United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Me astuimme taas eteenpäin käsitysten, tapasimme postivaunut, kun ne juuri olivat lähtemällänsä, ja saavuimme Highgate'en ilman mitään vastuksia matkalla. Minä olin kovin levoton ja epätietoinen, mitä parhaiten sanoa taikka tehdä ja niin oli ilmeisesti myöskin Traddles. Mr. Micawber oli enimmäksi osaksi vaipunut syvään surumielisyyteen.
"Ohoh, tämä hevonen", sanoi ajomies, nykäisten ohjaksia, että katsoisin sitä, "olisi enemmän kuollut, kuin sianliha, ennenkuin se ehtisi puolitiehen asti". "Matkaatteko siis vaan Yarmouth'iin?" kysyin minä. "Niille maille", sanoi ajomies. "Ja siellä minä vien teidät postivaunuihin, ja postivaunut vievät teidät minne tahansa". "Hänkö on leiponut ne?" sanoi Mr.
Ojissa oli jäätä. Koirat haukkuivat talojen ympärillä; ja kädet vaippansa alla, pienet mustat puukengät jalassa ja vasu kädessä hän astui nopeasti keskellä tietä. Hän kulki metsän läpi, sivuutti Haut-Chênen ja saapui Saint-Gatieniin. Hänen jälessään, tomupilven keskellä ja myötämaan jouduttamina, syöksähtivät postivaunut eteenpäin kuin pilvenpatsas.
Voihan se olla mitä hyvänsä, vaan Margreta ei ajatellut eri mahdollisuuksia; hän riensi yli kenttien maantielle. Ne olivat postivaunut; yksi mies istui niissä, se oli hän, se oli luonnollista, hän tiesi sen. Mies hyppäsi alas vaunuista, ja hän lepäsi miehensä sylissä. "Jumalan kiitos, että taas olet täällä!" Margreta katsoi häneen, ikäänkuin olisi tahtonut lukea hänen sielussaan.
Kun ennen päivän valjettua saavuimme siihen ravintolaan, johon postivaunut pysähtyivät, mutta joka ei ollut se ravintola, jossa ystäväni kyyppäri eli, saatettiin minä sievään, vähäiseen makuuhuoneesen, jonka ovelle oli maalattu: Delfini.
Onneksi se ei ollut mikään vaikea asia, sillä Steerforth osasi aina omituisella huolimattomuudella ja hilpeydellä mennä yhdestä asiasta toiseen. Kaikenlaisia huomattavia katseltuamme söimme vähäisen murkinan, ja lyhyt talvipäivä kului niin nopeasti, että jo hämärsi, kun postivaunut pysähtyivät meidän kanssamme vanhan tiilirakennuksen eteen Highgate'n kunnaan huipulle.
Dominonpelaajat lakkasivat pelistänsä, biljaardin pelaajat keskikerroksessa kumartuivat, biljaardikeppi kädessä ja piippu suussa, katsomaan yli porras-aukon, akkunat, lasit ja tarjottimet helisivät ikäänkuin olisivat postivaunut ohi ajaneet, ja tiskin luona seisova tarjoilijaneiti sanoi kaikille tulijoille: »Joutukaa sisään, tänään puhuu hra Méraut.»
Punaiset postivaunut, jotka ovat täynnänsä punaisiin paitoihin puetuita päivettyneitä matkamiehiä, katoovat parikymmentä kertaa näkyvistä sillaikaa kuin vierivät polvikasta tietä myöten alas; ne ilmautuvat taas äkisti semmoiseen paikkaan, ettei sitä olisi voinut aavistaakaan ja näyttävät viimein peräti katoovan, kun katselija luulee, että ne ovat ainoasti muutaman kyynärän päässä kaupungista.
Siinä hän seisahtui ja hengitti syvään, katsoen käden alta, jota käytti auringon varjoksi, ja tuon varman hienon käden alla levisi purppurahohde kaulalle ja poskille. Hän oli kaukana nähnyt postivaunut. Hän hyppäsi tien viereen ja kätkeytyi suuren mättään taakse. Vaunut lähestyivät; Ellen tunsi hänet, vaikka tuuhea parta peitti hänen kasvojansa.