United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Beaden suku oli monta sukupolvea ollut hyvässä kunnossa olevia arentimiehiä, ja olin ainoa elossa oleva siitä suvusta; sillä Stefan lienee varmaankin hukkunut kaukaisessa maassa. Kenties näki Jumala ylpeyttä sydämessäni, joka oli tukehdutettava. "No, niin Margery", sanoi tohtori Klarke, "se on ainoastaan kuusi killinkiä viikossa, ei sen enempää. Miten sillä toimeen tulette, en ymmärrä."
"Näytänkö siltä, kuin antaisin palkita itseäni?" sanoin, sillä en tahtonut kuulla puhuttavan rakkauden palkitsemisesta, muulla kuin rakkaudella, joka mukanansa tuopi kaiken muun. Ja rakastaneehan Stefan aina minua! Sinä iltana olin hyvin raskaalla mielellä, vaikka hän istui tuossa minua vastapäätä, takan kolkassa; nyt ei enää ollut monta hetkeä siksi kuin aamu koitti, ja hänen tuli lähteä.
"Nyt olen vanha nainut mies ja minulla on tytär, joka on tuon nuoren neidin ikäinen." "Tytär!" toistin, "Stefan nainut!" Tämä näytti tekevän melkoisen muutoksen; Stefan palasi, mutta ei enään yksinään niinkuin lähtiessään! "Niin", sanoi hän, "minulla on vaimo ja neljä lasta; he eivät vielä ole Lontoossa. Minä tulin maitse ja he seuraavat meritse."
Lothringilainen prinssi oli iloinen, avomielinen ja vilkas viisitoistavuotias poika. Vasta 1729, isänsä kuoltua palasi Frans Stefan Lothringiin. Pian sen jälkeen ilmaantui kaikenlaisia esteitä aijotulle avioliitolle, jota suuri puolue Itävallassa ei koskaan ollut hyväksynyt. Espanjalaisia tahi baijerilaisia prinssejä pidettiin sopivampina.
"Tahdon maksaa hänelle!" huusi Stefan innokkaasti, "hän on saapa silkkihameita ja parhaimman kellon eno Simisterin varastosta, palvelijoita, jotka häntä palvelevat, ja vaunut, joissa hän ajaa. Aion antaa Margeryn asua Lontoossa, jos hän suostuu kahteen tai kolmeen seikkaan, jotka hän tietää. Jospa vaikka nainkin, on hän oleva luonamme taloutta hoitamassa ja lapsia katsomassa.
Siellä löysin vielä äitini vihkimäsormuksen, kiehkuran hänen tukastansa, leikattu hänen kuolemansa jälkeen, kuin myös vanhan raamatun, jonka ensimmäiselle lehdelle oli kirjoitettu milloin kukin perheemme jäsen oli syntynyt ja kuollut. Viimmeiseksi oli kirjoitettu päivä, jona Stefan matkasi; oli kuin isä olisi aavistanut, että ero Stefanista oli sama kuin kuolema.
Pieni tyttö juoksi paikaltaan ja katsoi säikähtyneen ja hämmästyneen näköisenä häneen. Kun hän loi silmänsä pienokaiseen puhui hän ystävällisemmästi: "Joudu ulos, Maggie, minä tahdon yksin puhutella vierasta." Hän viipyi ja katsoi minuun, vaan Stefan otti häntä olkapäästä, ajoi hänet ulos huoneesta, ja lukitsi oven hänen jälkeensä.
Yksin jätetty tähän suureen kaupunkiin, heikko ja köyhä; hyljätty ja kovalla tavalla sysätty pois vanhoilla päivilläni, ja sen oli ainoa veljeni tehnyt. Toivoin voivani ryömiä kotiin, ei Westminsteriin, vaan rakkaasen vanhaan kotiini, jossa Stefan oli ollut poikana. Kerran sinne päästyäni voin hyvin kyllä kuolla.
Orvokkien lemutessa tunsin itseni niin nuoreksi, että kelpasin seurustelemaan vaikka hilpeän Fedenkin kanssa, ja vaikea oli uskoa, että Stefan jo oli keski-ikäinen mies ja minä itse vanha, harmaapäinen eukko. "Menetkö tänään kirkkoon?" kysyi hän asetettuansa orvokit takan luona olevalle hyllylle. "En uskalla", vastasin, "kenties hän tulisi poissa ollessani.
"Niin, Kor, se oli Stefan", sanoin. "Hän ei puhettansa pitkittänyt", jatkoi Kor, "pyörähti vaan kantapäällään ja meni pois sir Francis Pembridgen seurassa. Komeat vaunut parihevosine odottivat kadulla, he astuivat niihin ja hän huusi ajajalle: 'kotiin! Hän lienee palannut rikkaana miehenä, neiti Margery." En mitään virkkanut; olin näet päättänyt säilyttää Stefania koskevan salaisuuteni.