasteelle sen parempaa tytärtä kemiaa, eivätkä ihmiset koskaan ole enemmän tavoitelleet elämän nestettä kuin Voltairen ja Holbachin opettaessa, että sielu on aine, joka häviää, kun ruumis häviää.
Muuten haisi huone hajuvesiltä, jodoformilta ja pyhältä savulta. Horn tuskin ehti huomata, millaiseen Astarten temppeliin hän nyt oli joutunut, kuin perältä ovet aukesivat ja Nikolai Konstantinovitsh, istuen suuressa Voltairen tuolissa, työnnettiin sisään.
Sitä ei voi ajatella muualla kuin siinä maaperässä, joka on kasvattanut Montaignen, La Rochefoucauldin, Voltairen koko tuon sarjan älyllisiä viisaita, joiden ylin halu oli päästä varmuuteen siitä, etteivät elämän illusiot enää pidä heitä lumoissaan, etteivät he ole niiden »dupe», kuten termi kuuluu. Mitä muuta tahansa, mutta narri ei millään ehdolla!
Lukiessamme Bergsonin samaan ryhmään kuin Voltairen ja Renanin on tosin huomattava, että edellinen merkitykseltään ei suinkaan kohoa jälkimäisten tasalle. Jos voi sanoa että 18. vuosisata ruumiillistui Voltairessa, on taas Renanissa edustettuina muutamia niistä piirteistä, joita pidetään viime vuosisadalle olennaisina.
Samassa kutsui aamukello aamiaiselle, ja turhaa koki Eerikki karkoittaa mielestään kaikenlaisia kummallisia ajatuksia. Opistaan huolimatta oli hänkin täynnä aikakautensa ennakkoluuloja, jotka täällä pohjolassa vielä häiritsemättä vallitsivat, vaikka ne jo etelässä jyrkästi murtuivat Voltairen ja ensyklopedistien vapaauskoisuutta vastaan.
Ludovic Halévy, joka persoonallisesti seurusteli Mériméen kanssa, mainitsee myöskin näistä hänen vaikerruksistaan huomauttaen niiden yhtäpitäväisyyttä Voltairen valitusten kanssa.
Mutta vaikka onkin totta, että Voltairen kirjalliset tuotteet, erittäinkään hänen novellinsa eivät tunnu meidän aikamme lukijasta kovinkaan hämmästyttäviltä, niin olivat ne enemmänkin kuin riittäviä siihen tarkotukseen, mihin Voltaire niitä käytti.
Seitsemännentoista sataluvun keskikohta oli juuri tuollainen kylmä, itsekäs aikakausi joka ymmärryksellänsä sai suuria aikaan, mutta sangen vähän sisällisen innostuksen avulla. Se oli Voltairen, Fredrik II:n ja Pompadourin aikakausi... Ja Klopstockin, Haydnin, Svedenborgin, Linnén aikakausi, huomautti Anna Sofia. Olkoon menneeksi.
Hän oli kalpea ja alakuloinen; mutta hänen nuoren puolisonsa pehmeä käsi ei saanut tasoittaa hänen otsansa ryppyjä. Vaarat uhkasivat joka taholta; mistä saisi hän sen voiman, joka ne torjuisi? Tässä ei auttanut usko sallimukseen eivätkä Voltairen mietelmät.
Juuri sillä vuosisadalla, joka oli synnyttänyt Newtonin, Leibnizin ja Voltairen, juuri samaan aikaan, jolloin uskonpuhdistuksen kautta oli suurimmalle osalle Eurooppaa valoisamman ajan aamurusko koittanut, juuri silloin tapahtui tuo merkillinen taantuminen pakanuuden ja keskiajan synkimpään pimeyteen.