United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lukiessamme Bergsonin samaan ryhmään kuin Voltairen ja Renanin on tosin huomattava, että edellinen merkitykseltään ei suinkaan kohoa jälkimäisten tasalle. Jos voi sanoa että 18. vuosisata ruumiillistui Voltairessa, on taas Renanissa edustettuina muutamia niistä piirteistä, joita pidetään viime vuosisadalle olennaisina.
Renanin nuoruuden sankarillinen idealismi kääntyi hänen vanhoilla päivillään yhä enemmän lyyrilliseksi. Nuoruudessaan hän oli ihaillut kaikenlaista fanatismia, jossa sokea uhrautuminen ihanteen hyväksi tuli näkyviin; vanhempana kaikki se kävi hänelle vastenmieliseksi. Hän kadotti esim. sympatiansa juutalaista henkeä kohtaan, joka ei osaa hymyillä, joka ottaa kaiken niin traagillisen juhlallisesti.
Tämä Renanin filosofian toinen kehityskausi ilmenee hänen 50- ja 60-luvulla kirjoittamissaan esseissä: »Etudes d'histoire religieuse», »Essais de morale et de critique», »Fragments philosophiques», jotka julkaistiin vasta 1876 yhdessä myöhempään periodiin kuuluvien »Filosofisten dialogien» kanssa, »Questions contemporaines».
Tämä mielensävy on joka tapauksessa omituisimpia sielunilmiöitä, mitä 19. vuosisata on tuottanut. Se on yksi ranskalaisen »esprit'n» viimeisistä ihastuttavista puhkeennoista. Kentiespä myöhäisempi aika vielä on huomaava, että siihen sisältyi jotakin 19. vuosisadalle yhtä tyypillistä kuin voltairelaisuus oli ominainen 18. vuosisadalle. Ja Renanin elämä oli kaunis elämä.
Samoin on moraali luonnon »intressissä»; se panee ihmisen toimimaan vastoin etujaan antamatta hänelle mitään korvausta. Olisi synti sanoa, että nämä kohdat Renanin elämänfilosofiaa olisivat erikoisen selviä.
Tätä valitusta ei tarvitse ottaa kovin vakavasti, sillä monista muista lausunnoista käy ilmi, että Renanin mielestä historiallisilla tieteillä on aivan erikoisen suuri filosofinen arvo. Toinen yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on heidän »vitalistinen» käsityksensä kehityksen syistä. Bergson hylkää ajatuksen, että ulkonaiset, »mekaaniset» syyt aiheuttaisivat kehityksen.
Meidän on tämän tunnuslauseen valossa luotava jälkisilmäys aineeseemme, ja varsinkin tarkastettava niitä kahta mainesanaa, jotka tavallisesti liitetään Renanin nimeen: »skeptikko» ja »diletantti». Epäilyä on monenlaista, ja sillä voi olla monenlaiset edellytykset.
Olivathan monet kristilliset filosofit, Malebranche ja Leibniz esim., esittäneet varsin samansuuntaisia käsityksiä. Oli kuitenkin Renanin opettajien joukossa Issyssä yksi, jonka uskonkiihkoiselta tarkkanäköisyydeltä ei jäänyt huomaamatta, että Renan itse asiassa oli lakannut olemasta kristitty.
Näiden tyypillisten, ikäänkuin historiallisesti välttämättömien mentaliteettien rinnalla jää Bergson paljon satunnaisemmaksi ilmiöksi. Senlisäksi on hän enemmän ammattifilosofi kuin edelliset. Tällä kertaa on tarkoitus kiinnittää huomiota niihin huomattaviin yhtäläisyyksiin, joita kaikesta huolimatta on olemassa Bergsonin ja hänen edeltäjänsä Renanin ajatustavan välillä.
Renanin filosofian erikoinen piirre piilee nyt siinä tavassa, mitenkä hän tähän idealistiseen maailmantulkintaan yhdistää kokemusperäisen, empiristisen, katsomuksen ja menettelytavan.